Soitin ja kamarimusiikki

Erik Nygårdin ja Folke Gräsbeckin Souvenir-levy on kuin hyppy aikakoneeseen. Matka vie jonnekin aikaan ennen sotia, Fritz Kreislerin, Misha Elmanin tai Vasha Prihodan kaltaisten viulistilegendojen seuraan. Ohjelmasta syntyy vanhan hyvän ajan salonki- ja encore-numeroiden hittikimara, jossa laajin kokonaisuus on Pavel Kohanskin sovitus Manuel de Fallan espanjalaisista kansanlauluista. Historiakuvaa vahvistavat Kreislerin 1700-luvun tyyliin säveltämät teokset, joiden romanttiset koordinaatit kuulostavat nykyään ilmeisiltä. Kotimaisen mausteen viuluminiatyyrien helminauhaan tuovat Merikannon ”Hidas valssi” ja Järnefeltin Kehtolaulu. Myös Nygårdin ja Gräsbeckin […]

Kamarimusiikki ymmärretään usein huomaavaisen vuoropuhelun taiteeksi ja aisteja valpastuttavien nyanssien hienosäätelyksi. No, ei tässä. Patricia Kopatshinkajan, Reto Bierin ja Polina Lestshenkon trio soittaa ohjelmansa kuin oltaisiin kuukauden kestäneen kamarimusiikkijuhlan loppukonsertin kolmansilla jatkoilla. Toisin sanoen erittäin väkevästi, ellei suorastaan päällekäyvästi. Valitut teokset kestävät käsittelyn verraten hyvin, ja varmaa on, etteivät esitykset jätä ketään kylmäksi. Levyn kaksi klassikkoa ovat Poulencin klarinettisonaatti ja Bartókin Kontrastit. Klarinettisonaatissa korostuu 1920-luvun ilakoiva ote, vaikka teos olikin säveltäjänsä viimeisiä vuodelta 1963. Samoin […]

Händel muistetaan muusikkona cembalotaituruudestaan, mutta hänen ensimmäinen työpaikkansa oli viulupultissa Hampurin Gänsemarktin oopperassa. Vähän myöhemmin aikalaisraportit kertovat hänen ohjeistaneen Roomassa Arcangelo Corellia viulunkäsittelyssä, joten Händelin asiantuntemusta viulusäveltäjänä ei tarvitse ihmetellä. Suomeenkin odoteltu barokkiviulisti Bojan Čičić sekä cembalisti Steven Devine (Jacob Kirckman 1756) soittavat levyllään Händelin kaikki viulusonaatit, mutta mistään yhtenäisestä kokonaisuudesta ei ole kyse. Levyn seitsemän sonaattia, yksi sonatiini oratoriosta Il trionfo del Tempo ja erilliset sonaatinosat ovat syntyneet pitkin Händelin uraa, usein muiden projektien […]

Janne Mertanen on ainut suomalainen pianisti, joka levyttää Chopinin keskeisintä ohjelmistoa Sonyn tapaiselle kansainväliselle merkille. Kilpailu pianomusiikin klassikoiden parissa on tietenkin armoton, eikä tässä kannata legendojen levyjä ottaa vertailuun. Mutta tekninen taso on noussut niin, että lukemattomat hyvinkin nuoret virtuoosit soittavat näitä teoksia teknisesti aivan suvereenisti. Mertasen valttina ei olekaan pianistinen osaaminen sinänsä, jos sillä tarkoitetaan taiturillisuutta, voimaa ja nopeutta, vaan kokemuksen kautta sisäistynyt tyylitaju ja eleganssi. Hänellä on luontainen fraseerausaisti ja melodian kannattelun kyky, […]

Brahmsin kaksi sellosonaattia tulevat säveltäjäuran vastakkaisilta laidoilta. E-molli-sonaatin draama on tummaa ja vakavaa ja brahmsilaisittain impulsiivista. F-duuri-sonaatissa tunneilmaisu on hienostuneempaa, barokkisten mallien mukaisesti etäisempääkin. Christian Poltéran Stradivarius-sello sytyttää molemmat teokset tunteikkaisiin liekkeihin: ylärekisteri kajahtaa kuin oopperatenorilla, mutta varsinainen voima ja paatos tulevat mureana soivasta alarekisteristä. Yleensä näissä sonaateissa saa pelätä, että sello-osuus jää tuhdin pianosatsin jalkoihin, mutta nyt tilanne on – osin äänityksen ansiosta – miltei päinvastoin. Ronald Brautigamin soittama Streicher-fortepianon (1868) kopio tarjoaa tavallista […]

Kroatialaiseen aristokraattiperheeseen syntynyt kreivitär Dora Pejačević (1885-1923) astui esiin historian varjoista myöhäisromanttisella sinfoniallaan (1916-20), jonka Radion sinfoniaorkesteri esitti viime tammikuussa. Vaikka Pejačević arvosteli aatelisia etuoikeuksia ja halveksi pokerin- ja bridgenpeluuseen keskittyvää yläluokkaa, asema takasi hänelle myös ensiluokkaisen koulutuksen ja itsevarmuutta. Tämä taas sai aikalaiset luonnehtimaan häntä säveltäjänä ”naiseksi, jolla on miehen sielu”, koska musiikista huokuvaa voimakastahtoisuutta ei haluttu mieltää naisen ominaisuudeksi. Brilliant Classicsin levylle kokoamat kamariteokset kertovat synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin kuolleen säveltäjän kehityksestä romantiikan valtavirrasta […]

