Page 38 - Rondo_07
P. 38
”Riittää, että musiikkini
kelpaa orkestereille ja
yleisölle. Arvostelijoille
ei ole patsaita pystytetty
– säveltäjille montakin!”
Halonen ei pidä poissuljettuna, että taidemusiikin
piiristä saattaisi löytyä kriitikoita tai säveltäjäkollegoi-
ta, joiden mielestä iskelmähiteistä tunnettu säveltäjä ei
välttämättä olisi tervetullut ronkkimaan raja-aitojen yli.
Säveltäjää itseään mikään hypoteettinen ylenkatse ei
etukäteen huoleta.
”Jo Toivo Kärki lohdutti minua aikoinaan, kun olin
saanut yhdestä soololevystäni hieman huonot arviot, et-
tä ’arvostelijoille ei ole patsaita pystytetty – säveltäjille
on montakin!’ Jos orkesterimusiikkini kelpaa orkestereil-
le ja yleisölle, se riittää minulle.”
Rytmimusiikin auringonlasku
Että Halosen elämäkö on sitten tästä lukien silkkaa sin-
foniaa ja kevyt musiikki lopullisesti taakse jäänyttä? Kyl-
lä – ja ei, sanoo Halonen.
”Sinfonian säveltäminen on iso urakka ja vaatii pal-
jon enemmän aikaa verrattuna vaikkapa iskelmälevyn
säveltämiseen. Siihen prosessiin en rupea sekoittamaan
muuta, koska sellainen murentaisi sitä harmonista sa-
teenvarjoa, joka mielessä kypsyy. Enkä saisi sinne enää
palasia takaisin, jos ne ovat lähteneet irti ennen kuin nii-
tä on edes paperille kirjoitettu.”
Eli työ pitää aina saattaa päätökseen. Kun yksi or-
kesteriteos on valmis ja seuraavan nuottipaperille eh-
kä piirretty tahtiviivat – mutta ei vielä yhtään nuottia
– Halonen saattaa siinä välissä tekaista tilauksesta van- Talvinen auringonlasku värjää kuuluisat Maspalomasin hiekkadyynit punaisiksi.
hoille tutuille biisin pari kevyttä musiikkia.
Mutta iskelmäpuolelle Halosta ei enää pidemmäksi
aikaa houkutella – ainakaan rahan takia.
”Kyllä sen pitää olla jotain, mikä itseä todella kiin-
nostaa. Mutta jos kiinnostaa, silloin lähden mukaan Schubertin valoa
varmasti.” Halonen alkaa kertoa, kuinka hän musiikkiopintojensa jäl-
Kevyt musiikki vaikuttaa konkarin silmissä kulkevan keen sai ensimmäisen vahvasti omakohtaisen kosketuksen
kohti auringonlaskua. Hänellä itsellään oli tuuria, kun orkesterimusiikin esittämiseen. Se tapahtui ruotsalaisessa
1970-luvun puolivälissä alalle tulleena ehti nähdä huip- Boråsin sinfoniaorkesterissa, jonka huilistiksi hän oli pääs-
puajat. Ja oli niitä huippuja itsekin tekemässä. Nyt hän syt alle parikymppisenä.
harmittelee vaikkapa sitä, että studioissa ammatikseen Halonen muistaa vieläkin sen hetken, kun klasari ko-
soittaneilta ovat työt loppuneet, koska päivän popit ja lahti. Harjoiteltiin Schubertin Keskeneräistä sinfoniaa nro 8.
räpit syntyvät läppäreiden ruuduilla, usein ilman en- ”Koin heräämisen – ikään kuin valaistuin. Tunnelma
simmäistäkään oikeaa soitinta tai elävän soittajan pa- iski kuin salama, ja tuntui kuin olisin siirtynyt elokuvate-
nosta. atteriin sieltä puupuhallinten pultista.”
Halosen on vaikea kuvitella, että orkesterimusiikin Halonen unohtui istumaan huilu sylissään orkesterin
puolella voitaisiin toteuttaa teoksia ilman muusikoita. keskelle, kuunteli musiikkia ja katseli ummistettujen sil-
”En usko, että taidemusiikissa tilanne menee koskaan miensä edessä virtaavia värejä. Unelmoinnin keskeytti
yhtä huonoksi. Miten sinfoniaorkesterin esimerkiksi voi- pinnan kiivas naputus kapellimestarin nuottitelineen reu-
si korvata jollain muulla? Ei mitenkään!” naan: ”Hallonen – ni måste spela!”
38 RONDO CLASSIC 7|2022
