Outi Tarkiainen piirtää 40-minuuttisessa laulusarjassaan saamelaista elinkokemusta ja säveltää esiin omaa Lappi-suhdettaan. Pian Pariisiin muuttava säveltäjä kaipaa aina takaisin pohjoisen avaruuteen.
”Ehkä tämä on tällainen mun Kullervo tai mun Kraft”, Outi Tarkiainen tuumaa tuoreesta sävellyksestään Eanan, giđa nieida – Maa, kevään tytär. ”Monet säveltäjät ovat kolmekymppisinä tehneet jonkin suuren teoksen, joka päättää nuoruuden sävellysajan. Maa, kevään tytär oli minulle tällainen teos.”
Mezzosopraanolle ja kamariorkesterille sävelletty laaja pohjoissaamenkielinen laulusarja kantaesitetään syyskuun ensimmäisenä ja toisena päivänä Rovaniemellä ja Inarissa tulkitsijoinaan Virpi Räisänen ja John Storgårdsin luotsaama Lapin kamariorkesteri. Teos on Lapin kamariorkesterin, norjalaisen Arctic Philharmonic Orchestran ja ruotsalaisen Norrbottens Kammarorkesterin yhteistilaus.
Tilaukseen ei sisältynyt aihetoivetta, mutta Rovaniemellä kasvanut Tarkiainen tiesi heti haluavansa käsitellä saamelaisuutta. Hän valikoi materiaalikseen saamelaisten naisten runoutta 1600-luvulta nykypäivään, asiakirjatekstejä sekä ”saamelaisten Eino Leinon”, Nils Aslak Valkeapään runoja.
”Mitä enemmän olen liikkunut Lapissa, sitä enemmän olen tajunnut, että saamelaisille Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosat ovat yksi iso kotimaa, joka voisi olla heidän omansa. Nyt, kun olen tutustunut enemmän saamelaiseen kulttuuriin, tunnen että olen päässyt ulkopuolisen tarkkailijan asemaan ja voin pureutua aiheeseen.”
Pieni piste universumissa
Tarkiaisen suhde Lappiin on kaksijakoinen. Hän on elänyt pitkiä jaksoja Pariisissa ja Berliinissä mutta myös Helsingissä ja Joensuussa sekä viettänyt kesiään aina mahdollisuuksien salliessa Lapissa, kun kaikkialla muualla on ”tuntunut liian pimeältä”. Tällä hetkellä hän asuu pitkästä aikaa jälleen Rovaniemellä, mutta on pian taas suuntaamassa Pariisiin, nyt pitemmäksi aikaa.
”Tämä ristiriita on elämäni tarina: isoissa kaupungeissa tulee aina jossain vaiheessa se olo, että on päästävä pohjoiseen, mutta kun on pohjoisessa, on niin kaukana kulttuurielämän sykkeestä. On varmaan päädyttävä jonkinlaiseen kahden kodin taktiikkaan”, Tarkiainen hymyilee.
Elinpaikasta riippumatta Tarkiaisen musiikkiin on aina kulkeutunut pohjoisen avaruutta.
”Sitä avaruutta minä Lapista kaipaan, ja kun tulen vanhemmaksi, uskallan kirjoittaa sitä musiikkiini yhä enemmän. Tänä kesänä vaelsin Kilpisjärvellä ja tunsin taas, miten puuttomassa luonnossa pitkiä aikoja liikkuessaan ihminen muuttuu pieneksi pisteeksi universumissa.”
Luontoon sulautumista kosketteli myös folk/jazzmezzolle ja big bandille sävelletty Metsän hiljaisuuteen (2010), mutta Maa, kevään tytär on Tarkiaisen ensimmäinen Lappi-aiheinen teos. Hän on koostanut prologin, epilogin ja seitsemän laulun tekstikokonaisuuden, jossa myytit, saamelaisten kokema kolonialisaatio, ekologinen ulottuvuus ja naisten keskinäinen yhteys yli sukupolvien luovat kertomuksen syntymisestä, menetyksestä ja eheytymisestä.
”Prologi kuvaa maan syntyä, ja todellisuus muuttuu pikkuhiljaa musiikiksi”, Tarkiainen kuvailee teoksen alkua. ”Lopussa kertoja tajuaa, että vaikka maa on runneltu, siellä voi silti elää, sillä siellä kulkee elämän lanka, se on heidän maansa.”
