Soitin ja kamarimusiikki

Bachin ”Fuugan taide” on mielletty valistavaksi tutkielmaksi kontrapunktin mahdollisuuksista ja ulottuvuuksista, mutta Aapo Häkkisen sormissa siitä kasvaa ennen muuta runollinen ja symbolinen kokonaisuus. Contrapunctusten järjestys poikkeaa julkaistusta ja totutusta, mistä syntyy symmetrisesti hahmottuva kokonaisuus, neljä kaanonia sijoitettuna loppuun. Viimeistä ja kesken jäänyttä fuugaa Häkkinen ei ole ottanut mukaan. ”Fuugan taiteen” edellyttämistä esitysvälineistä ei ole varmuutta, eikä soolocembalokaan riitä kaikkien ideoiden täysipainoiseen demonstroimiseen. Sen vuoksi kahta triosonaatin mallia seuraavassa fuugassa kuullaan vierailevia tähtiä: numeroon 12 on […]

Seikkailuja Beethovenin työpöydällä   Sveitsiläis-malesialainen pianisti See Siang Wong päättää kolmanteen osaan Beethoven-trilogiansa, jossa hän tuo esiin säveltäjän unohdettuja tai keskeneräisiä, luonnosten pohjalta täydennettyjä pianoteoksia. Sarja on ollut jännittävä kurkistus neron työpöydän lastuihin, lapsuuden luomuksiin ja arkistojen löytöihin. Ennen muuta se kertoo pianistin valtavasta tyylitaidosta, sivistyksestä ja kyvystä uppoutua Beethovenin mielenmaisemiin. Kolmas levy alkaa Beethovenin E-duuri-pianosonaatin op. 109 luonnoksista tehdyllä versiolla, jonka sveitsiläinen pianisti ja säveltäjä Jürg Wyttenbach teki vuonna 1986. Ei tätä raakakiveä voi […]

Juho Pohjonen kuuluu pianisteihin, jotka eivät tyydy pyörittelemään perusohjelmistoa. Hän on toiminut aktiivisesti kamarimuusikkona, mutta tässä yhteistyökumppaniksi on valikoitunut kaksi klaveerisäveltäjää, jotka päältä katsoen kuuluvat sekä eri aikakausiin että eri maailmoihin. Jollain merkillisellä tavalla Pohjonen kuitenkin osoittaa, miten Jean-Philppe Rameaun barokkisarjat ja Aleksandr Skrjabinin pianosonaatit kuuluvat toisilleen. Molemmat inspiroituivat aikakautensa filosofisista suuntauksista ja sävelsivät kosketinsoittimille vapaasti ja virtuoosisesti. Molemmat höystivät musiikkiaan rikkaalla ornamentiikalla, Rameau barokki- ja Skrjabin jugendtyylisellä. Barokkiteoksia soitetaan nykyään enenevästi modernilla pianolla, ja […]

Itsenäisesti opiskellut Pertti Jalava (s. 1960) on päässyt useampien sävellyskilpailujen palkintosijoille, mutta tarvinnut urallaan sinnikkyyttä pärjätäkseen establishmentin ulkopuolisena säveltäjänä. Albumi And I Left The Door Open on kiinnostava kokoelma Jalavan duo- ja trioteoksia vuosikymmenten varrelta jousille, huilulle, harpulle ja kitaralle. Muusikot soittavat vaihtelevissa kokoonpanoissaan hyvin yhteen, ja äänitys kuulostaa mainiolta. Vaikka Jalavan ”klassisessa modernissa” on kuultavissa myös Alban Bergin tai Kalevi Ahon hengenheimolaisuutta, on vahviten läsnä impressionismi – myös näkymiin ja kirjallisuuteen viittaavissa teosnimissä, kuten […]

Kreikkalaisalbanialainen viulisti Jonian Ilias Kadesha liittyy levyllään nykyaikaa elähdyttävien, virkistävästi kurittomien viulutaiteilijoiden joukkoon. Levyn yhteinen nimittäjä on italialainen barokki, mutta sitä sohitaan monesta suunnasta. Lähtökohdaksi tarjoutuu Vivaldin viulukonsertto RV 208, jonka lisänimi ”Suurmoguli” on yhdistetty eurooppalaisia kauhistuttaneeseen Aurangzebiin (1618–1707). Lisänimi ei ole peräisin säveltäjältä, mutta Kadesha valloittaa soolonsa esikuvaansa muistuttavalla virtuoosisuudella ja häikäilemättömyydellä. Maailman suurimmaksi jousikvartetiksi itseään luonnehtiva CHAARTS-yhtye ymmärtää pelin hengen, ja esitys syttyy liekkeihin samaan tapaan kuin kiertävien katusoittajien Vivaldi-taiturointi maailman toreilla. Italialaisen […]

