Öinen joki solisee, sirkat soittavat siipiään ja mustarastas puhaltaa syväntummaan huiluunsa. Kuutamomaisema henkii lumousta – niin kuin olisi astunut sisään Caspar David Friedrichin maalaukseen. Sitten hulmahtaa cembalosta alkusoitto, joka virtaa yhtä luonnollisesti kuin kuvassa näkyvä vesi. Claudio Monteverdin Orfeus-oopperan (1607) tunnusmusiikki tuo terveiset Helikon-vuorelta, jonka jumalattarista kaikki taide saa voimansa ja innoituksensa. Samassa alkaa laulu, ja kuva siirtyy esittäviin muusikoihin.
Näin käynnistyy cembalisti Assi Karttusen, sopraano Anneliina Koskisen sekä kuvataiteilijapari Lauri Astalan ja Elina Brotheruksen seitsenminuuttinen videoteos La Musica eli Musiikki (2017).
La Musica on musiikin henkilöitymä, musiikin muusa, jonka laulu aloittaa Monteverdin Orfeuksen. Taidetta tehtäessä on aina ensin kutsuttava taiteen henkiä avuksi, jotta nämä olisivat suosiollisia ja antaisivat runon kipinän syttyä tavallisessa kuolevaisessa. Nykytaiteilijat kutsuvat tätä asennetta myös nöyryydeksi.
Videon kuvalliset asetelmat muusikoista työssään ovat eräänlaisia eläviä maalauksia. Valosuunnittelun esikuvana on toiminut ranskalaisen barokkitaiteilijan Georges de la Tourin öljymaalaus Pyhä Joosef puuseppänä (n. 1642, Louvre). Pimeässä puuhaavaa käsityöläistä auttaa kouluikäisen Jeesus-lapsen kädessään pitämä kynttilä, jonka loistetta poikkeuslapsen kasvot säteilevät ympärilleen taivaallisena lampettina. Vastaavia rähjäisessä arjessa tapahtuvia ihmeitä kuvasi chiaroscuron keinoin toinenkin Monteverdin aikalainen, Caravaggio.
Videollakin muusikot työskentelevät ”hämärässä”, mustien taustakankaiden ympäröiminä. Näkyvillä on laulajan ja cembalistin ohella vain klavesiini, jonka kiehtovia muotoja vino kajo korostaa. Kylmä valo osuu laulajan selkään, mutta muusikoiden välissä, kaiken keskellä, hehkuu kynttilänomainen lämmin valo, taiteen liekki. Valaistus viittaa inspiraatioon, hengen paloon ja korkeamman todellisuuden tavoitteluun. Toisaalta se viittaa ankaraan aherrukseen, omistautumiseen ja uhrautumiseen, joka on se pinnanalainen tumma syvyys, jota pelkän lopputuloksen ihailija ei koskaan näe. Valon ja varjon jyrkkä vastakkainasettelu yhdistää arjen ja pyhän.
Ääni on valon lailla aineellista mutta samalla katoavaa ja vaikeasti vangittavaa. Siksikin on kiinnostava k a t s o a musiikkia videon ehdottamalla tavalla: äänet ovat valoa ja hiljaisuudet varjoa.
Videoteoksena La Musica on varsin erilainen kuin tavanomaisimmat musiikkivideot, kuten ooppera- ja konserttitaltioinnit tai popvideot. La Musica ei kuvita musiikkia tai anna sille audiovisuaalista lisäpotkua vaan rakentaa tunnetun laulun ympärille filosofisen kokonaisuuden, joka pureutuu taiteen ja taiteellisen työn olennaisiin kysymyksiin. Mistä taiteen kipinä kumpuaa? Mitä musiikki on? Mikä on elävän esityksen alkuperäinen liikuttaja ja onko se sama kuin elämän alkuperä? Mikä on taiteen ja todellisuuden suhde?
Asetelmallisuus liittää videon muihin musisoinnin kuvauksiin länsimaisen kuvataiteen historiassa aina Caravaggiosta Longhiin ja Vermeeristä Velázqueziin. Musiikin allegoria on renessanssi- ja barokkitaiteessa suosittu aihe. Vertauskuvallisen esityksen ytimessä on ajatus jokapäiväisestä elämästä jumalaisen maailman epätäydellisenä peilikuvana. Ihmisen maanpäällisistä puuhista juuri musiikin on usein ajateltu pääsevän lähimmäksi olevaisen salaisuutta.
Video muistuttaa myös Peter Greenawayn mediateoksia, joissa astutaan sisälle tunnettuun maalaukseen. Outo lumo syntyy katsoessa Karttusen sormien alla liikkuvaa koskettimistoa, jota jää tuijottamaan kuin tulta takassa tai aaltoja meressä. Ja Koskinen laulaa helmiäisäänellään suoraan minulle, sillä olenhan maalauksessa mukana.
On erikoista, että video voi voimaperäistää musiikin fyysisyyden ja ainutlaatuisen hetkellisyyden sekä liittää katsojan osaksi muusikoiden olemista.
Esityksen jälkeen puretaan kulissit, ja muusikot tuulettavat onnistunutta ottoa. Linnut ja vesi alkavat taas kuulua. Taiteen tekemisen kiertokulku jatkuu.
Susanna Välimäki
