Soitin ja kamarimusiikki

Matthew Locke (1622–1677) oli varhemman englantilaisen barokin kiehtova ja omapäinen tyyppi, joka muistetaan Kaarle II:n hovisäveltäjänä ja kiistakirjoituksistaan. Hänen teoksissaan englantilaisen gambaconsortin perinne siirtyi Cromwellin puritaanisen tasavallan ajasta kuningasvallan palauttaneelle restauraatioajalle. Mutta Locke oli kaukana konservatiivisesta perinteenvaalijasta, ja hän toi arkaaisten fantasioiden rinnalle uusia tansseja. Tämä musiikki on Laurence Dreyfusin, Emilia Benjaminin, Jonathan Mansonin ja Markku Luolajan-Mikkolan muodostaman Phantasm-yhtyeen ydinosaamista. On nautinto kuunnella soittoa, joka on kokonaan vapautunut välineiden ja soittotapojen demonstroinnista eläväksi musiikin tulkinnaksi. […]

Olli Koskelin (s. 1953) on hionut verkkaan modernia taidettaan. Vaikka Alban levyn ohjelma muistuttaa kuvataiteilijoiden retrospektiivisiä näyttelyjä, kokonaisuuden otsikko, Presentness (”Tämänhetkisyys”) painottaa tässä-ja-nyt-olemista. Kaksi teoksista, Courbures pianolle ja Exalté klarinetille, on sävelletty 1980-luvulla, eivätkä tässä kuultavat esitykset ihan tavoita alkuperäisesittäjien, Jouko Laivuoren ja Kari Kriikun, korvat avaavaa inspiraatiota. Molemmat teokset ovat tarkoin muotoiltuja, mutta silti vapautuneesti liikehtiviä virtuoosikappaleita. Tuomas Malin tulkinta vuodelta 2006 poimii hellästi Courburesin lopun hiljaiset sävyt, mutta Gleb Kanasevich saa Exaltén kuulostamaan […]

Bachin viululle ja klaveerille säveltämissä sonaateissa on paljon hitaita osia, mistä seuraa, että musiikissa korostuu melodinen taito ja tunneilmaisu. Se on houkutellut soittajia toisinaan väärille jäljille, mutta Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Tuija Hakkila tähtäävät koruttomaan, parhaimmillaan vilpittömän sydämelliseen tunneilmaisuun. Levytyksen USP on Hakkilan soittama Gottfried Silbermannin vuonna 1747 rakentaman fortepianon kopio (Andrea Restrelli). Bachin tiedetään viimeisinä vuosinaan soittaneen Silbermannin varhaisia fortepianoja, ja vaikka sonaattien levytyksissä käytetään yleensä cembaloa, fortepiano on perusteltu ja kiinnostava vaihtoehto. Eksoottisimmillaan, kuten […]

Elämän kompleksisuuden ja ihmisyyden teemat ovat voimakkaasti olleet läsnä Verneri Pohjolan instrumentaalimusiikissa jo pitkään. Monkey Mind on saanut nimensä buddhalaisesta metaforasta, mielen poukkoilusta ajatuksesta toiseen. Tätä kuvaa hyvin jo avausraita Party In The Attic, jossa risteilevät terävät leikkaukset, kiihkeästi ajava groove ja kahden kolmasosan tienoilla tapahtuva yllättävä seestyminen, kuin meditaatiosta löytyvä kirkkauden hetki. Pohjola on kasannut uuteen bändiinsä basisti Jasper Høibyn, pianisti Kit Downesin sekä pitkäaikaisen kollegansa, rumpali Olavi Louhivuoren. Tuomo Prättälä maustaa kokonaisuutta syntetisaattoreilla […]

Helvi Leiviskä oli säveltäjä, jonka nimi takavuosina muistettiin, kun tuli puhe säveltävistä naisista Suomessa. Se ei paljon auttanut, sillä hänen musiikkiaan esitettiin kitsaasti. Sen vuoksi vuonna 1945 valmistunut suuri viulusonaatti on nykykuulijoille löytö, intohimoinen ja taiturillinen eepos, joka tekee sykähdyttävän vaikutuksen Linda Suolahden ja Tiina Karakorven levytyksessä. Suolahden hehkuva ja liukasliikkeinen viulusointi vapauttaa hitaasta osasta impressionistista mystiikkaa ja ääriosista sankarillista eetosta. Ann-Elise Hannikaisen (1946–2012) Zafra valmistui Sibelius-viulukilpailuja varten 1980-puolivälissä, kun Suomessa avattiin korvia aivan toisiin […]

Terhi Dostalin valikoima suomalaisia pianokappaleita sisältää tervetulleita harvinaisuuksia, joista ensimmäisenä voi mainita Aarre Merikannon pianokappaleet op. 20 vuodelta 1919. Mutta ei Ilmari Hannikaisen romanttinen pianotaituruuskaan ole levyillä liian hyvin edustettuna, ja Dostal karakterisoi Fantastiset variaatiot op. 19 säihkyvin värein ja nasevin rytmein. Kolme pientä valssia – tietysti ranskaksi otsikoituna – kimmahtavat myös varmoin askelin ja harkitulla rubatolla. Levyn päällimmäinen vaikutelma on suorituskykyinen tehokkuus, joka ehkä seuraa osaltaan kovanpuoleisesta äänityksestä. Merikannon Pan, Uni tai Kuutamo soivat […]