Griegin sarja ”Hollbergin ajoilta” on alun perin pianoteos, vaikka se tunnetaan paremmin säveltäjän versiona jousiorkesterille. Andrei Gugnin tunkeutuu norjalaiseen sielun- ja vuonomaisemaan virtuoosisesti virittyneenä ja romanttisesti latautuneena. Näytelmäkirjailija Ludwig Hollbergin vanhoja hyviä aikoja 1700-luvulla muisteleva sarja kuulostaa tässä aidosti pianistiselta ja nostalgiselta, paikoin sentimentaaliseltakin. Toinen laajempi kokonaisuus Gugninin levyllä on Balladiksi otsikoitu muunnelmasarja ikivanhasta norjalaisesta melodiasta, jonka säveltäjä poimi vuonna 1840 julkaistusta kokoelmasta. Yli kaksikymmenminuuttinen Balladi on Griegin laajimpia pianoteoksia, ja suuren muodon hallinta tuottaa […]

François Couperin totesi esipuheessaan ”Kuninkaallisiin konserttoihinsa”, että esitysvälineiksi on mahdollista valita erilaisia barokin puhaltimia ja jousisoittimia. Hänen tiedetään esittäneen teoksia mm. oboisti Philidorin ja fagotisti Dubois’n kanssa. Nykyesittäjille säveltäjän väljät määritelmät suovat vapautta, mutta en ole varma, onko Genuinin levyn soittajien idea yhdistää historiallisia ja moderneja soittimia täysin onnistunut. Pääosassa on Lontoon sinfonikoissa soolo-oboistina soittava Emanuel Abbühl, jonka nimi on vahvistettu esitteeseen lihavoinnilla. Näillä asetuksilla Couperinin kamariteokset kuulostavat soolokonsertoilta, mikä voisi toimiakin, ellei soittokumppaneita olisi […]

Erik Nygårdin ja Folke Gräsbeckin Souvenir-levy on kuin hyppy aikakoneeseen. Matka vie jonnekin aikaan ennen sotia, Fritz Kreislerin, Misha Elmanin tai Vasha Prihodan kaltaisten viulistilegendojen seuraan. Ohjelmasta syntyy vanhan hyvän ajan salonki- ja encore-numeroiden hittikimara, jossa laajin kokonaisuus on Pavel Kohanskin sovitus Manuel de Fallan espanjalaisista kansanlauluista. Historiakuvaa vahvistavat Kreislerin 1700-luvun tyyliin säveltämät teokset, joiden romanttiset koordinaatit kuulostavat nykyään ilmeisiltä. Kotimaisen mausteen viuluminiatyyrien helminauhaan tuovat Merikannon ”Hidas valssi” ja Järnefeltin Kehtolaulu. Myös Nygårdin ja Gräsbeckin […]

Kamarimusiikki ymmärretään usein huomaavaisen vuoropuhelun taiteeksi ja aisteja valpastuttavien nyanssien hienosäätelyksi. No, ei tässä. Patricia Kopatshinkajan, Reto Bierin ja Polina Lestshenkon trio soittaa ohjelmansa kuin oltaisiin kuukauden kestäneen kamarimusiikkijuhlan loppukonsertin kolmansilla jatkoilla. Toisin sanoen erittäin väkevästi, ellei suorastaan päällekäyvästi. Valitut teokset kestävät käsittelyn verraten hyvin, ja varmaa on, etteivät esitykset jätä ketään kylmäksi. Levyn kaksi klassikkoa ovat Poulencin klarinettisonaatti ja Bartókin Kontrastit. Klarinettisonaatissa korostuu 1920-luvun ilakoiva ote, vaikka teos olikin säveltäjänsä viimeisiä vuodelta 1963. Samoin […]

Händel muistetaan muusikkona cembalotaituruudestaan, mutta hänen ensimmäinen työpaikkansa oli viulupultissa Hampurin Gänsemarktin oopperassa. Vähän myöhemmin aikalaisraportit kertovat hänen ohjeistaneen Roomassa Arcangelo Corellia viulunkäsittelyssä, joten Händelin asiantuntemusta viulusäveltäjänä ei tarvitse ihmetellä. Suomeenkin odoteltu barokkiviulisti Bojan Čičić sekä cembalisti Steven Devine (Jacob Kirckman 1756) soittavat levyllään Händelin kaikki viulusonaatit, mutta mistään yhtenäisestä kokonaisuudesta ei ole kyse. Levyn seitsemän sonaattia, yksi sonatiini oratoriosta Il trionfo del Tempo ja erilliset sonaatinosat ovat syntyneet pitkin Händelin uraa, usein muiden projektien […]

Janne Mertanen on ainut suomalainen pianisti, joka levyttää Chopinin keskeisintä ohjelmistoa Sonyn tapaiselle kansainväliselle merkille. Kilpailu pianomusiikin klassikoiden parissa on tietenkin armoton, eikä tässä kannata legendojen levyjä ottaa vertailuun. Mutta tekninen taso on noussut niin, että lukemattomat hyvinkin nuoret virtuoosit soittavat näitä teoksia teknisesti aivan suvereenisti. Mertasen valttina ei olekaan pianistinen osaaminen sinänsä, jos sillä tarkoitetaan taiturillisuutta, voimaa ja nopeutta, vaan kokemuksen kautta sisäistynyt tyylitaju ja eleganssi. Hänellä on luontainen fraseerausaisti ja melodian kannattelun kyky, […]