Pääkaupunkiseudun teatterit, konserttisalit ja ooppera pysyvät kiinni 13. joulukuuta asti. Riittääkö tämä aika koronapiikin taltuttamiseen, vai onko edessä joulu ilman elävää musiikkia – ja talvi ilman kulttuuria?
Koronarajoitusten oikeudenmukaisuus on herättänyt eri Euroopan maissa paljon keskustelua. Ensimmäisen korona-aallon aikana yhteiskunnan eri toiminnot olivat tasa-arvoisessa asemassa, kun kaikki suljettiin. Sama tilanne on esimerkiksi Itävallassa nytkin. Silloin kenelläkään ei ole mukisemista. Ongelmalliseksi asian tekee se, jos jotkut toiminnot joutuvat kärsimään enemmän kuin toiset. Silloin eteen tulee väistämättä keskustelu tärkeysjärjestyksestä, jollainen ei hyödytä ketään.
Pääkaupunkiseudulle ja osin koko Uudellemaalle tautitilanteen leviämisvaiheen vuoksi säädetyt uudet koronarajoitukset tarkoittavat teatterien, konserttisalien ja oopperan sulkemista. Yleisöä saa olla enintään 20 henkeä. Lisäksi toimien piiriin kuuluu mm. aikuisten ryhmäliikunta. Rajoitukset ovat ensi alkuun voimasssa 13. joulukuuta asti.
Samaan aikaan kuitenkin jotkut liikkeet pullistelevat ihmisiä Black Friday -kampanjoineen, eikä kaupalle elintärkeää joulumyyntiä haluta vaarantaa. Kun ravintoloiden ja baarien alkoholinmyynti loppuu klo 22, se on siirtänyt ruuhkia aikaisempaan. Hallitus tosin valmistelee uutta asetusta ravintoloiden suhteen pandemian vakavimmassa vaiheessa.
Miksi juuri teatterit ja konsertit joutuvat kärsimään – siitä huolimatta, että ne ovat olleet suoranaisia mallioppilaita turvaväli- ja hygieniasäädösten ja maskien käytön noudattamisessa? Yhdessäkään liikkeessä, ravintolassa tai kulmakuppilassa niitä ei noudateta yhtä pedanttisesti. Tuskin yhtään tartuntaa koko syksyn aikana on saanut alkunsa kulttuuritilaisuuksista. Keväästä ja mm. surullisen kuuluisasta naistenpäivän konsertista on opittu paljon.
Jos kerran sulkemisia ei voida perustella suoralla ja todistetulla tartuttavuudella, joka kuitenkin pitäisi olla kaikkien toimenpiteiden perusta, niin millä sitten? Pakostakin tulee mieleen, että päätöksiä tehdään siksi, että jotain täytyy tehdä – muuten syytetään päättämättömyydestä. Kulttuuri kärsiköön, sehän ei ole välttämättömyys.
“Rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta. On epäreilua, että sulkujen myötä vastuulliselta yleisöltä viedään tarjonta. Karaoken järjestämiseen ravintolassa eivät Uudenmaan rajoitukset vaikuta, mutta jos ammattitaiteilija laulaa tai soittaa, yleisömäärää on pudotettava kahteenkymmeneen, alle kannattavuusrajan”, ihmetteli Muusikkojen liitto kannanotossaan.
Kolmen viikon sulkeminen ei ole fataali aika, vaikka sekin riittää tuottamaan paljon taloudellisia tappioita ja muita ongelmia. Epäilen kuitenkin, riittääkö tämä aika painamaan virusryöppyä alas. Suurin vaara onkin siinä, jos epävarmuus jatkuu pitkälle ensi vuoteen. Pysyvä pelko ja sulkemisten ja avaamisten jojo-liike voivat halvaannuttaa kenttää enemmän kuin totaalisulut. Tämä koskee yhtä lailla suunnittelua, taloutta, taiteellista vireyttä kuin yleisön käyttäytymistä.
Pelkään pahaa, että kulttuuriareenoita ja liikuntapaikkoja sulkemalla ei koronan toista aaltoa saada kuriin, vaan edessä on karuista karuin talvi ja kevät. Olisiko ollut viisaampaa antaa kirpaista kunnolla ja sulkea yhteiskunta totaalisemmin muutamaksi viikoksi, jotta tautiluvut voitaisiin painaa pysyvästi alas? Tällöin uuteen vuoteen voitaisiin astua nykyistä toiveikkaampana. Huolettomaksi ei voi heittäytyä, sillä rokote ei tuo nopeaa ratkaisua.
Toivoa tietenkin täytyy, ettei edessä olisi joulunvietto ilman elävää musiikkia. Voi vain yhtyä kaikkien viranomaisten ja poliitikkojen mantraan siitä, että se on meistä itsestämme kiinni.
Harri Kuusisaari
