Soitin ja kamarimusiikki

  Nino Rota (1911–1979) muistetaan yhteistyöstään elokuvaohjaaja Federico Fellinin kanssa, mutta säveltäjä muunteli taidettaan myös mm. Franco Zeffirellin, Luchino Viscontin ja tietysti Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogian tarpeisiin. Lähtökohdiltaan Rota oli klassinen säveltäjä, jonka varhainen tuotanto käsittää oopperoita, sinfonioita ja konserttoja. Parhaimmillaan hän oli elokuvien lisäksi kamarimusiikissa, joka usein kuvasteli barokkibuumin nousua ja uusklassisia tekniikoita. Rotan ajattomasti musikaalisia ja musikanttisia kamariteoksia kuunnellessa tyylimäärittelyt käyvät tarpeettomiksi. Harvoin kuulee soittajien nauttivan työstään niin selvästi kuin tällä Alphan levyllä. […]

Elektroakustisiin teoksiin keskittyvän kotimaisen defunensemblen levy Hyperrealistic Songs on kuin kävelisi avantgarde-ympyrää älyllisen ohi takaisin keholliseen: sen soinnilla on enemmän yhteistä hardcore-punkin, noisen ja industrialin kanssa kuin vaikkapa, sanotaan, sarjallisen perinteen. Hikari Kiyaman Death Metal Rock With Headbang muistuttaa riffikkäässä blastbeat-kaoottisuudessaan ilahduttavasti John Zornin ristiinpölytyksiä, aueten impressionistisiin fragmentteihin rupisen rumpukoneen päälle ja syöksyen jälleen free-häröpalloon. Asta Hyvärisen Improbable tuo mieleen teollisen rappeutumisen, dark ambientin, Coilin ja Mika Vainion; kotikuuntelussa huomio pysyy hyvin mimesiksessä, joista löytyy […]

Elisabeth Jacquet de la Guerre: Viulusonaatit I-VI. Les Dominos: Florence Malgoire, viulu, Blandine Ranou, cembalo, Guido Balestracci, bassogamba, Jonathan Rubin, teorbi ja kitara. Ricercar RIC 142.Elisabeth Jacquet de la Guerre (1665-1729) oli urkurin tytär ja meni urkurin kanssa naimisiin. Molemmissa perheissä musiikki oli henki ja elämä, ja olosuhteet olivat suotuisat barokkiajan omaperäisimmän naissäveltäjän synnylle. Kuusi sonaattia viululle ja basso continuolle on julkaistu vuonna 1707. Samana vuonna Mercure Galant -lehti kertoi, kuinka Ludvig XIV kiitti Jacquet […]

French Duets. Gabriel Faurè: Dolly. Francis Poulenc: Sonaatti neljälle kädelle. Claude Debussy: Six épigraphes antiques, Petite suite. Igor Stravinsky: Kolme helppoa kappaletta. Maurice Ravel: Ma mère l’oye. Paul Lewis ja Steven Osborne, piano. Hyperion CDA68329. Viattomuus kulkee näiden ranskalaisten duettojen punaisena lankana, ja on hauska kuulla kahta lujanäppistä englantilaisvirtuoosia eläytymässä keveästi tanssiviin satuihin ja lastensävellyksiin. Faurén Emma Bardacin tyttärelle säveltämä Dolly-sarja kirvoittaa Paul Lewisiltä ja Steven Osbornelta lempeän läpikuultavaa soittoa, joka palaa vielä maagisempana Ravelin […]

Piano on pohjimmiltaan lyömäsoitin, mutta kosketinsoittajat ovat kautta aikain kehitelleet konsteja siitä syntyvien rajoitusten ylittämiseksi. Sigismond Thalberg (1812-1871) oli yksi 1800-luvun suuria pianovirtuooseja, ainoa, jonka katsottiin uhmaavan Lisztin valta-asemaa. Thalberg ei ollut yhtä aktiivinen säveltäjänä, mutta klaveerisankareiden tiet risteytyivät pianosovitusten ja -transkriptioiden alueella. Sovituksia suosituista lauluista ja ooppera-aarioista syntyi ennen äänentallennusta valtaisia määriä, mutta Thalbergin sen enempää kuin Lisztinkään sovitukset eivät olleet tarkoitettu kotikäyttöön. Vuonna 1853 neljässä osassa julkaisemassaan L’art du chant applique au pianossa op. […]

Seppo Pohjola on synnynnäinen kvartettosäveltäjä. Hänen seitsemään teokseen yltäneestä kvartettotuotannostaan syntyy kokonaisuus, jota voi tarkastella säveltäjätyön musiikillisena ja elämäkerrallisena jatkumona. Hän on siinä suhteessa Haydnin, Beethovenin, Bartókin tai Shostakovitshin hengenheimolainen, vaikka ilmaisun parametrit tulevat pohjoisempaa. Vuosina 2018 ja 2021 syntyneet viides, kuudes ja seitsemäs kvartetto ovat tiiviitä, yksiosaisia ja noin parikymmenminuuttisia teoksia, joissa musiikki soljuu luontevasti kohtauksesta toiseen. Teokset hahmottuvat usein juuri sarjoina kohtauksia, joissa Pohjola viipyy aina tovin verran tiettyjen teemojen ja tekstuurien parissa. […]

