Uusimmat cd-arviot, kaikki löytyvät alempaa

Sauli Zinovjev, Tarkiainen, Damström, Aho, Fagerlund

Suomessa on syntynyt monessa sukupolvessa erinomaisia sellistejä, joista Jonathan Roozeman (s. 1997) on jo lunastanut lupauksensa kansainvälisen tason taiteilijana. Levylleen hän on koonnut monipuolisen...

Johannes Brahms

Johannes Brahmsin myöhäiset pianoteokset tulevat uran ehtoolla jokaisen merkittävän pianistin eteen. Säveltämisen lopettamista harkinnut Brahms oli 1890-luvun alussa kuusikymppinen ja András Schiff teoksia levyttäessään...

Ludwig van Beethoven

Beethovenin ”Hammerklavier”-sonaatti on pianistien käyntikortti, johon jokainen levyttävä taiteilija sijoittaa kaiken osaamisensa. Takavuosina suuretkin taiteilijat lähestyivät teosta hattu kourassa, eikä sonaatti nykyäänkään ole läpihuutojuttu....

Jean Sibelius ym.

Tämä on Chandosin kolmas levyllinen suomalaisia orkesteriteoksia Rumon Gamban johtaman Oulu Sinfonian kanssa. Edeltävissäkin levyissä on häilähtänyt Sibeliuksen varjo, josta nuoremmat säveltäjät ovat pyristelleet...

Melcher Melchers

Melcher Melchers (1882–1961) lienee suurelle ja aika lailla pienemmällekin yleisölle tuntematon säveltäjä, mutta paikantamista helpottaa, kun saa tietää, että hänen alkuperäinen nimensä oli Svensson....

Kaija Saariaho

Yllättävän harva suomalaissäveltäjä on uskaltautunut tarttua merkittäviin äidinkielisiin runoihin. Kaija Saariaho tarttui pelottomasti Eino Leinon ja Pentti Saarikosken runoihin ja näytti, että niistä saa...

Mieczysław Weinberg

Mieczysław Weinbergin (1919–1996) jousikvartetot valmistuivat toisinaan vuoropuhelussa hänen ystävänsä Dmitri Šostakovitšin kvartettojen kanssa. Ystävysten ryypättyä vuonna 1964 Šostakovitšin vastavalmistuneen kymmenennen kvarteton kunniaksi Weinberg sävelsi...

Dmitri Šostakovitš

Šostakovitšin 19-vuotiaana säveltämä ensimmäinen sinfonia on musiikin historian vakuuttavimpia esikoissinfonioita. Persoonallinen orkesterinkäsittely ja suovereeni muodonhallinta takasivat teoksen menestyksen opinnäytteenä Leningradin konservatoriossa. Hämmästyttävintä on kuitenkin...

Aaron Copland

Aaron Coplandin kolmas sinfonia valmistui vuosina 1944–1946 toisen maailmansodan voiton varmistuessa. Teos huokuu optimismia ja monumentaalista yhtenäisyyden tunnetta, joka vahvisti Coplandin aseman musiikillisen amerikkalaisuuden...

John Taverner

Anglikaaninen reformaatio toi vaikeat ajat 1500-luvun Englantiin saarivaltion pyristellessä irti katolisen kirkon ohjauksesta. Kun katolinen kirkko oli vielä voimissaan, vaikeuksia kohtasivat protestanttisuuteen kallistuvat säveltäjät,...

Samuel Barber

Samuel Barberin Vanessa voitti vuonna 1958 Pulitzer-palkinnon ja näytti pelastaneen perinteisen oopperan modernistisilta kokeiluilta. Barber tarttuu tuohon perinteeseen hanakasti riitasoinnuilla terästettyine Puccini- ja Tšaikovski-vaikutteineen. Alun dramaturginen...

Selim Palmgren

Palmgrenissa riittää löydettävää Ymmärrän, jos Jouni Someron yhdeksänteen julkaisuun yltänyt Selim Palmgrenin pianoteosten kokonaislevytys tuntuu joistakin pianomusiikin tai Palmgrenin ystävistä ylivoimaiselta. Tälläkin levyllä kaikki 29...

Aleksandr Glazunov

Glazunovia ei pidä unohtaa   Aleksandr Glazunov (1865–1937) on jäänyt uinumaan venäläisromantikkojen kakkosketjuun, vaikka elinaikanaan häntä pidettiin suuren perinteen varteenotettavimpana manttelinperijänä. Ongelma lienee, ettei hän pystynyt...

Jacques Champion de Chambonnières

Cembalon pioneeri   Jacques Champion de Chambonnièresiä (n. 1601–1672) voidaan pitää ranskalaisen cembalotaiteen pioneerina, jota d’Anglebertin ja Couperinien kaltaiset barokin kiintotähdet seurasivat. Chambonnièresin ura Ranskan hovissa...

Rodion Štšedrin

Tyylien kirjo vapauttaa   Rodion Štšedrin (1932–2025) oli venäläinen säveltäjä, joka onnistui pitämään pintansa Neuvostoliiton ilmaisupaineissa. Hän oli myös viimeisiä näytteitä synnyinmaansa intelligentsijasta, joka tuntuu olevan...

