torstai heinäkuu 10. 2025

tieto ja taito

Kutsumusta ja kiitollisuutta

  Helsingin Pop & Jazz konservatorion saksofoninsoiton opettaja Petteri Hietamäki kokee saavansa muusikkoudesta sisältöä opettamiseen, mutta opettajuus vaatii hänen mielestään aivan oman työkalupakkinsa. Opettajana toimiminen on hänelle kutsumus, joka kumpuaa kiitollisuudesta siitä hyvästä opetuksesta, jonka parissa hän on itse saanut...

Musiikkia yli rajojen

  Kuhmon musiikkiopiston harmonikansoiton opettaja Jukka-Pekka Kuusela haluaa kohdata jokaisen oppilaan yksilönä. Hän tuli alun perin Kuhmoon vain käymään 1990-luvun puolivälissä, mutta saatuaan vapauden yhdistää taiteellinen toiminta pedagogiseen työhön Kuusela jäi Kainuuseen.   Jukka-Pekka Kuusela tutustui perheensä kesämökillä Tampereen Teiskossa harmonikkaan,...

Vai että asteikkojen soittaminen muka olisi tylsää!

Tamperelaiset Ahosen sisarukset ovat kulkeneet menestyksellä perinteisen suomalaisen musiikkikoulutuksen polkuja.   Ajatus siitä, että näppäripedagogiikka tai muu ryhmäopetus voisi korvata perinteisen yksilöopetuksen, tuntuu minusta oudolta. Varsinkin alussa on tärkeää, että opettaja paneutuu yhden oppilaan asioihin. Ryhmässä se ei onnistu”, sanoo tamperelainen...

Jokaiselta oppilaalta oppii uutta

Rauman musiikkiopiston pianonsoiton lehtori Piia Eskolan mielestä jokaisen soittotunnin pitäisi sisältää jotain soittotekniikkaan keskittyvää, jotain uutta materiaalia ja jotain hieman tuttua vanhaa. Tärkeintä on toivottaa oppilas tervetulleeksi soittotunnille aina sillä ajatuksella, että hän on odottanut pääsyä soittotunnille monta päivää.   Piia...

Jokainen tunti on uusi mahdollisuus

Johanna Kuisma-Taskinen teki yli 30 vuoden mittaisen uran yläkoulun ja lukion musiikinopettajana, kunnes siirtyi musiikkiopistoon. Koulussa saavutettu kokemus näkyy monessa, ja keskiössä on aina sama: oppilas.   Johanna Kuisma-Taskinen on omien sanojensa mukaan tavallisen perheen kasvatti. ”Otavan kanttori pyysi minua ja...

Opettajan tehtävä on saada oppilas kukoistamaan 

Suomen musiikinopettajien liitto SMOL täyttää alkavana vuonna 100 vuotta. Liitolla on ollut merkittävä rooli alan edunvalvojana ja kehittäjänä. Liitto on myös yksi Rondon perustajajäsenistä. Se huolehti vuoteen 2004 saakka ensin itse ja sitten omistamansa yhtiön kautta pitkään lehden kustantamisesta...

Musiikinopetus etenee yksilöiden ehdoilla

  Musiikkioppilaitosten opetus käännettiin kuusi vuotta sitten oppilaslähtöisempään suuntaan. Yksilölliset tavoitteet tulivat yhteisten vaatimusten tilalle. Samalla opettajien rekrytointi on muuttunut. Moniosaaja-ajattelu on tullut myös soitonopettajan arkeen.   Suomen musiikkioppilaitoksissa tapahtui merkittävä muutos, kun uudet opetussuunnitelmat eli OPS:t tulivat voimaan vuonna 2018. Suomen...

Pelillisyydellä urut tutuiksi

  Toisia instrumentteja on helpompi esitellä lapsille kuin toisia. Harvassa musiikkiopistossa on omia urkuja, eikä kovinkaan moni lapsi pääse niiden ääreen kirkkoihin tai konserttisaleihin. Uusi oppimisympäristö pyrkii lisäämään urkutietoutta lapsia kiinnostavalla tavalla.   Urkumusiikki.fi -sivuston on suunnitellut ja toteuttanut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi...

Kritiikit