Monet säveltäjät ovat kohdelleet alttoviulua lähinnä takapotkujen ja harmonian väliäänien tuottajana, mutta Mozartin päivistä lähtien on löytynyt myös niitä, jotka ovat tavoittaneet soittimen sielun ja soinnin. 1900-luvun alkupuolella englantilainen Lionel Tertis kirkasti soitollaan ja opetuksellaan alttoviulun identiteettiä, mistä levyn kappaleet ovat osaltaan todisteina. York Bowen (1884–1961) sävelsi alttoviulusonaattinsa Tertisille, ja alttoviulisti ja säveltäjä Rebecca Clarke (1886–1979) oli hänen oppilaansa. Bowenia luonnehdittiin aikoinaan ”Englannin Rahmaninoviksi”, mitä vahvistaa vuonna 1905 valmistuneen ensimmäisen alttoviulusonaatin impulsiivinen romanttisuus ja soittimellinen […]

Gabriel Prokofiev (s. 1975) on englantilainen tuottaja, DJ ja elektroakustisen musiikin säveltäjä, jonka musiikilliset juuret ovat 1990-luvun tanssimusiikissa. Biologiset juuret ovat taidemusiikissa, sillä hänen isoisänsä oli Sergei Prokofjev. Gabriel on kuitenkin pysytellyt loitolla vaarinperinnöstä, vaikka onkin 2000-luvulla suunnannut mielenkiintoaan yhä enemmän klassiseen musiikkiin. Verbier-festivaalin tilaama Pastoral 21 on yksi näiden pyrintöjen hedelmistä, kriittinen kommentti siihen, miten taidemusiikin maailma on kirjaimellisesti muuttunut ja miten menneille ihanteille on käynyt nykymaailmassa. Teollistuminen, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos tunkeutuvat beethovenilaiseen maisemaan […]

Tashkentissa syntynyt Bezhod Abduraimov on jo jonkin aikaa kolkutellut pianistisia tähtiportteja ja tullut tunnetuksi mm. Prokofjevin musiikin tulkkina. Levytyksissään hän on esiintynyt edukseen romanttisen kantaohjelmiston parissa, varmaotteisena virtuoosina, jonka tulkinnoista on jäänyt kaipaamaan persoonallista silausta. Prokofjevin kymmenen pianosovitusta Romeon ja Julian balettimusiikista kertovat Abduraimovin hallitsevan säveltäjän graafisen, mutta runollisesti herkän tyylin. Tanssivat rytmit kimmahtavat napakasti, vaikka sukuvihan purkaukset voisivat olla pelottavampiakin. Päätöskohtaus, Romeo ja Julia ennen eroamistaan, on riipivän suloinen. Levyn hienoin kokonaisuus on uzbekkisäveltäjä […]

Matthew Locke (1622–1677) oli varhemman englantilaisen barokin kiehtova ja omapäinen tyyppi, joka muistetaan Kaarle II:n hovisäveltäjänä ja kiistakirjoituksistaan. Hänen teoksissaan englantilaisen gambaconsortin perinne siirtyi Cromwellin puritaanisen tasavallan ajasta kuningasvallan palauttaneelle restauraatioajalle. Mutta Locke oli kaukana konservatiivisesta perinteenvaalijasta, ja hän toi arkaaisten fantasioiden rinnalle uusia tansseja. Tämä musiikki on Laurence Dreyfusin, Emilia Benjaminin, Jonathan Mansonin ja Markku Luolajan-Mikkolan muodostaman Phantasm-yhtyeen ydinosaamista. On nautinto kuunnella soittoa, joka on kokonaan vapautunut välineiden ja soittotapojen demonstroinnista eläväksi musiikin tulkinnaksi. […]

Olli Koskelin (s. 1953) on hionut verkkaan modernia taidettaan. Vaikka Alban levyn ohjelma muistuttaa kuvataiteilijoiden retrospektiivisiä näyttelyjä, kokonaisuuden otsikko, Presentness (”Tämänhetkisyys”) painottaa tässä-ja-nyt-olemista. Kaksi teoksista, Courbures pianolle ja Exalté klarinetille, on sävelletty 1980-luvulla, eivätkä tässä kuultavat esitykset ihan tavoita alkuperäisesittäjien, Jouko Laivuoren ja Kari Kriikun, korvat avaavaa inspiraatiota. Molemmat teokset ovat tarkoin muotoiltuja, mutta silti vapautuneesti liikehtiviä virtuoosikappaleita. Tuomas Malin tulkinta vuodelta 2006 poimii hellästi Courburesin lopun hiljaiset sävyt, mutta Gleb Kanasevich saa Exaltén kuulostamaan […]

Bachin viululle ja klaveerille säveltämissä sonaateissa on paljon hitaita osia, mistä seuraa, että musiikissa korostuu melodinen taito ja tunneilmaisu. Se on houkutellut soittajia toisinaan väärille jäljille, mutta Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Tuija Hakkila tähtäävät koruttomaan, parhaimmillaan vilpittömän sydämelliseen tunneilmaisuun. Levytyksen USP on Hakkilan soittama Gottfried Silbermannin vuonna 1747 rakentaman fortepianon kopio (Andrea Restrelli). Bachin tiedetään viimeisinä vuosinaan soittaneen Silbermannin varhaisia fortepianoja, ja vaikka sonaattien levytyksissä käytetään yleensä cembaloa, fortepiano on perusteltu ja kiinnostava vaihtoehto. Eksoottisimmillaan, kuten […]