Selim Palmgren: Kootut pianoteokset 1. Souvenir du Chopin, Intermezzo, Aria, Préludes op. 1, Etude op. 1, 3 pianokappaletta op. 2, Tuutulaulu, Syysproloogi, Studie, Suomalaista lyriikkaa, pianosonaatti op. 11. Jouni Somero, piano. Grand Piano GP867. Naxos-konserniin kuuluva Grand Piano -levymerkki on tarttunut Selim Palmgrenin (1878–1951) pianomusiikkiin kunnioitettavana tavoitteenaan levyttää se kokonaisuudessaan. Izumi Tateno levytti Palmgrenin pianomusiikkia 1990-luvulla Finlandia-merkille kolmen cd:n verran, mutta ne ovat juuttuneet yrityskauppojen jäljiltä arkistoihin. Mutta vaikka ne olisivat saatavilla, Grand Pianon ensimmäinen […]

Otsikolla The Polish Violin viulisti Jennifer Pike luotaa äidin puoleisia juuriaan ja puolalaisia viulusävellyksiä 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Pääosassa on Karol Szymanowskin helteinen myöhäisromantiikka, vaikuttavimmillaan Myyteissä vuodelta 1915. Pike soittaa kolme antiikin aiheisiin perustuvaa runoelmaa leimuavalla intohimolla, joka saa värit hehkumaan, mutta tasoittaa samalla musiikin impressionistista monimerkityksisyyttä. Roxanan aaria (oopperasta kuningas Roger), Nocturne ja Tarantella, sekä vähän varhaisempi Romanssi täydentävät hermoherkän vaikutelman, jonka taustalla oli Szymanowskin luottoviulisti Pavel Kochanski. Varhain kuolleen Mieczyslaw Karlowiczin Impromptussa kuuluu […]

J. S. Bachin musiikista tehdyt sovitukset ovat harmonikansoittajien perusohjelmistoa, mutta Janne Valkeajoki on sitä mieltä, että Jean-Philippe Rameaun musiikki sopii soittimelle vielä paremmin, ja toteutti pitkäaikaisen unelmansa säveltäjän cembalosarjojen levyttämisestä. Haastetta niissä riittää, sillä alkuperäisteokset perustuvat pitkälle cembalon herkästi värähtelevän soinnin ja runsaiden korukuvioiden kaunopuheiseen jatkumoon, jota ei harmonikan äänentuottotavalla tietenkään voi matkia. Valkeajoki onkin tarttunut toimeen omista lähtökohdistaan. Hän käyttää modernin konserttiharmonikan ilmaisumahdollisuuksia rikkaasti eikä karta krouvimpiakaan sävyjä. Sehän käy, sillä Rameaun musiikilla on […]

Piano oli Stravinskyn oma soitin, mutta julkaistuja pianosävellyksiä on vain kourallinen: Neljä etydiä, Les cinq doigts, Piano Rag Music, Tango, myöhäisempi Sonaatti ja Serenadi, sekä tunnetuimpana Rubinsteinille tehdyt Kolme kohtausta Petrushkasta. Ne mahtuvat kutakuinkin yhdelle cd:lle, mutta Aleksei Lybimovin johdolla opiskellut Aleksei Zujev tarvitsee Stravinskyn koottuihin pianoteoksiin viisi levyä. Pääosan tilasta vievät pianoversiot tunnetuista orkesteriteoksista. Niissä voi kuulla, kuinka Stravinsky hahmotti teokset pianon ääressä: rakenteet ja radikaali rytminkäsittely kimpoavat klaviatuurista pelkistettynä olennaisimpaan. Nämä eivät ole […]

Grand Pianon Selim Palmgrenin (1877–1951) pianoteosten kokonaislevytyksessä on edetty kuudenteen osaan. Kuudentoista teoksen valikoimasta suurin osa on ensilevytyksiä, joten kuva Palmgrenista säveltäjäpianistina tarkentuu jälleen. Tarkentuu, mutta tuskin muuttuu kovin paljon. Näistäkin kappaleista huokuu hiljaista alakuloa, kuulostelevaa soinnikkuutta, impressionistisia luontokuvia ja salonkihenkistä eleganssia, jotka hallitsevat myös hänen tunnettuja pianoteoksiaan. Tyylinkään perusteella ei ole helppo erottaa kappaleita, jotka ovat syntyneet vuosikymmenien päässä toisistaan. Jouni Somero on uppoutunut Palmgrenin maailmaan jo viiden levyn verran, ja hänen soittonsa tunkeutuu […]

Juho Pohjonen kuuluu pianisteihin, jotka eivät tyydy pyörittelemään perusohjelmistoa. Hän on toiminut aktiivisesti kamarimuusikkona, mutta tässä yhteistyökumppaniksi on valikoitunut kaksi klaveerisäveltäjää, jotka päältä katsoen kuuluvat sekä eri aikakausiin että eri maailmoihin. Jollain merkillisellä tavalla Pohjonen kuitenkin osoittaa, miten Jean-Philppe Rameaun barokkisarjat ja Aleksandr Skrjabinin pianosonaatit kuuluvat toisilleen. Molemmat inspiroituivat aikakautensa filosofisista suuntauksista ja sävelsivät kosketinsoittimille vapaasti ja virtuoosisesti. Molemmat höystivät musiikkiaan rikkaalla ornamentiikalla, Rameau barokki- ja Skrjabin jugendtyylisellä. Barokkiteoksia soitetaan nykyään enenevästi modernilla pianolla, ja […]