CD-levyt

Kreikkalaisalbanialainen viulisti Jonian Ilias Kadesha liittyy levyllään nykyaikaa elähdyttävien, virkistävästi kurittomien viulutaiteilijoiden joukkoon. Levyn yhteinen nimittäjä on italialainen barokki, mutta sitä sohitaan monesta suunnasta. Lähtökohdaksi tarjoutuu Vivaldin viulukonsertto RV 208, jonka lisänimi ”Suurmoguli” on yhdistetty eurooppalaisia kauhistuttaneeseen Aurangzebiin (1618–1707). Lisänimi ei ole peräisin säveltäjältä, mutta Kadesha valloittaa soolonsa esikuvaansa muistuttavalla virtuoosisuudella ja häikäilemättömyydellä. Maailman suurimmaksi jousikvartetiksi itseään luonnehtiva CHAARTS-yhtye ymmärtää pelin hengen, ja esitys syttyy liekkeihin samaan tapaan kuin kiertävien katusoittajien Vivaldi-taiturointi maailman toreilla. Italialaisen […]

Griegin sarja ”Hollbergin ajoilta” on alun perin pianoteos, vaikka se tunnetaan paremmin säveltäjän versiona jousiorkesterille. Andrei Gugnin tunkeutuu norjalaiseen sielun- ja vuonomaisemaan virtuoosisesti virittyneenä ja romanttisesti latautuneena. Näytelmäkirjailija Ludwig Hollbergin vanhoja hyviä aikoja 1700-luvulla muisteleva sarja kuulostaa tässä aidosti pianistiselta ja nostalgiselta, paikoin sentimentaaliseltakin. Toinen laajempi kokonaisuus Gugninin levyllä on Balladiksi otsikoitu muunnelmasarja ikivanhasta norjalaisesta melodiasta, jonka säveltäjä poimi vuonna 1840 julkaistusta kokoelmasta. Yli kaksikymmenminuuttinen Balladi on Griegin laajimpia pianoteoksia, ja suuren muodon hallinta tuottaa […]

François Couperin totesi esipuheessaan ”Kuninkaallisiin konserttoihinsa”, että esitysvälineiksi on mahdollista valita erilaisia barokin puhaltimia ja jousisoittimia. Hänen tiedetään esittäneen teoksia mm. oboisti Philidorin ja fagotisti Dubois’n kanssa. Nykyesittäjille säveltäjän väljät määritelmät suovat vapautta, mutta en ole varma, onko Genuinin levyn soittajien idea yhdistää historiallisia ja moderneja soittimia täysin onnistunut. Pääosassa on Lontoon sinfonikoissa soolo-oboistina soittava Emanuel Abbühl, jonka nimi on vahvistettu esitteeseen lihavoinnilla. Näillä asetuksilla Couperinin kamariteokset kuulostavat soolokonsertoilta, mikä voisi toimiakin, ellei soittokumppaneita olisi […]

Bedrich Smetanan ”Isänmaani”-kokoelma sinfonisia runoja on yksi kansallisromantiikan merkkipaaluja ja vertauskuvallinen niin tsekeille kuin muillekin itsemääräämisestään huolehtiville kansakunnille. Teoksen kuudessa sävelrunossa säveltäjä yhdisti luonnon, myytit ja historian kuvasarjaksi, jonka merkitys on vaihdellut ajan kuluessa. Teos syntyi 1870-luvulla Böömin kuuluessa Itävaltaan, mutta ennustukset realisoituivat maan itsenäistyessä 1918. Natsit kielsivät teoksen vallatessaan Tsekkoslovakian, ja Neuvostoliiton hallinnassa sen patriotismi valjastettiin valtion käyttöön. Alkuperäinen ajatus heräsi henkiin vuoden 1990 ”samettivallankumouksessa” ja tunne on ikuistettu levytykseen, jonka Rafael Kubelik johti […]

