perjantai huhtikuu 19. 2024

Digital Concert Hall

0
Toivon ääniä kaaoksessa Berliinin filharmonikkojen streaming-alusta Digital Concert Hall aloitti kauden orkesterin Musikfest-konserteilla. Ensimmäisessä niistä on mukana myös kantaesitys, Olga Neuwirthin Keyframes for a Hippogriff.   Neuwirthin...

Baijerin RSO ilahduttaa niin striimeillä kuin levyillä

0
Münchenissä kotipaikkaansa pitävä, maailman huippuorkestereihin lukeutuva Baijerin radion sinfoniaorkesteri on eittämättä yksi kiehtovimpia eurooppalaisia musiikki-instituutioita, jonka rikasta, värikylläistä sointia, ihailtavaa erottelukykyä ja oivallista rytmistä...

Pandemia toi Los Angelesin filharmonikot kotikatsomoihin

0
Yhdysvaltain länsirannikon verraton satakaksivuotias huippuorkesteri Los Angelesin filharmonikot tuli suomalaisille erityisen tutuksi Esa-Pekka Salosen toimiessa orkesterin musiikillisena johtajana vuosina 1992–2009. Salosen seuraajan, Gustavo Dudamelin...

San Francisco siirtyi suoratoistoaikaan

0
Monen muun taidelaitoksen tapaan San Franciscon sinfoniaorkesterin toiminta siirtyi olosuhteiden pakosta pandemia-aikana verkkoon. Koronan keskellä avattu orkesterin sovelluspohjainen suoratoistopalvelu, SFSymphony+ perustuu pitkälti samanlaiseen käyttöliittymään...

Klassisen musiikin striimattuja tärppejä helmikuussa

0
  • Suomen Kansallisooppera lähettää 16.2. klo 18.40 stage24-palvelussaan suoran lähetyksen Puccinin Turandotista. Uudessa tuotannossa laulavat tuolloin Astrik Khanamiryan (Turandot), Mikheil Sheshaberidze (Calaf), Reetta Haavisto...

Klassisen musiikin striimattuja tärppejä maaliskuussa

0
OperaVision: dokumentteja ja harvinaisuuksia OperaVision tarjoaa uuden neliosaisen sarjan nimeltä Operaunity, joka keskittyy Etelä-Afrikan eri taustoista tulevien nuorten oopperataiteilijoiden raakoin, suodattamattomiin tarinoihin. Yhteistyössä OperaVision Partner...

Operavision syksyä

0
Raastavasta Kääpiöstä Mattilan Jenufaan   Operavision on parhaita streaming-alustoja eurooppalaisten oopperatalojen ohjelmistojen seuraamiseen. Alan kattojärjestön organisoimassa palvelussa on mukana 26 taloa 18 Euroopan maasta. Tekstitykset ovat...

Cincinnatin SO:n striimit ja levyt tarjoavat uutta ja mielenkiintoista

0
Cincinnatin tarjontaa voi suositella erityisesti kantaohjelmiston ulkopuolisia sointimaailmoja etsivälle musiikinystävälle, varsinkin sellaiselle, joka on suostuvainen antamaan orkesterille rahallisen panoksen.   Erinomainen Cincinnatin sinfoniaorkesteri lukeutuu kiinnostavimpien amerikkalaisorkestereiden...

Apple Music Classical kiehtoo ja kangertelee

0
Teknologiajätti Apple julkaisi keväällä oman klassiseen musiikkiin erikoistuneen suoratoistosovelluksensa. Palvelu auttaa etenkin äänitevertailussa ja uuden löytämisessä, mutta käyttöliittymässä on vielä parantamisen varaa. Syyskuussa 2021, noin puoli vuotta siitä, kun olin kirjoittanut klassisen musiikin suoratoistopalveluita vertailevan artikkelin Sinfoniat siirtyivät taskuun (Rondo 4/2021), päättyi vertailussa parhaaksi arvioimani palvelun Primephonicin tie. Teknologiajättiläinen Apple oli ostanut firman ja sulauttanut sisällöt osaksi omaa Apple Music -palveluaan. Maaliskuussa 2023 Primephonicin perintö koki tavallaan uudelleensyntymän Apple Music Classical -sovelluksen myötä. Kiinnostus klassiseen […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Poimintoja Arte Concertin ohjelmistosta

0
Arte Concert tarjoaa kokonaisen teemasarjan naispuolisten kapellimestarien johtamia konsertteja. Esiteltäviä johtajia ovat Emmanuelle Haim, Martina Batic, Barbara Hannigan, Nathalie Stutzmann, Marie Jacquot. Festivaalien tuoretta...

UUTISET