torstai huhtikuu 18. 2024

Materiaalin tahdottomuus

Muistikuvia neljännesvuosisadan takaa: opiskelutoveri istuu kirjastossa nuottipaperin ääressä. ”Tässä on seuraavan teokseni materiaali”, hän toteaa hiukan tärkeänä. En itse vielä sävellä, ja lausahdus kuulostaa hienolta. Paperilla on pari nuottirypästä ja jokunen sointu. Se taas näyttää minusta vähältä.

”]

Toiste käyn viereisessä auditoriossa kuuntelemassa omasta musiikistaan luennoivaa Kaija Saariahoa. Yleisössä istuva Seppo Heikinheimo kysyy merkitsevästi, mitä säveltäjä oikein mahtaa ”materiaalilla” tarkoittaa. Äänensävy on kärkevä – samoina vuosina saamme lukea päivälehdestä, ettei kukaan kuuntelisi Saariahon musiikkia ellei tämä olisi kaunis nainen. Itse olen kuitenkin luennon aikana pohtinut samaa kysymystä ihan vilpittömästi – aloittelija kun olen. ”No, säveliä ja harmoniaa”, toteaa säveltäjä yksinkertaisesti. Mihinkään loputtomaan sävelavaruuteen hän ei tokikaan viitanne, vaan varmaankin tarkasti valikoituun joukkoon sävelyhdistelmiä. Yleisluonteiselta ja pakenevalta vastaus silti minusta kuulostaa. Se varmaan tosin on tilanteen huomioon ottaen ihan tarkoituksellistakin.

***

Olipa vähän aikaa sitten työn alla kappale, johon oli sisällytettävä viittaus Jean Sibeliuksen musiikkiin. Aikani tehtävää tuskailtuani päädyin silkan siteeraamisen tielle. Se tuntui paitsi suoraselkäiseltä tehtävänannon toteuttamiselta myös nurinkurisen houkuttelevalta. Halusin ottaa asiakseni hämmästellä nimenomaan suhdettani materiaaliin. Tulisiko musiikistani lopulta mitenkään sibeliaanisempaa, vaikka poimisinkin (pienen) osan materiaalistani häneltä? Mitähän me tosiaan mahdamme tätä nykyä materiaalilla oikein tarkoittaa?

Ainakin tarkoitamme sillä kovin erilaisia asioita. Popyhtyeen uuden albumin materiaali merkitsee ymmärtääkseni suurin piirtein vain kyseisen levyn valmiita kappaleita. Oppimateriaaleista ja sen sellaisista puhuttaessa sanan merkitys on silloinkin sangen selvärajainen. Mutta taidemusiikkiteoksen materiaaliksi voi kollegoita kuunnellessa laskea suunnilleen mitä vain pikku sävelaihiosta pitkään melodiateemaan, intervallista paksuun sointuun ja rytmieleestä kokonaisen jakson karakteristiikkaan. Soinnit ja äänetkin voivat tietysti olla materiaalia.

Materiaali on siis vähäistä tai runsasta, mutta kuitenkin jotain valittua, eroteltua ja vielä irrallista, lähtökohdan muodostavaa. Sitä usein tutkitaan, kehitellään ja muodostetaan lisää, muunnellaan ja yhdistellään. Tätä työstämistä voi tehdä aika lailla mekaanisestikin, mutta usein vasta luova kekseliäisyys hedelmöittää tuloksia käyttökelpoiselle tasolle. Toisinaan materiaali sekoittuu keskusteluissa helposti musiikillisiin ideoihin, mutta nähdäkseni näiden kahden suhde on kuitenkin hierarkkinen. Vasta idea puhaltaa materiaaliin henkeä ja elämää, ja musiikkia materiaalista tulee vasta kontekstissa. Suomalaisessa musiikissa on kuitenkin pitkään annettu jo pelkälle materiaalille varsin sädekehäinen painoarvo: yleisen ajatusmallin mukaan materiaali väistämättä muodostaa (melodis-motiiviselle) teokselle perustavan lähtökohdan ja lopulta määrittää jopa sävellyksen lopullisen muodon. ”Musiikillinen materiaali on uskomattoman elinvoimaista. Siinä asuu aina tahto, suunta johonkin, kasvun geenit (—)”, kirjoittaa Einojuhani Rautavaara.

Myös säveltäjäyhdistyksen jäsenyyden hakuohjeissa mainitaan edelleen yhtenä arviointikriteerinä se, kuinka persoonallista musiikillinen materiaali on. Olenko siis kaivanut verta nenästäni nappaamalla Sibeliukselta pari melodista aihelmaa sekä muutaman tekstuuriajatuksen, kun tavoittelin kuitenkin tässäkin kappaleessa ihan omaa persoonallista musiikkia?

***

Noh, tätä kirjoittaessa en ole teostani vielä kuullut enkä pysty näin ollen täysin arvioimaan sen kuulokuvassa kenties selvästikin lymyilevää taustavaikuttajaa. Työn touhussa tulin kuitenkin hämmästymään ensisijaisesti sitä, kuinka äkkiä materiaalin alkuperä unohtui. En suinkaan koeta vähätellä Sibeliuksen kekseliäisyyttä, mutta varsin nopeasti alkoi tuntua suorastaan yhdentekevältä, kenen keksimiä lainaamani aiheet olivat. Muutama sävel vierekkäin ei tuntunut yhtään sen enemmältä kuin muutamalta säveleltä vierekkäin, kun ne irrotti alkuperäisestä soinnutuksesta, kokonaisuudesta sekä kokonaisnäkemyksestä, josta musiikkikappaleen identiteetti syntyy.

Ilman kontekstia aiheet tuntuivat omalla työpöydälläni nimittäin enää vain irrallisilta. Sanalla sanoen siis materiaalilta. Ja sellaisena vieläpä aika tahdottomaltakin.

Lotta Vennäkoski

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
14 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
45 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
33 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
15 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mioko Yokoyama
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT