Orkesterit ja konsertot

  ”Iltahämärän serenadi” vie kuulijan aikaan Suomi-Filmin ja Radion viihdeorkesterin, jota johti George de Godzinsky (1914-1994) erehtymättömällä eleganssillaan. Godzinsky on myös Naxosin levyn tyylikkäin säveltäjä viululle ja orkesterille sävelletyillä kappaleillaan, joissa viihteellisyys ei horjahda banaaliuteen. Godzinsky on tehnyt myös orkesterisovitukset Fougstedtin, Partasen ja unkarilaisen Szentirmayn teoksiin. Harry Bergströmin tyyli oli astetta kansallisempi, kuten Niskavuori-elokuviin sopii. Taidesäveltäjistä Klami ja Kaski nauttivat myös kevyemmästä ilmaisusta, ja Kasken Fantasiasta kuullaan sekä orkesteri- että pianoversiot. Radion viihdeorkesterissa tällaisten viulusooloilla […]

Nicholas Collon oli Radion sinfoniaorkesterin ensimmäisenä ulkomaisena ylikapellimestarina yllätysveto. Kuherruskuukautta elettiin viime lokakuussa levyä äänitettäessä, ja tuore julkaisu kertoo entistä lämpimämmästä saundista ja vapautuneesta tunneilmaisusta. Se kuuluu erityisesti Kuningas Kristian II -sarjasta, joka kylpee notkeissa tempoissa ja etelämaalaisessa välittömyydessä. Nocturne laulaa oopperamaisella hehkeydellä, eikä Elegia alistu alakuloisuuteen – jopa Tukholman verilöylyä kuvasteleva Balladi soi ironisen hilpeästi. Maeterlinckin Pelléaksessa ja Mélisandessa on poimittu myös traagiset enteet, jotka lunastuvat riipaisevasti Mélisanden kuolemassa. Erityinen kiitos sarjan upeasti soiville […]

Mozartin kahdesta molliin kirjoittamasta pianokonsertosta ei ole varsinaisesti levypulaa, mutta See Siang Wong tarjoaa niistä niin tuoreet tulkinnat, että niitä kuuntelee uusin korvin. Vaikka molemmissa teoksissa on traaginen pohjavire ja niitä on pidetty romanttisen pianokonserton isinä, niin See Siang Wongin ilmeikäs ja irtonainen kosketus ja soiton mielikuvitus ottavat etäisyyttä raskauteen. Hän fraseeraa ja kuvioi melodioita usein eri tavalla niiden toistuessa tai jatkuessa uudella sävyllä. Kummankin konserton hitaissa osissa varioiva kuviointi ja koristelu luo koko ajan […]

  Lotta Wennäkosken musiikissa tuntuu jotenkin yhdistyvän kaikki, mikä suomalaisessa uudessa musiikissa on onnistunut. Siihen kuuluu monipuolinen tekniikka, jolla voi toteuttaa mielikuvituksellisia ideoita ja irrottaa perinteisistä välineistä uusia ja taiteellisesti motivoituja saundeja. Häntä tuntuu ruokkivan uteliaisuus, joka saa teokset aukeamaan moniselitteisistä otsikoistaan sekä hyvin konkreettisiin että abstrakteihin ja avariin mielikuviin. Stravinskya muistuttavalla tavalla Wennäkoski näyttää löytävän ”lottamaisuudet” mistä tahansa aiheesta tai ilmiöstä. Musiikissa voi olla myös huumoria, vaikka Promseissa 2017 kantaesitetyn hilpeän Flouncen (2017) varovainen […]

Jos Ravelin pianokonsertoista hakee ranskalaisen sointikulttuurin parfyymintuoksuista eleganssia ja säveltäjän persoonaan liitettävää dandymaista distanssia, ne eivät ehkä ole Yuija Wangin ydinosaamista, mutta kiinalaisvirtuoosi ottaa silti kaiken irti, mitä vauhtiin, värikkyyteen ja tekstuurin erotteluun tulee. Hänen hanakan irtonainen kosketuksensa ja melkein yli-innokas tapansa pureutua klaviatuuriin tekee fyysisen ja sensuellin vaikutelman, joka sopii G-duuri-konserton elämäniloon. Kun dramaattisempi d-molli-konsertto vasemmalle kädelle alkaa, tuntuu, kun soinnit vyöryisivät valtameren syvyyksistä. Wang nostattelee maininkeja ja ottaa jazzsävyihin suorasukaisen imun. Vahinko vain, […]

  Maurice Ravelin äiti oli baski, ja säveltäjä vieraili lomailemassa baskialueella. Äidin baskilais-espanjalainen perintö kuuluu monissa Ravelin sävellyksissä, vaikka säveltäjä ei ollut mikään folkloristiikan tutkija. Sellaistakin kytköstä voi kuitenkin aavistella, kun Ondine on valjastanut Robert Trevinon levyttämään Ravelin tunnetuimpia orkesteriteoksia Baskien Kansallisorkesterin kanssa. Kovaan seuraan baskilaissoittajat äänilevyllään pääsevät, mutta kappalevalikoimasta syntyy antelias poikkileikkaus Ravelin Pyreneille viittaavista teoksista. Ehkei soitolla syrjäytetä arviopörssien klassikoita, mutta jos joku kuulisi Ravelin musiikkia ensi kertaa tältä levyltä, ei hän jäisi […]

