Tamperelaiselta Roope Mäenpäältä kantaesitetään helmikuussa sekä hänen kotikaupunkinsa muusikoiden tilaama kantelekonsertto Käsiin että Musica nova Helsingissä kuultava orkesteriteos Jamais vu.
Vuosi 2021 alkaa säveltäjä Roope Mäenpään (s. 1990) kohdalla odottavissa tunnelmissa niin hyvässä kuin pahassa. 10.2. kuullaan Radion sinfoniaorkesterin tilaus Jamais vu osana Musica nova Helsinkiä, ja 19.2. Tampereen muusikot ry:n 100-vuotisjuhlan kunniaksi Tampere Filharmonia, solistinaan Eva Alkula, kantaesittää kantelekonserton Käsiin – jos konsertit saadaan järjestää.
”Vähän öisin valvottaa, että peruuntuvatko molemmat, varsinkin kun konserttipäivät ovat niin lähellä toisiaan. RSO on tosin viime vuonna soittanut tyhjällekin salille”, miettii Mäenpää. Hän on itse kotoisin Tampereelta, opiskellut siellä säveltäjäksi ja säveltänyt aiemminkin kaupungin filharmonikoille. Sen sijaan RSO on ollut Mäenpäälle aiemmin pikemminkin etäinen haave.
”Lukkarinrakkaus vaikuttaa siihen tunnelmaan, jossa sävellän Tampere Filharmonialle, vaikka en olekaan varma, vaikuttaako se sävelkieleen; olenhan tarkoittanut sävellykseni kestämään aikaa ja eri esittäjiä. Tilaus on rohkea, sillä kantelekonserttoja ei juuri koskaan tehdä, varsinkaan isolle orkesterille. Se kertoo mielestäni ennakkoluulottomuudesta: Tampereella on nuori ja vireä orkesteri.”
Konsertto tilattiin nimenomaan Alkulalle, joka mm. palkittiin Pirkanmaan taidepalkinnolla viime syksynä.
”Minulla oli ollut ilo tehdä Evan kanssa yhteistyötä jo säveltäessäni kantele-huiluteoksen Yykeä (2017) ja silloin tuli sukellettua soittimen ytimeen. Konserttoa varten sain työhuoneelleni myös lainaan konserttikanteleen”, Mäenpää valaisee. ”Kanteletta täytyy vahvistaa, muuten se ei kuuluisi edes jousikvartetin yli. Äänentoisto olisi tarjonnut vaikka mitä mahdollisuuksia elektroniikalle, mutta halusimme pitää kanteleen äänen mahdollisimman luomuna.”
Nimi Käsiin liittyy tilaajaan eli Tampereen muusikoihin. ”Lähdin ajatuksesta, että kyseessä on ennen kaikkea teos muusikoille, käsityöläisille – vaikka soiva lopputulos onkin toki kaikelle yleisölle. Toisaalta minulle nimi merkitsee myös paluuta. Lähdin Stanisław Jerzy Lecin aforismista, jossa ’ääni ja ihminen palaavat soittimeen’, siinä missä säveltäessä usein tulee ajateltua juuri päinvastaisesti.”
Ennen kantelekonserttoa, jo viime kevään lopussa, valmistui Jamais vu (suom. ”Ennennäkemätön”). Mäenpää oli saanut tietoonsa jo ennen työn aloittamista, että teoksen kantaesitys olisi osana Musica novaa, ja toiveena olisi sen nitoutuminen festivaalin vuoden teemaan eli arkkitehtuuriin. Teemasäveltäjän ja arkkitehdin Iannis Xenakiksen haamu ei kuitenkaan ollut Mäenpään olkapäällä.
”Hänen tyylinsä, tai arkkitehtuuri yleisemminkään, eivät ole lähellä omaa estetiikkaani. Sen sijaan aloin lähestyä teemaa tilan kokemisen ja tilassa olemisen kautta. Viime keväänä kuitenkin itse tilallisuus muuttui ja menetti hetkeksi muussa elämässä jopa merkityksensä. Ajatus ei enää tuntunut tavoitettavalta ja kiinnostavalta, vaan musiikki lähti eri suuntaan ja alkoi kirjoittaa itseään”, Mäenpää avaa.
”Se kieltämättä oli kummallista: minulla eivät yleensä henkilökohtaiset emotionaaliset kokemukset ole ainakaan itselleni havaittavasti yhteydessä säveltämiseeni, mutta nyt tilanne oli erilainen, kummallinen ja kokonaisvaltainen. Huomasin, että kun ulkomaailman epävarmuus lisääntyi, niin rentouduin ja pystyin vapautumaan niistä esteettisistä raameista, jotka olin musiikillisesti itselleni laittanut.”
Mäenpää ei silti näe teosta kuvana korona-ajasta. ”Jos jotenkin viime kevät näkyy teoksessa, niin siinä, miten se heitti mittakaavat uusiksi. Käsittelen mittakaavaeroja pienestä suureen monella parametrillä, ja sen erottaa teoksen pintatasoltakin.”
Juuri kun Mäenpää oli saanut kantelekonserton valmiiksi marraskuussa, tuli RSO:lta viesti, että Jamais vu täytyy rajoitusten vuoksi sovittaa uudestaan pienemmälle kokoonpanolle. ”Olin valmis lepäämään, ja yhtäkkiä täytyikin pudottaa 10 soitinta pois ensimmäisestä ison orkesterin teoksesta. Se oli henkisesti raskasta. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, soitettiin helmikuussa kumpi versio tahansa.”
Santeri Kaipiainen
