Matthew Whittall on yrittänyt kolmannessa jousikvartetossaan keskittyneellä tavalla oppia pitämään sellaisista ideoista, joista hän ei aiemmin pitänyt.
Jousikvartetto on kamarimusiikin kuningaslaji, joka on saanut monet säveltäjät taistelemaan itsensä kanssa niitä kirjoittaessaan. Omat kamppailunsa sen kanssa on käynyt myös Matthew Whittall (s. 1975), joka on nyt edennyt kolmanteen jousikvartettoonsa (2019). Teos, nimeltään Strange Geography, saa kantaesityksensä Tapiola Sinfoniettan konsertin yleisöjatkoilla 8. marraskuuta, jolloin sen esittää Meta4-kvartetti.
Miksikään tavanomaiseksi, säännöllisin väliajoin valmistuneiden välitilinpäätösten sarjaksi Whittallin kolme jousikvartettoa eivät kuitenkaan ole muotoutuneet.
”Ensimmäinen kvartettoni valmistui 1999. Olin silloin 24-vuotias, enkä oikein osannut kirjoittaa jousille. Siinä on kyllä hyviä ideoita, mutta se vaatii korjauksia. Lupasin sen jälkeen itselleni, että en ikinä enää sävellä jousikvartettoa”, Whittall kertoo.
”Äskettäin sitten Meta4-kvartetti pyysi minulta lyhyttä, korkeintaan 10-minuuttista teosta jousikvartetille. Ajattelin, että kun säveltää aika lyhyen kappaleen tutuille muusikoille ja ystäville, se olisi hyvä tilaisuus palata jousikvarteton pariin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Aivan sattumalta pari viikkoa myöhemmin tuli tilaus säveltää myös Kanadaan Banffin kansainväliseen jousikvartettikilpailuun pakollinen teos. Sinnekin pyydettiin lyhyttä teosta, maksimi yhdeksän minuuttia.”
Whittall sävelsi molemmat kvartetot tänä vuonna ja hahmotteli niiden materiaaleja samanaikaisesti. Banffin kilpailuteos oli tehtävä ensin valmiiksi, ja siitä tuli hänen toinen jousikvartettonsa. Kantaesitys oli Banffissa 30. elokuuta, ja Whittall oli itse paikalla kuuntelemassa teosta.
Kolmas kvartetto valmistui elokuussa, vain vajaata viikkoa ennen kuin Whittall matkusti Banffiin.
Kaksi lähekkäin valmistunutta kvartettoa ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, kuin toisiaan täydentäviä.
”Banffiin sävelletty toinen jousikvartetto Bright Ferment on hyvin monityylinen ja tunnelmiltaan nopeasti vaihteleva”, Whittall kuvailee. ”Yhtenä haasteena on se, kuinka soittajat ymmärtävät tyylillisiä muutoksia, esimerkiksi osaavatko he soittaa postminimalistista tyyliä ilman vibratoa ja sitten täyttä romantiikkaa suurella vibratolla.”
Kolmas jousikvartetto Strange Geography on puolestaan sekä tyyliltään että ilmaisultaan hyvin yhtenäinen. Se rakentuu pääosin päällekkäisten rytmien polyrytmisistä sointikentistä, ja melodisen aineksen osuus on äärimmäisen niukka. Tunnelman pysyvyydessä ja toisteisuudessa on jotain minimalistista, mutta rytmiikan monitasoisuus tuo musiikkiin omaa hillittyä kompleksisuuttaan. Tässäkin teoksessa on omat esitykselliset haasteensa.
”Mielestäni kolmas kvartetto on jopa vaikeampi esittää”, Whittall arvelee. ”Toinen kvartetto on kyllä ekstrovertimpi ja sen virtuoosisuus on selkeämpää. Kolmas kvartetto vaatii kuitenkin toisenlaista keskittymistä. Siinä pulssi pitää vain tuntea, koska kaikilla soittajilla on oma pulssi, ja kokonaisuus syntyy monista kerroksista. Jossain vaiheessa sävellystyötä oli jaksoja, joissa kaikki soittivat samoja rytmejä, mutta se kuulosti väärältä. Vasta, kun oli useita rytmejä päällekkäin, alkoi musiikki kuulostaa hyvältä.”
Kolmas jousikvartetto edustaa osittain etsiytymistä kohti uudenlaisia ihanteita.
”Viimeisen vuoden teoksissa – molemmissa jousikvartetoissa, kantelekonsertossa, Musica novan tilaamassa yhtyeteoksessa Resonance Orbits ja pianotriossa – olen yrittänyt hyvin keskittyneellä tavalla oppia pitämään sellaisista ideoista, joista en aiemmin pitänyt.”
”Olen halunnut tutkia ja etsiä uusia polkuja, tutkia, mikä pysyy konseptissani ja mikä jää pois. Jos tunnen oloni turvalliseksi sävellysprosessissa, pelkään tekeväni jotain väärin, pelkään, että en mene tarpeeksi pitkälle.”
Entä mikä on suhteesi jousikvartettoon teoslajina nyt kahden lyhyessä ajassa valmistuneen teoksen jälkeen?
”Olen hyvin innostunut siitä”, Whittall naurahtaa. ”Olen jo alkanut miettiä neljättä kvartettoa, joka voisi olla vuorossa parin vuoden kuluttua. Siitä pitäisi tulla paljon isompi kappale, vähintään parikymmentä minuuttia. Mitään tilausta sille ei vielä ole.”
”Ensin pitää kuitenkin korjata ensimmäinen kvartetto esityskuntoon. En aio muuttaa musiikin olemusta, vain korjailla hiukan teosta, ikään kuin antaisin nuorelle itselleni sävellystunteja. Nyt on vihdoin tullut sellainen itsevarmuus, että osaan käsitellä jousikvartetin sointimaailmaa.”
Kimmo Korhonen
