Konsertti- ja Ooppera-arviot

  Ranskalainen tyyli, johon Helsingin kaupunginorkesteri pian kahlaa syvään, levittäytyi perjantaikonsertissa esiin vaikutteiden sulattamona: Berlioz intoutui italialaisuudesta, Ravel jazzista ja Chausson Wagnerista. Illan pihvinä oli Ravelin pianokonserttopari, lähes samaan aikaan sävellyspöydällä työstetyt G-duuri-konsertto ja vasemman käden konsertto, jotka armenialaissyntyinen, nyt Tanskassa asuva Marianna Shirinyan esitti ensimmäistä kertaa samassa konsertissa. Jos HKO:n kevään toinen täysranskalainen kattaus, maaliskuinen Belle époque -konsertti, oli ohjelmistoratkaisuiltaan verraten höttöinen ja yksipuolinen, tämä ilta sai virkeän sähkönsä Ravelista ja tämän teosten sisäisestä […]

  Fagotti pääsee harvoin ääneen solistina, liidaamisesta puhumattakaan. Liidauskulttuurin edelläkävijänä tunnetun Tapiola Sinfoniettan konsertissa saattoi silti tämänkin kokea, kun fagotin historiallisiin esityskäytäntöihin perehtynyt Sergio Azzolini saapui kamariorkesterin eteen mukanaan tukku myöhäisbarokin ja wieniläisklassismin musiikkia. Concerto grosso -tyyppiset usean solistin konsertot päästivät sinfoniettalaiset rikkomaan tavanomaista orkesterimallia: barokkiensemblen dynamiikka, jossa solistit ja ripieno-jouset vaihtelevat, sai yhteyssäikeet sinkoilemaan useisiin suuntiin. Azzolinin liidaava fagotti lauloi ja murisi rapsakasti. Seisaallaan soittavan orkesterin keskellä sen bassosointi toimi voimakeskittymänä, joka kokosi energiat […]

Nacho Duaton teos BACH Forms of Silence and Emptiness vuodelta 1999 on espanjalaisen koreografin aikaa kestävimpiä luomuksia, ja Suomen Kansallisbaletti päätti kautensa tähän J.S. Bachin musiikkiin tehtyyn koreografiaan. Musiikkina soi kirjava kooste Bachin teoksia, maallisia ja hengellisiä. Kun alussa tanssijat ilmiselvästi rakentavat liikkeellä teosten polyfoniaa, ja G-duuri-sellosarjan yhteydessä Bach-hahmo soittaa tanssijaa kuin selloa, tulee mieleen, onko tämä liian yksi yhteen kuvittamista. Duato kuitenkin vaihtelee ideoita kekseliäästi, ja kaikesta välittyy kunnioitus musiikkia kohtaan. Baletti ei ole […]

Kevätkauden päätöksessään Tulkinnanvaraista-konserttisarja tarjosi parastaan: ennakkoluulotonta nykymusiikkia ja tajuntaalaajentavia äänikokeiluja. Viulisti Maria Puusaari oli valinnut jännittävän kokonaisuuden uusia ja uudehkoja teoksia viululle, elektroniikalle ja videolle. Ranskalainen lyömäsoitintaiteilija Antez kietoi yleisön ennenkokemattomaan ääniteatteriin, jossa rummun kalvolla kiertävät metalliesineet manasivat esiin tuonpuoleisen äänimaailman. Mistään perinteisestä perkussiosoolosta ei ollut kyse. Antezin esitys syntyi erilaisista metalliesineistä, symbaaleista ja mystisistä löytötavaroista, joita hän kuljetti ja hieroi itse valmistamansa suuren rummun kalvolla. Tuloksena oli uskomattoman moniulotteinen ja voimakas jatkuvien äänien maisema: […]

  Aleksander Mosolovin neuvostofuturistinen Teräsvalimo (1926) putosi aikanaan ristiriitaiseen rakoon: se kyllä kuvasi neuvostoyhteiskunnan ihannoimaa työläisyyttä, mutta reippaan ulkoilmatyön ylistämisen sijaan se elollisti terästehtaan hurjaksi urbaaniksi eläimeksi, mikä haiskahti aivan liikaa länsimaisen avantgarden väkivaltaiselle koneromantiikalle. Santtu-Matias Rouvalille tällainen lyhyt mutta sitäkin massiivisempi äänikuva rytmikkäästi ähkivästä tehtaasta oli herkkupala. Hän energisoi Radion sinfoniaorkesterin kuuman metalliseksi koneistoksi, jossa eri soitinryhmät takoivat tehtaan eliminä. Shostakovitshin 10. sinfoniassa (1953) kone on aivan toisenlaisessa roolissa. Teos on Shostakovitshia totuudellisimmillaan, monumentaalisen ja […]

  Igor Stravinskyn Hulttion tie ei älyllisyydessään ole suuri yleisön villitsijä, mutta Kansallisoopperassa tuntui silti yllättävältä astella puolityhjään katsomoon. Teos sentään esitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, eikä sen pitäisi olla ollenkaan ”vaikeimmasta” päästä, jos 1900-luvun keskeisiä oopperoita ajattelee. Kun tilanne oli sama esimerkiksi pari vuotta sitten Bartókin Herttua Siniparran linnan kohdalla, sopii kysyä, olisiko yleisö totutettu liian takuuvarmaan antiin. Tarvitaanko aina kyytipojaksi se tähtisopraano tai muuta skuuppiainesta, jotta mielenkiinto heräisi? Pitäisikö yleisökasvatustyössä ottaa uudenlaisia metodeja […]

