Yliopistokaupunki laulaa omaa tarinaansa
Keski-Suomen pääkaupunki Jyväskylä on tunnettu lähinnä urheilijoistaan ja vilkkaan opiskelijakaupungin leimastaan. Kuitenkin harva on varmaan tiennyt, miten monipuolinen valikoima ja rikas historia paikalla on monelle rakkaan musiikin lajin, kuoromusiikin parissa. Jyväskylän maine kuorokaupunkina sai alkunsa jo vuonna 1863, kun pappi ja suomenmielinen Uno Cygnaeus perusti kaupunkiin kansakoulunopettaja-seminaarin, josta kehittyi myöhemmin Jyväskylän yliopisto. Seminaarin ensimmäiseksi musiikin lehtoriksi valittiin usein suomalaisen musiikinopetuksen isäksi nimetty Erik August Hagfors (1827-1913). Tämä säveltäjä ja lääkäri perusti kaupunkiin maan ensimmäiset suomenkieliset […]
Improvisaatio palaa klassiseen musiikkiin
Hyppy tuntemattomaan kuvaa sitä, kun luodaan musiikkia hetkessä. Improvisaation opettaminen on vielä marginaalinen mutta kasvava osa musiikinopetusta. Vielä sata vuotta sitten oli tavallista, että muusikot olivat luovia suhteessa tekstiin ja ottivat vapauksia esimerkiksi kertauksissa ja kadensseissa. Luovuus oli se, mikä teki esiintyjistä mielenkiintoisia. Asenne ja suhtautuminen kirjoitettuun musiikkiin kuitenkin muuttui. Nyt improvisointitaidoille on klassisessa musiikissa yhä enemmän kysyntää. Hyvä korva ei ole edellytys improvisoinnille, sillä rytmi on yhtä tärkeä kuin melodia. Oikeita tai vääriä […]
Musiikinopetus etenee yksilöiden ehdoilla
Musiikkioppilaitosten opetus käännettiin kuusi vuotta sitten oppilaslähtöisempään suuntaan. Yksilölliset tavoitteet tulivat yhteisten vaatimusten tilalle. Samalla opettajien rekrytointi on muuttunut. Moniosaaja-ajattelu on tullut myös soitonopettajan arkeen. Suomen musiikkioppilaitoksissa tapahtui merkittävä muutos, kun uudet opetussuunnitelmat eli OPS:t tulivat voimaan vuonna 2018. Suomen musiikinopettajien liiton SMOL:n puheenjohtaja Anna Ruotsala toimii Vantaan musiikkiopiston laulun lehtorina ja musiikkiteatterilaulun opettajana. Ruotsalasta opetussuunnitelmien uudistus vaikutti opetukseen niin, että opetus siirtyi kuusi vuotta sitten enemmän oppilaslähtöiselle tasolle. Muun muassa Suomen musiikkioppilaitosten […]
Nukkesatu sanoin ja sävelin
Pjotr Tšaikovskin pianosarja Lastenalbumi sisältää 24 pientä kappaletta, jotka herättävät helposti eläviä mielikuvia. Romanttiset sävelet kiidättävät tanssimaan masurkkaa, ratsastamaan keppihevosilla ja kuuntelemaan leivosen livertelyä. Teoksen tarinalliset tunnelmat ovat vieneet mukanaan myös Teemu Laasasen, Mikkelin musiikkiopiston pianonsoiton lehtorin. Laasanen on uppoutunut Tšaikovskiinsa jopa siinä määrin, että on sommitellut sarjan ympärille juonellisen, tarinankerrontaosuuksia sisältävän konserttikokonaisuuden sekä kirjoittanut teoksen pikkusävelmiin nojaavan satukirjan. Nuken tarinassa tavataan ylellisessä linnassa asuvat Dimitri ja Anna, jotka saavat äidiltä tehtäväkseen vierailla talonpoika Igorin […]
Herra Ma, sellutehtaat ja musiikki
”Meidän on opetettava lapsillemme urheilua, musiikkia, maalaamista ja muita taiteita”, Ma sanoi, ”Silloin heillä on mahdollisuus.” Helsingin sanomien pääkirjoitus 5.5.2018 otsikoi: ”Teknologia ei voi korvata sivistystä”. Kirjoitus pohtii työelämän tehostamisvaatimusten, vain rahassa mitattavien tulosten ja sivistyksen suhdetta. Syytä onkin. Istuvan hallituksen koulutuspoliittisia linjauksia on määrittänyt koulutuksen tuottavuus, koulutuksen tehostaminen, työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden huomioiminen. Koulutuksen kasvatus- ja sivistystehtävä ei ole agendalle mahtunut. Vallalla on näkemys, jonka mukaan talous ja hyvinvoiva elinkeinoelämä on koulutuksen päämäärä. […]