  Santtu-Matias Rouvali aloittaa syyskauden alussa Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina, ja tämä vuonna 2019 konsertista äänitetty levy on heidän toinen yhteisensä. Rouvali vetää esiin heti valttikorttinsa: elävän, vetävän ja vapaan tuntuisen tavan hahmottaa musiikkia. Hän syöksyy Prokofjevin sota-aikana säveltämän sinfonian syövereihin energisesti ja uusia yksityiskohtia hakien. Hän häivyttää kaiken neuvostopatrioottisuuden ja tuo sankarillisiin käänteisiin puhdasta fyysistä sointispektaakkelia ja ehkä myös annoksen ironiaa. Joskus Rouvali innostuu kirmailemaan niin, että musiikin syvällisemmät tasot eivät oikein pääse esiin. […]

Sibelius-juhlavuosi on antanut aiheen massiivisiin levyjulkaisuihin, joihin on yleensä koottu tuttuja historiallisia ja vähän tuoreempia äänitteitä. Deccan Great Performances -kokoelma esittelee harvinaisempia levytyksiä pääosin 1950-luvulta, jolloin Sibelius oli vielä elossa ja suhteellisen ”uusi” säveltäjä. Se kuuluu Anthony Collinsin sinfonioiden kokonaislevytyksessä, joka oli Sixten Ehrlingin jälkeen lajissaan toinen. Neljännen sinfonian modernius erottuu Lontoon Sinfoniaorkesterin ajoin epäröivissä otteissa, mutta samalla toisen tai viidennen sinfonian suuret melodiat hehkuvat kuin uskontunnustukset. Muuallakin – etenkin kolmannessa sinfoniassa – Collinsin esityksissä […]

Esa-Pekka Salonen sävelsi vuonna 2000 sellolle ja yhtyeelle minikonserton nimeltä Mania. Vuonna 2016 sellotaiteilija Yo-Yo Malle valmistunut sellokonsertto on kaksi kertaa laajempi teos sekä kestoltaan että kokoonpanoltaan. Ma levytti teoksen tuoreeltaan Salosen kanssa, mutta Nicolas Altstaedtin ja Dima Slobodenioukin livetallennus tavoittaa hienosti teoksen kosmiset vaikutelmat. Konserton lähtökohtana oli sooloselloteoksen Knock, Breathe, Shine mielikuvat pilvistä ja komeetoista, joista polveutuu saumatonta sellosaundia ja orkesterin tilatehoja yhdistelevä näytös. Altstaedt on äänitetty ehkä hivenen eteen, mutta Slobodenioukin johtamat Rotterdamin […]

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertot nro 24 ja 25, Figaron häät -alkusoitto. Jean-Efflam Bavouzet, piano, Manchester Camerata, johtajana Gabor Takacs-Nagy. Chandos CHAN 20192.         Robert Levin kuuluu aikamme arvostetumpiin Mozart-spesialisteihin, jonka tutkimukset, kadenssit, tai usein levytetty Requiemin täydennys on arvostettu korkealle. Hän aloitti 1990-luvulla Academy of Ancient Musicin kanssa Mozartin pianokonserttojen kokonaislevytyksen, joka pysähtyi vuonna 2000 ja näytti jäävän kesken kapellimestari Christopher Hogwoodin kuoltua. AAM on tarttunut tehtävään uudelleen Richard Egarrin johdolla, ja […]

Alan Gilbert viimeistelee Nielsenin sinfonioiden syklinsä tallentamalla konserteissa säveltäjän viulu-, huilu- ja klarinettikonsertot, joita ilman kuva juhlavuottaan viettävästä Nielsenistä jäisi vaillinaiseksi. Kreislerin Guarneri-viululla soittava Nikolai Znaider on syntyjään tanskalainen ja viulukonserton esityksessä sen kuulee joka tahdilla. Znaiderin tulkinta on yksi iskevimpiä, minkä olen teoksesta kuullut, ylivertaisen virtuoosinen, mutta samalla väkevästi kiinni Nielsenin persoonallisessa sävelkielessä. Ääriosissa hänen temponsa ja railakas luonnehdintansa hakevat vertaistaan Nielsenin vävyn Emil Télmanyin pioneerilevytyksestä (1947). Hitaaseen osaan hän tuo perustellusti enemmän painoa. […]

  Astor Piazzollan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, ja odotettavissa on levytysten kymi. Argentiinalaissäveltäjän läpimurto taidepiireihin tuli verraten myöhään, mutta sen tapahduttua hänen syntistä maanläheisyyttä ja terävää modernismia yhdistelevät tangonsa ovat juurtuneet taidemuusikkojen ohjelmistoon. Latvialainen harmonikkataituri Ksenija Sidorova on ensimmäisiä onnittelijoita albumillaan, jossa tuttua ja tuntemattomampaa Piazzollaa yhdistellään nuoremman polven tribuutteihin. Sidorova soittaa harmonikalla myös bandoneonille sävelletyn Aconcagua-konserton (1979). Monumentaalisista piirteistään huolimatta konsertossa on kamarimusiikillinen joukkuepelin henki, jossa Sidorova ja Thomas Hengelbrockin johtama […]