sunnuntai helmikuu 5. 2023

Kädet ja niiden jäljet

 

Tahtiako ne lähinnä opettelevatkin lyömään? Alkuvuodesta – ammoin ennen korona-aikaa – elokuvateattereihin tulleen ”Orkesterin edessä” -dokumentin painotus alkaa elokuvan edetessä hämmästyttää. Tietysti on niin, että orkesterinjohtajalta ja hänen käsiltään edellytetään aivan erityistä elkeistöä, jonka tulee olla sekä täsmällistä että ilmaisuvoimaista. Ja kyllä – olen kauan sitten myös omakohtaisesti kokenut sen hämmästyttävän imun ja soittamisen ihmeellisen helppouden, jonka teknisesti ylivertainen johtaja opiskelijaorkesteriin toi, kun hän harjoitusperiodin aivan loppuvaiheessa saapui johtamaan muutaman harjoituksen sekä juhlakonsertin. Niitä käsiä nyt vain oli niin kertakaikkisen luontevaa seurata.

Mutta siltikin. Sallittakoon pikku liioittelu: itse seuraan kapellimestarin työssä (tätä nykyä) oikeastaan ihan muuta kuin tahdin lyömistä. Monenlaista muutakin he nimittäin tekevät. Mandaattini on painava, säveltäjän näkökulma ehdottoman relevantti. Oma ammattikuntani kun on vastannut ja vastaa siitä, että muusikoilla on soitettavaa ja kapellimestareilla mitä johtaa.

 

Ensinnäkin kapellimestari on usein vaikuttanut konsertissa soitettavaan ohjelmaan – toki yhteistyössä vaikkapa intendentin tai taiteellisen toimikunnan kanssa. Ylikapellimestarit puolestaan voivatkin sitten taiteellisina johtajina suunnitella orkesterin ihan koko kaudenkin, taaskin käytännöllis-taiteellisia asianhaaroja huomioiden. Orkesterinjohtajat ovat joka tapauksessa ylipäätään huomattavia kulttuuripoliittisia toimijoita, joiden käsien jälki (sic!) näkyy vahvasti musiikkielämän muotoutumisessa.

Konsertin sitten lähestyessä kapellimestari suunnittelee harjoitukset. Hän päättää, montako jousisoittajaa kuhunkin kappaleeseen tarvitaan ja miten harjoitusaika jakautuu eri teosten kesken, joskin harjoituksia rytmittävät toki myös lakisääteiset tauot ja monet vakiintuneet käytännöt. Teokset kipparimme on tietysti jo opetellut – tämän puuhan dokumentti nostikin ansiokkaasti esiin. Ja niinpä ollaankin jo asian ytimessä, säveltäjän kannalta nimittäin. Partituuriani ei näet itseni lisäksi kukaan muu lue samalla pieteetillä kuin orkesterinjohtaja, ei aluksi eikä usein myöhemminkään. Hän huomaa virheitä ja epäloogisuuksia ja kyselee niistä; hän miettii kammiossaan tempojeni järkevyyttä ja pohtii esitysohjeitani nimenomaan kokonaisuuden toimimista silmällä pitäen. Säveltäjän mentoriksi haikaillaan joskus kirjallisuuden maailmasta tuttua kustannustoimittajamaista hahmoa, joka kommentoisi valmistumaisillaan olevaa teosta. Jos tällainen luottohenkilö voisi konsanaan olla olemassa, olisi kapellimestari ammattitaidoltaan nähdäkseni kaikkein lähimpänä sopivaa.

 

Edetkäämme harjoituksiin. Säveltäjälle esimerkiksi kantaesitystä edeltävä orkesteriharjoitustilanne ei ole jokapäiväistä arkea, vaan hän pölähtää paikalle viikkojen tai kuukausien yksinäisessä työnteossa marinoituneena. Jo ihmisten ilmoilla oleminen saattaa olla elämys virikkeineen ja vieraine työpaikkakulttuureineen, mutta varsinaisen jännityksen tarjoaa elävä musiikki. Soiva todellisuus hyökyy päälle miljoonien yksityiskohtien yhtäaikaisena tulvana. Detaljeista kyseltäessä säveltäjä saattaa omien nuottiensa suhteen olla ymmällään kuin lumiukko siksi, että kuunteli äskeisessä läpisoitossa ihan jotain muuta asiaa. Varsinkaan aluksi hän ei tosiaankaan tarkkaile muusikoiden suorituksia vaan pääasiassa reflektoi oman työnsä onnistumista suhteessa suunniteltuun.

Moisen itsetutkiskelun paikka ja aika eivät kuitenkaan ole hierarkkisessa ja tehokkaassa harjoitustilanteessa, joka jo kovaa vauhtia tähtää saman viikon konserttiin. Mutta ei hätää: kapellimestarimmehan on ottanut harjoittamisvastuun käsiinsä. Hän pistää palasia paikoilleen, hioo artikulaatiota täällä ja korjaa balanssia tuolla. Puheenparsi on usein napakan informatiivinen ja sisällöntuottajan kannalta nautittavaa kuunneltavaa – oikeaa ilmaisua haetaan hyvinkin konkreettisten ohjeitten avulla. Itsekin käytän mielelläni hajanaisten ja vielä hahmottumattomien toiveitteni välittäjänä tätä äänitorvea. Hänhän on tottunut puhumaan isolle joukolle.

Ja ennen kaikkea hän on partituurin tunteva, toimeenpaneva toverini, jolla on langat käsissään.

Lotta Wennäkoski

 

KOLUMNISTIT

12 VIESTIT0 KOMMENTIT
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
39 VIESTIT0 KOMMENTIT
28 VIESTIT0 KOMMENTIT
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
10 VIESTIT0 KOMMENTIT
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
40 VIESTIT0 KOMMENTIT
21 VIESTIT0 KOMMENTIT