Jean Sibelius

Rouvalin Sibelius-sarja täydentyy   Santtu-Matias Rouvalin Sibelius-levytysten sarja Göteborgissa täydentyy viulukonsertolla ja neljällä Lemminkäis-legendalla. Tukun palkintoja kerännyt nuori ruotsalaisviulisti Ava Bahari on Göteborgin sinfoniaorkesterin residenssitaiteilija. Orkesterin...

Anders Hillborg

Hillborgia taidokkaasti   Anders Hillborg (s. 1954) on luonnehtinut liikettään musiikin modernististen ja populaarien elementtien välillä ”stravinskylaiseksi asenteeksi”. Esikuvansa tavoin Hillborgin uteliaisuudella ei ole rajoja, mutta...

Joseph Haydn

Surun monumentti   Haydnin elämässä riitti murheita, mutta säveltäminen oli palvelutyötä, jossa henkilökohtaiset tunteet oli osattava ilmaista klassisissa kehyksissä. Vuosina 1770–1771 valmistunut e-mollisinfonia nro 44 on...

Heiner Goebbels

Underground-hengessä   Henry David ThoreaunWalden, ”Elämää metsässä” (1854), on amerikkalaisen transsendentaalisen filosofian keskeisiä teoksia. Kirjailija asettui asumaan pariksi vuodeksi metsään parin kilometrin päähän Concordin kylästä ja...

Franz Schubert

Hämärän rajamailla   Muun muassa Brigitte Fassbaenderin johdolla opiskellut itävaltalainen Sophie Rennert ei ole eilisen teeren lied-laulaja. Se käy ilmi moneen kertaan hänen Schubert-laulujen kokoelmallaan. Kokemus...

Onutė Narbutaitė

Askeettinen oratorio Teoksen arvoa ei määrittele vain sen monimutkaisuus tai uudet keksinnöt, vaan ennen muuta henki, joka siihen on puhallettu tai jätetty puhaltamatta”, kirjoittaa liettualainen...

Georg Friedrich Händel

Händel palaa juurilleen Händelin Messias-oratorio palaa tällä levyllä synnyinseudulleen, sillä teos sai ensiesityksensä hyväntekeväisyyskonsertissa Dublinissa vuonna 1742. Irlannin barokkiorkesteri ja 13-henkinen kuoro, johon kuuluvat myös esityksen...

Ludwig van Beethoven

Chiaroscuro-kvartetti primaksenaan Alina Ibragimova ei ole ensimmäinen jousikvartetti, joka soveltaa soittoonsa periodityyliä suolikielineen ja minimaalisine vibratoineen. Siihen on kuitenkin yhdistynyt rohkeasti ilmaisuvoimainen ote, joka...

Peteris Vasks

Iveta Apkalna on latvialainen urkuvirtuoosi, joka on vieraillut useamman kerran soittamassa Helsingin Musiikkitalon uusia urkuja. Verraten uudet Johannes Klais -urut hänellä on vakituisella työpaikallaan...

Dmitri Shostakovitsh

John Storgårdsin johtama Shostakovitshin sinfonioiden kokonaislevytys on kypsynyt edetessään. Hänellä on ollut tukenaan BBC:n filharmonikoiden varma ja kultivoitunut soitto sekä Chandosin hulppea monikanavaäänitys. Shostakovitsh-tulkkina...

Unsuk Chin

Korealaissyntyisen, mutta pitkään Berliinissä asuneen Unsuk Chinin (s. 1961) musiikkia on kuultu taajaan Suomessakin ja vuonna 2017 hänelle myönnettiin Wihuri-säätiön Sibelius-palkinto. Chinin Gougalon (2009-2011)...

Monastère de Gyütö

Jos tällä tuplalevyllä kuultavaa musiikkia väittäisi nuoren modernistin sävellykseksi mieskuorolle, vaskipuhaltimille ja lyömäsoittimille, niin suurin osa suomalaisista varmaan nielisi ehdotuksen. Kyseessä on kuitenkin satoja...

Barbara Strozzi

Barbara Strozzi (1619-n. 1664) astui historian näyttämölle Venetsiassa 15-vuotiaana, jo kuuluisana laulajattarena, ‘virtuosissima Sirenana”, jolle monet säveltäjät omistavat huikeita näytöskappaleita. Hän oli runoilija Giulio...

Moses Pergament

Tocccata Classics julkaisi muutama vuosi sitten pianisti Martin Malmgrenin kuratoiman valikoiman Moses Pergamentin (1893–1977) soitinteoksia. Tässä tulee kokoelma Pergamentin yksinlauluja, 28 hyvin erilaisiin tekstilähteisiin...

Lachenmann

Viime vuonna 90 vuotta täyttänyt Helmut Lachenmann on 100-vuotiaan Kurtagin kanssa tiukan linjan modernismin viimeisiä dinosauruksia, jonka teoksissa sekä musiikki että kuunteleminen tulevat uudelleen...