Tampereella on syksyisin vietetty jo 30 vuotta populaarimusiikkiin keskittynyttä Musiikki & Media -ammattilaistapahtumaa. Tarkoitus on ollut saattaa yhteen musiikkialan toimijat ja mediaväki päivittämään alan tietotaitoa – ja ennen kaikkea verkostoitumaan.
Tapahtuman perusti joukko tamperelaisia musiikkiaktiiveja, tunnetuimpina levymoguli Epe Helenius ja promoottori Tapio Korjus. Esikuvana kokoontumiselle olivat Heleniuksen mukaan Cannesin Midem, Montreaux´n Music & Media ja New Yorkin New Music Seminar.
Ensimmäisessä Musiikki & Mediassa vuonna 1989 pohdittiin esimerkiksi sitä, miksei suomalaisista tule maailmantähtiä, ja miksi televisiossa ei ole ”kunnon rock-ohjelmia”.
30 vuoden jälkeen voi sanoa, että pop-artistien kansainvälistä vaikuttavuutta on ajoittain ollut aistittavissa, ja ymmärtääkseni mediayhtiöt ovat monipuolistaneet ohjelmatarjontaansa.
JUHLAVUOTENA Musiikki & Media päätti avata ohjelmansa ensimmäisen kerran myös taidemusiikin toimijoille. Kiitos tästä lankeaa erityisesti tapahtuman organisaatiolle sekä Music Finlandille ja Suomen sinfoniaorkesterit ry:lle.
Itse osallistuin kutsuttuna pompöösisti otsikoituun Suureen taidemusiikin kansainvälistymiskeskusteluun. Intendentti Aleksi Malmbergin erinomaisesti luotsaamaan keskusteluun ottivat osaa lisäkseni viulisti Minna Pensola, kapellimestari Anna-Maria Helsing ja pianisti Paavali Jumppanen.
Jokaisella meillä oli toki erilainen mielenkiintoinen narratiivi työuramme kehittymisestä, mutta selkeitä yhdistäviä piirteitä löytyi: Erinomaiset opintomahdollisuudet kotimaassa ja jo varhain saadut apurahat, jotka mahdollistivat intensiivisen keskittymisen taiteelliseen työhön. Kotimaassa oikeaan aikaan saatu arvostus ja kannustus todettiin tärkeäksi.
Kansainvälinen läpimurto on toki usein kiinni onnesta. Löytääkö nuori taiteilija agentuurin, joka poimii riittävästi työtilaisuuksia maailmalta, ja pystyykö nuorukainen luomaan itselleen verkoston, joka auttaa osaltaan vakuuttamaan portinvartijat? Pelkkä erinomaisuus ei aina riitä.
Maailmassa on paljon kohtuutonta kilpailua. Meillä suomalaisilla taiteilijoilla on kuitenkin se etu puolellamme, että ilmaisumme kiinnostaa, vaikuttaa ja koukuttaa. Onko se arkaaista rohkeutta vai taiteen sisäistä puhuttelevuutta – eräänlaista kavanaa? Markkinointia me emme oikein osaa, olemme liian vaatimattomia ja säädyllisiä itsemme kehumisessa.
TOINEN MIELENKIINTOINEN keskustelu käytiin orkestereiden kiertuetoiminnasta. Paikalle oli saatu Lontoosta manageri Viola Frankenfeld, intendentit Helena Hiilivirta ja Teemu Kirjonen sekä Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen.
On selvää, että orkestereiden on kierrettävä, kaikki eivät tule erinomaisia muusikoitamme kuuntelemaan Suomeen. Orkesterien kehittymisen kannalta on tärkeää soittaa erilaisissa saleissa erilaisille yleisöille. Näitä kohtaamisia tarvitsevat myös säveltäjät ymmärtääkseen ilmaisukielensä vastaanoton erilaisissa kulttuurisissa yhteyksissä.
Suomalaisten orkesterien kansainväliset saavutukset tulivat keskustelussa hyvin kerrattua. Keskeiseksi aiheeksi nousi kuitenkin ilmastonmuutos, joka hillinnee reissuhaluja tulevaisuudessa. Elävää konserttia eivät kuitenkaan yleistyvät suoratoistopalvelut korvaa.
MUSIIKKI & MEDIA on noussut 30 vuodessa tärkeäksi, ellei tärkeimmäksi vuosittaiseksi musiikkialan tapahtumaksi. Taidemusiikki on nyt tullut toivottavasti jäädäkseen päivien ohjelmaan. Se tuskin on tarkoitus, että klasarit puuhailevat vain keskenään. Hybridimalli on kiinnostavampi. Nyt moni kiinnostava seminaari oli samaan aikaan.
Päivien julkisuuden kannalta olisi hienoa, jos toimittajat pääsisivät normaalin akkreditoinnin kautta seuraamaan tilaisuuksia. Nyt hintavan osallistumismaksun vuoksi moni toimittaja ei kiinnostuksesta huolimatta osallistunut tapahtumaan.
Otsikossa lainattua Sinikka Nopolan hauskaa manselaista vaatimattomuutta mukaillen: tästä tapahtumasta ja sen vaikuttavuudesta saa ja pitää olla ylpeä.
Kimmo Hakola