  Opiskelijaoopperan perusraaka-aine on Mozart, jonka oopperarooleja on jokaisen laulajan hyödyllistä saada matkalaukkuunsa. Säännöllisesti toistuvat Mozart-produktiot ovat tyypillisesti myös ohjausnäkökulmien näyteikkunoita, näin tänäkin keväänä, kun sekä Sibelius-Akatemian ooppera että Metropolia-ammattikorkeakoulu tuottivat Figaron häät. Maalis-huhtikuun vaihteessa Helsingin Konservatoriolla esitetty Metropolian tuotanto sekä perjantaina ensi-iltansa saanut Sibelius-Akatemian produktio tarjosivat teokseen kaksi hyvin erilaista tulokulmaa. Anselmi Hirvosen ohjaama Metropolian Figaro oli pirteästi modernisoitu talousvaikeuksissa kipuilevan yrityksen toimistoon täynnä työyhteisön sisäistä vallankäyttöä. Sibelius-Akatemian tuotannon ohjannut Janne Lehmusvuo oli luonut […]

C. W. Gluckin (1714-1787) koominen ooppera Le Cinesi jäi aikanaan säveltäjänsä kuuluisimpien teosten varjoon. Teos saikin Suomen ensi-iltansa vasta nyt Jyväskylän Huoneteatterissa, otsikoituna nykyaikaisemmin nimellä Made In China. Noin tunnin kestävässä minioopperassa kiinalaisneidot ja -nuorukainen alkavat ajanvietteeksi esittää eurooppalaisia tarinoita näytelminä toisilleen. Oopperan libretisti Pietro Metastasio (1698-1782) jätti tekstissään nykyajan yleisölle ihmeteltäväksi, miten naiivisti ja silti kiinnostuneesti vieraisiin kulttuureihin Euroopassa aikoinaan suhtauduttiinkaan. Tuntuukin, että höpsön oopperan sijoittaminen Kiinaan oli aikanaan kaupallisuutta lisäävä, eksoottinen mauste ja myös myyvä […]

  Syksyllä Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina aloittava Susanna Mälkki fokusoi ensimmäisellä kaudellaan rohkeasti ranskalaiseen musiikkiin. Aikaisemmin HKO:n ohjelmisto on usein muotoutunut sillisalaatiksi, mutta tällä viikolla julkistettu ohjelma tarjoaa kiinteyttä, syvyyttä ja särmää. Luvassa on hieno kausi. Ranska-teeman myötä Mälkki johdattaa HKO:n niin impressionismin klassikoihin, ranskalaishenkisiin venäläissäveltäjiin kuin ranskalaiseen nykymusiikkiinkin. Yksi teemasäveltäjistä on Henri Dutilleux, jonka syntymästä on kulunut sata vuotta. Eilisessä konsertissa Mälkki antoi eräänlaisen teaserin tulevasta Dutilleux’n toisen sinfonian ”Le Double” (1959) tulkinnalla. Se herautti […]

  Näin Avanti! aikoinaan lähti liikkeelle: yhdistettiin uusinta uutta, unohdettua uutta ja vanhaa, joka tuntui uudelta. Säveltäjä Jukka Tiensuun ja Avanti!n taiteellisen johtajan Kari Kriikun yhdessä ideoima, Riitiksi otsikoitu tapahtuma assosioi uutta musiikkia, historiallista avantgardea ja barokkimusiikkia tiiviiksi ketjuksi. Konsertin barokkiteokset avasivat sointukierroillaan ja kulkuemaisuudellaan kiertokulun teeman, joka tuntui ympäröivän koko konserttia. Henry Purcellin Funeral march for Queen Mary ja Pavane & Chacony sekä Marin Marais’n Sonnerie de Sainte Geneviève du Mont-de-Paris (St. Geneviève -kirkon […]

  Daniel Barenboimin konsertti päättyi lämpimiin aplodeihin, jotka salintäyteinen yleisö antoi seisaaltaan. Hiotumpaa ja teknisesti täydellisempää pianonsoittoa on toki kuultu – ja varmaan kuultiin häneltä itseltäänkin jo ihmelapsi-aikana. Pitkä kokemus myös orkesterin johtajana antaa kuitenkin soitolle avaran perspektiivinsä, jossa tekniikka on vain kerronnan väline. Kun 73-vuotias Barenboim soitti pari vuotta sitten Berliinissä Brahmsin toista konserttoa, hämmästelin musisoinnin monumentaalista, voimallista otetta: ikään kuin kiveä veistettäisiin. Moni muusikko vanhemmilla päivillään kääntyy enemmän sisään päin. Sama linja jatkui […]

  Tapiola Sinfoniettan kaltaiselle orkesterille on luonteenomaista antautua rajankäyntiin orkesteri- ja kamarimusiikin välillä. Taiteellisen partnerinsa pianisti Alexander Melnikovin kanssa orkesteri teki näin myös viime marraskuussa Schumann-minifestivaalilla, nyt teemana oli ranskalainen musiikki. Tapiola Sinfoniettan muusikot nostattivat kamarimusiikkiin orkestraalista voimaa ja antoivat orkesterisoiton inspiroitua solistisesta yhtyemäisyydestä. Ernest Chaussonin konsertto viululle, pianolle ja jousikvartetille on tunnetusti mutanttimainen rajatapaus, joka häilyy viulukonserton ja pianokvinteton välimaastossa. Välillä jousikvartetti on kuin pienoisorkesteri, toisaalla taas kamarimusiikillinen aiheiden jakaminen korostuu. Joskus sooloviulu ja piano […]