Pauliina Isomäen ooppera Keisarin majakka kertoo Isokarin saaren majakasta. Meri on oopperassa keskeisessä roolissa, niin akustisena tilana kuin mielentilanakin.
Eteläisellä Pohjanlahdella, Uudenkaupungin edustalla, kymmenkunta meripeninkulmaa eli vajaat parikymmentä kilometriä rannikolta sijaitsee Isokarin saari ja sillä vuonna 1833 valmistunut majakka. Lännenpuoleisilta, sileiksi hioutuneilta kallioilta avautuu tyhjä meren ulappa, jonka vastaranta on Ruotsissa.
Isokarin itäisen rannan suojainen satama on veneilijöiden suosiossa, ja sinne on useamman kerran purjehtinut myös säveltäjä Pauliina Isomäki (s. 1964). Kun hän kuuli tarinoita Isokarin historiasta, hänelle alkoi muotoutua ajatus saarelle sijoittuvasta oopperasta, joka tapahtuisi majakan rakentamisen alkuvaiheiden aikoihin vuonna 1830.
Kahdeksan vuoden monivaiheisen, välillä koronan pysäyttämän prosessin tuloksena ooppera Keisarin majakka saa ensi-iltansa Turun Sigyn-salissa 28. maaliskuuta. Esityksiä on viisi, joista viimeinen on 5. huhtikuuta. Mukana on viisi solistia, jousiorkesteri, neljän puupuhaltajan ryhmä ja lyömäsoittaja sekä kuoro. Esityksen johtaa Marko Autio, ja ohjauksesta vastaa Isa Kortekangas.
”Kuulin tarinan, johon ooppera perustuu, noin kymmenen vuotta sitten. Tarina liittyy osittain historiallisiin, osittain keksittyihin hahmoihin”, Isomäki kertoo.
Kyseessä on Isomäen kolmas esitetty ooppera ja neljäs, jos yksi varhainen, esittämättä jäänyt teos lasketaan mukaan. Häntä kiinnostaa erityisesti sanan ja sävelen yhdistäminen, ja hänen tuotantoonsa sisältyy oopperoiden lisäksi laajamuotoinen oratorio Vuorisaarna, yksinlauluja, kamarimusiikillisia lauluja sekä kuoroteoksia. Isomäki on säveltänyt myös runsaasti soitinmusiikkia.
Kahdessa edellisessä oopperassaan Isomäen libretistinä oli Emma Puikkonen, joka ei kuitenkaan kokenut Keisarin majakan tarinaa itselleen sopivaksi. Puikkonen ehdotti tilalleen Leena Parkkista, joka ei aiemmin ollut tehnyt oopperalibrettoa mutta oli suuri oopperan ystävä. Parkkiselle ei ollut ongelma, että tapahtumapaikka ja tapahtumien kulku olivat jo tavallaan valmiina.
”Hän kiinnostui aiheesta, ja yhteistyömme on ollut tosi hyvää. Hänellä oli myös omia ideoita. Kun teksti oli mielestäni jo täysin valmis, Leena totesi, että ei, tämä tarvitsee vielä loppukuoron. Nyt olen sitä mieltä, että se oli täysin oikea ratkaisu.”
Isomäki ja Parkkinen päättivät loppujen lopuksi tehdä oopperasta kaksikielisen.
”Uudenkaupungin saaristo oli kaksikielistä aluetta; sinne oli tullut väestöä Ahvenanmaalta. Saimme Peter Mickwitzin kääntäjäksi ja mietimme, ketkä henkilöt olisivat luontevasti ruotsinkielisiä ja laulaisivat keskenään ruotsiksi. Sama henkilö voi kuitenkin toisessa tilanteessa laulaa myös suomeksi. Tämä aiheutti tietenkin lisätöitä myös minulle. Suomi ja ruotsi ovat kielinä erilaisia, eivätkä samat sävelet ja rytmit sovi aina molempiin kieliin yhtä hyvin.”
”Olen usein tekstistä liikkeelle lähtevä säveltäjä, ja teksti vaikuttaa myös musiikkini tyyliin. Välillä teen tekstin kautta tonaaliseen perinteeseen sidottua musiikkia, mutta joskus teksti voi tuottaa aivan toisenlaista ilmaisua.”
”Keisarin majakan kohdalla ajattelin, että kyseessä on romanttinen ooppera, mikä tuntuu vahvasti myös sävelkielessä.”
Myös meri Isomäelle läheisenä elementtinä kuuluu teoksessa:
”Minulla on monia mereen liittyviä teoksia. Joskus meri vaikuttaa musiikkiini, joskus taas ei. Keisarin majakassa on jousien ja tam-tamin käyttöä, joka tuo mieleen meren aaltoilun. Meri ei kuitenkaan ole vain akustinen tila vaan myös eräänlainen mielentila.”
Millainen on Keisarin majakan tarinan lähtökohta?
”Yksi tarinan keskushenkilöistä on todellinen henkilö, Ivan Sergejevitš Bladeau, venäläinen aatelismies, joka sotki Pietarissa naisasiansa niin, että joutui kaksintaisteluun aviomiehen kanssa ja surmasi tämän. Rangaistukseksi hän joutui valitsemaan joko karkotuksen Siperiaan tai Isokarin majakan rakennustyömaan. Meri-insinöörinä hän päätyi Isokariin.”
”Tämän jälkeen ei voi olla ihan varma, mikä on legendaa. Romanttisuuteen taipuvaisena henkilönä Ivan löysi tarinan mukaan Isokarista jurmolaisen neitosen, jonka kanssa hän karkasi vankeudestaan ja katosi joko Turunmaan tai Ahvenanmaan saaristoon – emme tiedä varmasti.”
Muitakin jännitteitä teoksessa on.
”Teoksessa ovat äiti ja poika, Edith ja Adolph Syvelan, joista jälkimmäinen oli Isokarin ensimmäinen majakanvartija. Hänen hahmonsa on kuitenkin täysin fiktiivinen. Adolph alkaa ihailla Bladeauta kovin perusteellisesti, ehkä jopa romanttisessa mielessä, ja haaveilla lähdöstä Pietariin tai Pariisiin, mikä saa hänen äitinsä Edithin pelkäämään poikansa menettämistä.”
Keisarin majakan asetelmassa on myös laajempia, ajan historialliseen tilanteeseen liittyviä jännitteitä.
”Tarinassa tapahtuu myös attentaatti. Kaikki saaristolaiset eivät halunneet majakoita alueelleen. Esimerkiksi luotsit kokivat niiden uhkaavan omaa asemaansa. Poliittisestikin tilanne oli haastava: Suomen sota oli käyty 1808–09, eikä siitä ollut pitkä aika. Vielä oli muistissa, että venäläisten kanssa oli oltu sapelit ja pyssyt tanassa, ja nyt piti yhdessä rakentaa majakkaa. Oli vielä totuttelemista uuteen tilanteeseen.”
Oopperaan voi tutustua sivustolla keisarinmajakka.fi.
