maanantai joulukuu 8. 2025

Toivo elää taiteessa

  VUOSIA SITTEN VEIN teini-ikäiset oppilaani Finlandia-taloon kuulemaan Tapio Tuomelan toista sinfoniaa. Konsertin jälkeen nuoret keskustelivat kuulemastaan. Yksi heistä sanoi: ”Ei ole olennaista, onko musiikki...

Uuden löytämisen vaikeus ja välttämättömyys

  Säveltäjä John Cage on sanonut, ettei ymmärrä, miksi ihmiset pelkäävät uusia ideoita. Hän sanoi itse pelkäävänsä vanhoja. Uuden löytäminen voi kuitenkin olla nykyaikana haastavaa. Miksi näin...

Suttua ja susiääniä

  Monet opettajina toimivat taiteilijat kertovat, että taiteellinen työ on yksinäistä, mutta vuorovaikutus oppilaiden kanssa pitää heidät kiinni nykyhetkessä ja yhteiskunnassa: omat näköalat laajenevat ja...

Tunteista, metsistä ja musiikista

   Viime kesänä Meidän Festivaalilla kantaesitettiin jousikvartettoni, jonka tuottama hiilijalanjälki laskettiin ja hyvitettiin. Laskelmat edellyttivät, että pidin kirjaa työskentelystäni ja kuvasin elinolosuhteitani. Arvelin teoksen hiilijalanjäljen olevan...

UUTISET