Jazzpolkuja, osa 11: Varjon ja valon välissä

 

© Veera Konsti

Nuoren sukupolven näkyvin suomalaistrumpetisti Tomi Nikku julkaisee syyskuussa ensilevyn yhtyeenjohtajana, kerättyään nostetta Alder Egon, Bowman Trion, Maxxxtetin ja Sointi Jazz Orchestran riveissä.

 

Kun Tomi Nikku lähti heinäkuussa Poriin soittamaan, oli luvassa yllättävää huomiota: hänet palkittiin Pori Jazzin Vuoden nousevana kykynä.

”Fiilis oli ja on edelleen todella otettu, kuten arvata saattaa, varsinkin nykytilan aiheuttaman epävarmuuden jälkeen ja aikana”, Nikku kiittää. ”Olen kriiseillyt korona-aikana sitä, kun muusikon ammatti ei ole saanut yhteiskunnan arvostusta. Se on saanut miettimään, onko tässä koko touhussa oikeastaan järkeä. Siksi tuntuu tärkeältä, että musiikillani on merkitystä myös muille kuin itselleni.”

Syyskuussa esikoisalbuminsa julkaiseva Tomi Nikku 5tet syntyi jazz-opintojen A-tutkinnon yhtyeeksi kolme vuotta sitten. ”Olin kirjoittanut varta vasten heille uutta musiikkia, joten oli luontevaa olla jättämättä sitä vain yhden konsertin bändiksi”, Nikku kertoo. Tuleva levy Light & Shade jakautuu nimensä mukaisesti valoisampaan ja varjoisampaan musiikkiin.  

”Alkupuolen kappaleisiin halusin tuoda vaikutteita myös niistä muusikoista, joiden yhtyeissä soitan. Sieltä löytyy esimerkiksi yksi [Sami Nummelan] Bowman Triolle säveltämäni kappale, ja toinen viittaa Max Zengerin Maxxxtetiin. Sävellyksellisesti olen ottanut vaikutteita myös Joonas Leppäsen Alder Egosta”, Nikku listaa yhtyeitään. Jälkipuoli taas on viime vuonna sävellettyä musiikkia.

”Jo ennen koronaakin oli sellainen tunnelma, että maailmassa asiat eivät ole hyvin. Tuntui tärkeältä kanavoida omia ajatuksia ja tunteita musiikkiin. Yhteiskunnan polarisoituminen ja vastakkainasettelut tuntuivat ahdistavilta. Vaikka levyllä on kaksi puolta, niin musiikkiin mahtuu eri sävyjä, siitä nimi Light & Shade”, Nikku selittää.

”Jako vinyylin kahdelle puolelle tapahtui ikään kuin sattumalta. Vaikka musiikkia tulee pääosin striimattua, tykkään kotona kuunnella vinyylejä. Yksi levyn puoli on hyvä mitta, joka pitää otteessaan.”

Trumpettilevyjä summanmutikassa

Vuonna 1991 Imatralla syntynyt Nikku ajautui trumpetinsoiton pariin sattuman kautta.

”Olin saanut hyvin nuorena äänen äidin tuliaisena tuomasta fanfaaritorvesta, ja perheessä todettiin, että voisin kokeilla trumpettia. Aloin tokaluokkalaisena käydä tunneilla ja soittaa seurakunnan soittokunnassa. Myöhemmin soitin nuoriso-big bandissa, kävin musiikkiluokkaa ja sen jälkeen Savonlinnan taidelukiota. Tuolloin Imatralla järjestettiin vielä big band -festivaalia, jossa kotimaisia ja ulkomaisia soittajia kuullessani tajusin, että minäkin voisin tehdä tuota ammatikseni”, Nikku muistelee. Yläasteella hän kulki kaupunginkirjastoon ja lainasi trumpetistien levyjä sattumanvaraisesti.

”Suomalaiset nimet olivat aluksi lähestyttävämpiä. En tiennyt, että kuka vaikkapa on Freddie Hubbard, mutta tutustuin ja hänen soittonsa teki vaikutuksen.”

Myöhemmin tie vei Pop & Jazz Konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan, ja jazzhistoriankin tuntemus lisääntyi. ”Myös Miles Davis, Kenny Dorham, Clark Terry ja Woody Shaw ovat sellaisia, joita tulee säännöllisesti kuunneltua. Vaihto-opinnoissani Grazissa ammensin myös paljon opettajani Jim Rotondin soitosta.”

Trumpettiopetukseen kannattaisi panostaa

Syksyllä Nikulla on luvassa kvintetin levynjulkaisukiertue, ja vuonna 2022 hän toimii Korpo Sea Jazzin taiteellisena johtajana. Sitä ennen ilmestyvät myös vibrafonistien Ilkka Uksilan ja Mikko Antilan johtamien Uxila Exile ja Maan Tila -yhtyeiden levyt, joilla Nikku soittaa. Pianottomuus tai kitarattomuus on useita Nikun yhtyeitä yhdistävä tekijä.

”En aivan tiedä, miten tässä niin kävi. Vanhin yhtyeistäni eli Bowman Trio lähti meidän kolmen halusta soitella yhdessä. Kenties muut ovat ajatelleet sitten, että tykkään soittaa pianottomissa bändeissä, ja sitä kautta ajauduin sellaisiin”, Nikku selventää.

”Aika harvoin olen mistään kieltäytynyt muista kuin aikataulullisista syistä. Jos itselläni on ollut hyvä fiilis soittaa, muut ovat usein kokeneet samoin, ja asiat ovat edenneet omalla painollaan. Monet bändit ovat lähteneet siitä, että käydään kokeilemassa meininkiä.”

Nikun mielestä sointusoittimettomuudessa on vastuuta ja haastetta, mutta myös vapautta viedä musiikkia moneen suuntaan.

”Trumpetinsoiton näkökulmasta haaste on myös fyysinen, sillä soitettavaa tulee paljon enemmän, esimerkiksi jotain säestävää bassosoolon alle.”

Vaikka trumpetti on historiallisesti jazzin ytimessä, on trumpetisteja korkealla tasolla vähemmän kuin saksofonisteja.

”Opetuksen näkökulmasta trumpetissa kestää kauemmin päästä jyvälle äänenmuodostuksesta. Se vaatii sitkeyttä ja sinnikkyyttä, jolloin harrastajia ei ole yhtä paljon kuin saksofonissa. Silloin myös ammattiopintoihin hakeutuvien määrä on pienempi, ja heistäkin osa valitsee klassisen musiikin polun. Trumpettiopetukseen pitäisi satsata, jotta saataisiin lisää harrastajia.”

Santeri Kaipiainen

 

Edellinen artikkeliPieniä tähtiä suurilla näyttämöillä
Seuraava artikkeliKorona-aika jätti tilaa barokille