Suomen ensimmäinen musiikkiluokka perustettiin Lahteen vuonna 1966. Luokkamuotoisen painotetun opetuksen taustalla vaikutti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden eetos. Pyrkimyksenä oli tarjota lahjakkaille yksilöille tasavertainen, ilmainen ja matalan kynnyksen mahdollisuus kehittää kykyjään vanhempien varallisuudesta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Painotettu opetus vastasi näihin toiveisiin. Musiikkiluokkien määrä kasvoi nopeasti. Yhdistettynä maanlaajuiseen musiikkiopistoverkostoon musiikkiluokat osoittautuivat tehokkaaksi työkaluksi pienen kansakunnan musiikillisten lahjakkuuksien seulomiseen ja heidän osaamisensa kehittämiseen. Tuskin on liioiteltua sanoa, että musiikkiluokkien ja musiikkiopistojen symbioosi muodosti Suomen ”klassisen musiikin ihmeen” koulutuspoliittisen kivijalan.
Musiikkiluokissa iti toki alusta asti eriarvoisuuden mahdollisuuden siemen. Korkeasti koulutetuilla vanhemmilla oli alemman koulutustason vanhempia paremmat valmiudet tiedostaa musiikkiluokkien hyödyt: yhdessä musisoiminen ja luokkayhteisön sosiaalinen yhteen hitsautuneisuus edistää oppimista, tuottaa positiivista keskinäistä kilvoittelua ja mahdollistaa keskittyneen ja intensiivisen oppimisympäristön lapsen taitotasoa vastaavassa oppilasryhmässä. Tämä johti siihen, että musiikkiluokkalaisten vanhemmissa ylemmän keskiluokan akateemisesti koulutettujen vanhempien määrä korostui. Köyhän ja harvaan asutun pienen maan pienissä kaupungeissa oli kuitenkin rajallinen määrä korkeakoulutettuja. Heidän lapsistaan ei ollut täyttämään musiikkiluokkia. Kävin itse kouluni 1980-luvulla Enonkoskella ja Porvoossa, joista jälkimmäisessä olin musiikkiluokalla. Porvoon keskuskoulun ala-asteen musiikkiluokka oli innoittava yhteisö, muttei mikään eliittiluokka. Kenkäkauppiaan, poliisin ja maanmittaajan lapset musisoivat siellä lentokapteenin ja hammaslääkärin lapsien kanssa. Sosiaalisen segregaation (eriytymisen) kriteerit eivät täyttyneet. Peruskoulu toimi 1980-luvulla musiikkiluokallakin erilaisuuksien sulatusuunina.
Eriarvoistumiskehityksen suunta kuitenkin kääntyi 1990-luvulla. Koululainsäädäntöä muutettiin uusliberalistiseen suuntaan. Koulupiireistä ja lähikouluperiaatteesta luovutiin. Kunnat saivat laajoja vapauksia päättää kouluverkostonsa rakenteesta. Aiemmin lapset sijoitettiin automaattisesti lähikouluihinsa, mikä johti ennakoitavaan oppilasrakenteeseen ja homogeeniseen kouluverkostoon. Nyt päätöksen tekivät vanhemmat. Koulujen välille alkoi kehittyä eroja, kun aktiivisia valintoja tekevät vanhemmat alkoivat suosia paremmiksi mieltämiään kouluja. Joistain kouluista tuli haluttuja, toisista välteltäviä. Oppilaspohjat alkoivat eriytyä.
Vapaa kouluvalinta ei suppean kouluvalikoiman pikkukaupunkeja paljoa hetkauttanut, mutta suurissa kaupungeissa alkoi itää sosiaalisen segregaation siemeniä. Hyviksi rankatut koulut painotettuine luokkineen toimivat magneetteina varakkaiden koulutettujen perheiden lapsille. Luokkaerot alkoivat 1800-luvun tyyliin jälleen rajata alempien sosiaaliluokkien lapsien koulutuksellisia mahdollisuuksia. Helsingissä tilanne on pahin. Siksi kohua aiheuttanut ehdotus painotetun opetuksen lopettamisesta on noussut keskusteluun nimenomaan siellä. Musiikkiluokkien todistettavasti kaikenlaista sosiaalista ja opillista hyvää generoiva vaikutus oli aiemmin luokkaeroja kaventava, tasapuolisia mahdollisuuksia luova mekanismi. Nyt se näyttäytyy keskeisenä eriarvoistumiskehityksen instrumenttina. Asiantuntijanäkökulmasta on siksi järkeenkäypää ehdottaa painotetun opetuksen erikoisluokkajärjestelmän lakkauttamista. Suunnitelma on tehdä koulujen luokista keskenään homogeenisempia ja ennen kaikkea vähentää painotetun opetuksen ja sitä tarjoavien koulujen houkuttelevuutta poistamalla painotettujen luokkien tärkein anti: sosiaalinen koheesio.
Heikompien oppimistuloksien kouluja voisi resursoida paremmin.
Vaihtoehtoja suomalaisen musiikkikasvatuksen pohjan murentamiselle kyllä löytyisi. Painotettua opetusta voisi näivettämisen sijaan lisätä ja laajentaa sen alueellisesta saatavuutta. Heikompien oppimistuloksien kouluja voisi resursoida paremmin. Lähikouluperiaatetta voisi painottaa oppilasvalinnoissa. Lista on selkeä, mutta poliittista tahtoa toimenpiteisiin ryhtymiseksi tuskin Kokoomuksen johtamassa Helsingissä löytyy. Oikeistolaisen ideologian ytimessä on luokka- ja tuloerojen kasvattaminen ja mahdollisuuksien epätasa-arvo. Siksi voi luottaa siihen, että näitä poliittisia tavoitteita tukeva painotettu opetus tulee jatkossakin toteutumaan luokkamuotoisena, osana vapaan kouluvalinnan kokonaisuutta. Tällä voi olla raskas sosiaalipoliittinen ja yhteiskunnallinen hinta, mutta kapeaa musiikkinäkökulmaa vaaliva voi olla huoletta: kaikki jatkuu kuten ennenkin. Hyväosaisten lasten opintopolut ovat tulevaisuudessakin mahdollisuuksia täynnä.