perjantai huhtikuu 19. 2024

Kansallisoopperan Ring siirtyy: Valkyyrian esitykset nähdään syksyllä Siegfriedin tilalla

Oopperatalo on tällä hetkellä suljettu koronapandemian vuoksi. © Voitto Niemelä / Suomen kansallisooppera

Koronaviruspandemian vuoksi Oopperatalo on suljettu ja kaikki Kansallisoopperan ja -baletin esitykset peruttu loppukevään ajalta. Kevätkauden päätteeksi suunnitellut Richard Wagnerin Ring-syklin toisen osan eli Valkyyrian esitykset siirtyvät ensi syksylle ja avaavat oopperan syyskauden 2020.

Syklin kolmas osa Siegfried esitetään keväällä 2021, ja päätös, Jumalten tuho, puolestaan siirtyy kaudelle 2021–2022. Syksylle 2020 siirtyvä Valkyyria tulee sisältymään kausikorttiin 2020–2021.

Myös tämän kevään viimeinen balettiensi-ilta COW siirtyy pandemian vuoksi syksylle 2020.

Esitystauon aikana Kansallisooppera ja -baletti tarjoaa ilmaiseksi ooppera- ja balettiesitysten tallenteita Stage24-palvelussaan. Yhdessä Yleisradion kanssa tuotettuja tallenteita julkaistaan maanantai- ja torstai-iltaisin. Ensimmäisenä kevään uutena tallenteena nähdään torstaina 26. maaliskuuta Pieni merenneito -baletti. Palvelussa on jo tällä hetkellä katsottavissa useita esitystaltiointeja, mm. Ring-syklin aloittanut Reininkulta.

Rondo kirjoitti lähes kokonaan kotimaisin voimin tehtävästä Ring-urakasta viime kesäkuussa, jutun voit lukea täältä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Tuoreimmat uutiset