Böömiläinen puhallinmusiikki on vuosisatainen ilmiö, ja aikoinaan sillä oli myös oma saundimaailmansa. Suomessakin vieraillut englantilainen, vuonna 2018 perustettu Orsini-yhtye ei tavoittele noita piukeita ja vienosti vibreeraavia sointeja, mutta he ovat muuten oivaltaneet tsekkiläisen puhallintaiteen ilmavan ja juurevan ajatusmaailman. Böömistä tulivat maineikkaat puhallinsoittajat ja -säveltäjät jo Mozartin aikoihin, mutta Orsini aloittaa Beethovenin lapsuudenystäviin kuuluneesta Antonin Reichasta, joka puhallinkvintettoaan op. op.88/2 säveltäessään vaikutti Pariisin konservatoriossa. Reichan noin 25 puhallinkvintettoa ovat lajityypin perusta, ja sinfonisiin mittoihin ja ilmaisuun […]

  Carl Friedrich Abel: Allegro A18, Sonaatti a-molli B93, Andante D-duuri A10. Carl Philipp Emanuel Bach: Sonaatti Wq 136. Georg Philipp Telemann: Fantasia TWV 40:36. Johann Sebastian Bach: Trio BWV 1025 (sov.). André Lislevand, gamba, Jadran Duncumb, luuttu ja teorbi, Emil Duncumb, fortepiano. Arcana A549.       Arcanan levyillä tarkastellaan gambataiteen iltaruskoa 1700-luvun puolivälin tienoilla. Vaikka gambataiteen huippu sijoittui ranskalaiseen barokkiin, pisimpään perinnettä vaalivat saksalaiset säveltäjät, joiden teoksissa tyylimurros tulee hyvin esiin. Gambisti Guido […]

Dvorakin neljä pianotrioa eivät ole yltäneet suosiossa ansaitsemalleen asteelle. Esikuvina ovat olleet lähinnä Smetanan teokset, eivät niinkään klassiset Beethovenin tai Schubertin triot. Monet kokoonpanoon liittyvät balanssiongelmat häipyvät slaavilaisen kerrontaperinteen myötä, vaikka viimeistä, Dumky-trioa lukuun ottamatta kaikki seuraavat tuttua neliosaista mallia. Boris Giltburg ja Haas-kvartetissa soittavat viulisti Veronika Jaruskova ja sellisti Peter Jarusek muodostavat ihanteellisen ja kamarimusiikilliseen vuorovaikutukseen kouliintuneen koplan. Heidän kuunteleva ja kekseliäs ote hersyy erityisesti harvemmin kuulluissa ensimmäisessä (1875-80) ja toisessa (1880) triossa. Tuikeassa […]

Etydien ei ole pakko olla tylsiä”, kirjoitti Debussy, joka suhtautui taiturikulttiin kriittisesti ja harjoitteluun luovasti. Sen vuoksi hänen kaksitoista etydiään pianolle eivät ole tavanomaisia harjoituskappaleita, vaan tutkivat eri näkökulmista sormien ja koskettimien suhdetta. En ole aina ollut yhtä vakuuttunut Steven Osbornen neroudesta kuin brittiarvostelijat, mutta tässä hän kaivaa rohkeasti esiin Debussyn etydeihin sisältyvän huumorin ja charmin siinä, missä graafisen taituruudenkin. Pour le pianossa Osborne muistuttaa, että Debussyn impressionismi vaatii laajaa kosketusasteikkoa, ei vain sävykkäitä pianissimoita, […]

Kroatialainen Bojan Cicic on periodiviulisti, joka muistetaan Academy of Ancient Musicin vetäjänä ja Illyrian Consortin perustajana. Cicic ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen barokkiviulisti, haluaa ikuistaa suhteensa Bachin ”kuuteen sooloon ilman bassoa”. Hänen instrumenttinsa on G. Tononin barokkiviulu vuodelta 1701, ja äänitys on tehty pienessä skotlantilaisessa kivikirkossa, partitat ensimmäisellä ja sonaatit toisella levyllä. Ensimmäisestä Allemandesta alkaen on selvä, että Cicic lähestyy viulukirjallisuuden suurta monumenttia kunnioituksella ja pieteetillä. Yhtäkään yksityiskohtaa ei lasketa karkuun, vaan jokainen moniäänisyyden […]

Seppo Pohjola on synnynnäinen kvartettosäveltäjä. Hänen seitsemään teokseen yltäneestä kvartettotuotannostaan syntyy kokonaisuus, jota voi tarkastella säveltäjätyön musiikillisena ja elämäkerrallisena jatkumona. Hän on siinä suhteessa Haydnin, Beethovenin, Bartókin tai Shostakovitshin hengenheimolainen, vaikka ilmaisun parametrit tulevat pohjoisempaa. Vuosina 2018 ja 2021 syntyneet viides, kuudes ja seitsemäs kvartetto ovat tiiviitä, yksiosaisia ja noin parikymmenminuuttisia teoksia, joissa musiikki soljuu luontevasti kohtauksesta toiseen. Teokset hahmottuvat usein juuri sarjoina kohtauksia, joissa Pohjola viipyy aina tovin verran tiettyjen teemojen ja tekstuurien parissa. […]