perjantai maaliskuu 29. 2024
0.00 €

Ostoskori on tyhjä.

Ale!

Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta

Home shop_02 Kirjat Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta

Teos on Rondon kuvakolumnistin, Sibelius-Akatemian entisen rehtorin, Lassi Rajamaan proosarunokirja.

10.00 

Kirja on syntynyt tekijän taskussaan kantamaan lehtiöön kertyneistä piirroksista, joiden malleina olivat helsinkiläiset raitiovaunuissa, busseissa, sairaalan ja pankin auloissa, apteekeissa, puistonpenkillä, kotisohvilla, taidemuseoissa, konserteissa, kappeleissa ja kapakoissa.

Tekstit on liitetty kuviin useimmiten jälkeenpäin mutta myös joissain tapauksissa etukäteen. Ne perustuvat mallien todellisiin ja kuviteltuihin puheisiin sekä ajatuksiin hieman Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian rakenteen mukaisesti. Hautausmaalla ei tosin liikuta, siunauskappelissa korkeintaan.

Ihmisten ajatuksia ohjaavat oikein- ja väärinkuulemiset. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu kirjan nimi, joka hieman horjahtaa säätiedotusten tuulen voimakkuuden määritelmästä.

Teos on mainio, ajatuksia herättävä kirja ja sopii myös lahjaksi ajattelevalle ystävälle!

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta”

Tutki lisää

Rondo-kaupasta

Showing 1 – 9 of 23 results