Mahler luonnehti kolmannen sinfoniansa etenemistä evoluutioksi, jossa nietzscheläinen luontokäsitys kuljettaa ihmistä kohti täydellistä ja yhä kaivattua tietoisuutta: ”Luonnon ääni aina ja kaikkialla!… Nyt se on koko maailma, luonnon koko totaliteetti, joka on herätetty syvästä hiljaisuudestaan soimaan ja kaikumaan.” Valtaisaa koneistoa vaativa konsepti on sinfoniakirjallisuuden suurimpia haasteita, joka ei levylläkään ole onnistunut kovin usein. Teoksessa riittää hurjuutta, kummallisuuksia ja kosmeettista kauneutta, joiden yhteiselo edellyttää vakaata otetta mutta myös rohkeutta seurata säveltäjän mielikuvitusnäkyjä. Maris Jansons on levyttänyt […]

Poétesses symphoniques on otsikkona La Dolce Voltan levylle, joka luotaa ranskalaisten naissäveltäjien traditiota 1800-luvulta meidän päiviimme. Aihepiiriä kartoitettiin laajalti Bru Zanen kahdeksan levyn Compositrices-julkaisussa, mutta Metzin Kansallisorkesterin ja David Reilandin esityksissä ”sinfonisten runoilijattarien” jatkumo tulee esiin tiiviistettynä. César Franckin kaitseman Augusta Holmesin (1847–1903) sävelrunossa Andromeda ei ole vain miessankarin pulasta pelastama neito, vaan kokonaisvaltaisempi tulkinta tähtitaivaalle päätyvästä myyttisestä naisesta. Lili Boulangerin (1893–1918) hieno myöhäisimpressionistinen diptyykki ”Kevätaamu-Surullinen ilta” on viime aikoina yltänyt suomalaisorkestereidenkin ohjelmistoon. Mel Bonisin […]

Yhdysvallat pullistelee muun ohella säveltäjiä, mutta jos pitäisi valita yksi koko monikansaista ja -kulttuurista maata edustava taidesäveltäjä, niin tällä hetkellä se olisi John Adams (s. 1947). Adams on monilla amerikkalaista kulttuurihistoriaa luotaavilla teoksilla tuntunut myös hakeneen tuota roolia, mutta hän ei ole epäröinyt tökätä sormeaan myöskään kansakunnan kipukohtiin. Adams luokiteltiin aikoinaan minimalistiksi, ja suuntauksen herkeämättömästä pulssista ja monistuvasta muuntumisesta muistuttaa vuonna 1988 valmistunut Fearful Symmetries. William Blaken kuuluisasta runosta nimensä napanneesta teoksesta ei löydy liekehtiviä […]

Tämä levy ilmestyi Deccan julkaisemana kymmenen vuotta sitten ja nosti tuntemattomuudesta Alessandro Striggion (1536/37–1592), renessanssin monikuoroisuuden taiturin. Sekä motetti Ecce beatam lucem että messu Ecco si beata giorno on sävelletty 40:lle äänelle ja rinnastuvat siten Thomas Tallisin tunnettuun motettiin Spem in alium samanlaiselle äänimassalle. Kymmenistä erillisistä stemmoista ei synny tehokasta kontrapunktia, vaan ihmisäänien ja renessanssisoitinten elävänä aaltoileva valtameri. Striggio toimi Firenzessä Medici-suvun palveluksessa ja erikoistui kirkkomusiikkia enemmän maallisiin madrigaaleihin, joista I Fagiolinin levyllä on seitsemän […]

  ”Älä katso laulujani” pyytää Virpi Räisäsen ja belgialais-ranskalaisen Danel-kvartetin herkullisesti katettu levy. Blicke mir nicht in die Lieder on tässä ensimmäinen Mahlerin Rückert-lauluista, jotka kuullaan Frederick Neyrinckin antoisan vihjeellisenä kvartettisovituksena. Räisäsen ja suomalaisille tutun jousikvartetin yhteisymmärrys on inspiroitunutta, ja pahoitella voi vain, etteivät kaikki hiljaiset sävyt pääse levyllä oikeuksiinsa. Yli-Iin Kierikkikeskuksessa tehdyssä äänityksessä on rauhattomuutta, joka karkottaa jonkin verran kamarimusiikillista intimiteettiä. Räisäsen hieno tekstinkäsittely uppoaa silti syvälle Mahlerin onnen ja menetyksen maisemaan. Rückert-lauluja seuraa […]