Syklinen aika sai muodon
Epilogia Tarkiainen kuvaa eräänlaiseksi tarinaksi tarinassa. Siinä laulusarjan ydin toistuu uudessa muodossa. Epilogissa naisen ääni on vahvimmillaan, kun Rauni Magga Lukkarin runo (2013) sanallistaa elämän kiertokulkua naisten näkökulmasta. Saamelaisten aikakäsitys on syklinen, ja siitä Tarkiainen omaksui mallin laajan teoksensa muodolle:
”Lauluja on seitsemän, ja ne muodostavat keskenään parit, niin että syntyy symmetrinen, kehämäinen kokonaismuoto.”
Parittomaksi jää keskimmäinen, neljäs laulu, jossa tapahtuu käännekohta, luonnon häiriintyminen: ”Nyt ihmiset ovat saastuttaneet kuun / ilman ja maan / niin etteivät luonnon merkit / enää pidä paikkaansa.”
Ihmisäänestä kiinnostunut ja jo aiemmin lauluteoksia säveltänyt Tarkiainen ehdotti solistiksi Virpi Räisästä ja sävelsi tämän poikkeuksellisen laaja ääniala mielessään. Lauluosuus syntyi ensin piirtäen teokselle kaaren, ja orkesteriosuus kietoutui sen ympärille. Orkesteri ei kuitenkaan jää taka-alalle: esimerkiksi epilogi liukuu pitkään rakennetun, järisyttävän orkesterikliimaksin päälle kuin tuhkasta noussen, ja teoksen lopussa viulu- ja sellosooloilla on tärkeä rooli.
Sävellysprosessin aikana Tarkiainen tunsi, että epilogin kokoavaa roolia voisi vahvistaa tuomalla esitykseen uuden elementin. Hän pyysi elokuvaohjaaja Elina Oikaria luomaan sävellyksen teemoista videoteoksen epilogia varten. Kasvojen vaihdos -teos kantaesitetään nyt yhdessä laulusarjan kanssa.
”Ensimmäiset naissäveltäjät joutuivat olemaan kieli keskellä suuta ja vähättelemään omaa naiseuttaan. Nyt naistaiteilijat voivat vapaammin käsitellä sukupuolen merkitystä.”
Seistä matriarkan harteilla
Kun Outi Tarkiainen ensimmäistä kertaa tapasi Kaija Saariahon keväällä 2015, hänen mieleensä nousivat Maa, kevään tytär -teoksen esiäidit ja matriarkat. Äkkiä hän tajusi, että sai vihdoinkin itselleen esikuvan, jonka harteilla saattoi seistä.
”En ollut ajatellut asiaa kauheasti aiemmin. Tajusin, että mieskollegani ovat aina voineet samastua opettajiinsa, mutta minä olen joutunut enemmän etsimään identiteettiäni.”
Muutamia vuosia sitten Tarkiainen alkoi lukea enemmän naiskirjailijoiden teoksia. Se johti naisrunoilijoiden nostamiseen Maa, kevään tytär -laulusarjan pääosaan, ja sen myötä Tarkiainen myös löysi Virginia Woolfin esseistisen teoksen Oma huone, jossa kirjailija tarkastelee, mikä on estänyt naisia kirjoittamasta. Nyt hän on valmistelemassa kirjan pohjalta kamarioopperan librettoa yhdessä kirjailija Katja Ketun kanssa, ja sävellystyön on tarkoitus alkaa vuodenvaihteen jälkeen.
”Ensimmäiset naissäveltäjät joutuivat olemaan kieli keskellä suuta ja vähättelemään omaa naiseuttaan. Nyt naistaiteilijat voivat vapaammin käsitellä sukupuolen merkitystä”, Tarkiainen aprikoi. Esikuvia ja kriittistä massaa tarvitaan vielä lisää, jotta naissäveltäjät voisivat tuntea teostensa olevan samalla viivalla kuin miestenkin. Tarkiaisen mukaan saattaa vaatia keinotekoistakin lasikattojen murtamista, jotta naissäveltäjyys muuttuu luonnollisemmaksi.
”Minulla oli vuosikausia mantra: Älä rajoita itseäsi, älä määrittele äläkä anna kenenkään muunkaan määritellä sitä mitä olet ja hiljaa toivot. Sen lauseen varjossa olen kasvanut, sillä vain vapaudessa voi luoda riippumatonta taidetta.”
Auli Särkiö
- Outi Tarkiainen: Maa, kevään tytär
- Virpi Räisänen, mezzosopraano
- Lapin kamariorkesteri, joht. John Storgårds
- Kantaesitykset 1.9. Korundi, Rovaniemi & 2.9. Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari
