perjantai maaliskuu 29. 2024

Tampereen show-Carmen luottaa vauhtiin ja väriin

Minkä ikinä näkökulman tai toteuttamistavan oopperaohjaaja valitseekaan Bizet’n Carmeniin, kaikki on jo nähty aiemmin – tämä on hyvä pitää mielessä, olipa sitten ohjaaja, kriitikko tai yleisön jäsen. Vai onko tilanne sittenkään näin lopullinen? Ei, mikäli se ohjaaja Marco Bjurströmistä on kiinni. Hänen Carmen-näkemyksensä Tampereen oopperassa tulvii vauhtia ja väriä, lähes alituista kihinää, liikettä ja toimintaa. Useat kohtaukset olivat sävähdyttävän kerroksellisia, esimerkiksi finaali, jotkut taas kallistuivat vaudevillen puolelle. Bjurströmin ohjauksen vahvuus on helposti nähtävissä: joukkokohtauksien vauhti […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Kritiikit