Teatteri Takomossa hypätään kevään kunniaksi taiteen filosofisten peruskysymysten äärelle. Mitä on hyvä taide? Entä hyvä maku?
Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta juuri makuerot synnyttävät taiteessakin usein ne kaikista kiinnostavimmat keskustelut.
Nuoren näytelmäkirjailijan Origo-palkinnon vuonna 2024 voittaneen Arni Rajamäen uusi komedia Puhutaan Richardista käsittelee taiteeseen ja sen tekijöihin kohdistuvia intohimojamme. Rakastamme vihata, vihaamme rakastaa.
Näytelmän aiheen pontimena on todellisen elämän taiteilija, pianisti Richard Clayderman (s. 1953), jonka populaaria klassiseen yhdistelevä, uusromanttinen soitantatyyli aiheutti klassisen musiikin eliitissä aikanaan hylkimisreaktion. Yleisö ei sen sijaan kaikonnut minnekään, päinvastoin, Clayderman on yhä yksi maailman suosituimpia pianisteja. Hänet tunnetaan erityisesti läpimurtokappaleestaan Ballade pour Adeline (1976).
Puhutaan Richardista ensi-ilta on kiinnostavalla tavalla samaan aikaan, kun mediassa on keskusteltu Kansallisoopperassa nähdystä, kansainvälisestä Taru Sormusten Herrasta -konsertista, jonka alhaisen laatutason ja suuren yleisösuosion yhdistelmä on herättänyt ihmetystä.
Miksi helpolta ja halvalta vaikuttava taide uppoaa suuriin yleisöihin?
Juuri tätä samaa kysymystä ihmettelevät Takomossakin näyttelijät Noora Dadu, Minttu Mustakallio, Anssi Niemi ja Sofia Smeds. Esityksessä nimettömiksi jäävät henkilöhahmot paljastuvat nopeasti varsin elitistiseksi, klassista musiikkia rakastavaksi nelikoksi, joka on juuri siksi saapunut vihakatsomaan ja -kuuntelemaan Suomessa vierailevan Claydermanin konserttia sekä taivastelemaan sitä harmaata massaa, joka tästä perinteitä kunnioittamattomasta pianistista pitää. Hänhän soittaa vieläpä suoraan nuoteista!
Vihan ja rakkauden välillä liukuva Puhutaan Richardista on yhdistelmä dialogia ja monologia, kuunnelmaa ja revittelevää fyysisyyttä sekä tietysti Claydermanin pianomusiikkia, jota Tatu Nenosen äänisuunnittelu palastelee. Heikki Paasosen valot käyvät matkaansa kirkkaan konserttivalaistuksen ja kynttilävalon välillä.
Rajamäen tekstiinsä istuttama huumori yhdessä Ami Karvosen ohjaaman fyysisen komiikan kanssa päästävät ilmoille katsojien monet naurut ja vaativat esiintyjiltäkin pokan pitämistä. Mustakallion Chopinin puolesta tekemä tolkuton, tanssillinen ristiretki yleisön sekaan ansaitsisi omat väliaplodinsa ja kotimaan kiertueen.
Tiina Kaukasen herkullisen kliseisesti puvustaman, taitavan näyttelijänelikon viiltävän hullunkurisena kulkeva taidekeskustelu elää suhteesta yleisöönsä. Jaakko Pietiläisen pyörivä lavastus peilaa pilkuntarkasti oikeaa katsomoa asettaen näyttelijät usein vastakkain yleisönsä kanssa. Tätä vastatusten oloa Karvonen taas hyödyntää ohjauksessaan nokkelasti. Karnevalistisuus ja hahmojen alleviivattu ylemmyydentunto sinkoutuvat yleisön syliin ja leikkaavat tehokkaasti auki paitsi neljättä seinää myös elitismiä itseään.
Clayderman on vain astinlauta. Esityksen hurmaavuus on sen näennäisen yksinkertaisessa ja lähestyttävässä tavassa ottaa käsittelyyn taiteilijuuden sekä taiteen suuret ikuisuuskysymykset ja samalla onnistua tökkimään yhteiskuntaluokkaa.
Mitään ei tarvitse ottaa silti turhan vakavasti. Mitä väärää suurien yleisöjen syleilyssä sitä paitsi edes on?
Näyttämöllä katsoja voi kohdata keskinkertaisuutensa lisäksi myös itsessään piilevän elitistin.
Puhutaan Richardista. Teatteri Takomo. Ensi-ilta 15.4.2026. Näytelmäteksti Arni Rajamäki, ohjaus Ami Karvonen, äänisuunnittelu Tatu Nenonen, lavastussuunnittelu Jaakko Pietiläinen, valosuunnittelu Heikki Paasonen, pukusuunnittelu Tiina Kaukanen. Näyttelijät Noora Dadu, Minttu Mustakallio, Anssi Niemi ja Sofia Smeds.
