Miten lähestyä sävellystyötä, kun tilauksena on teos soitinkilpailua varten? Onko soittimen erityishaasteet otettava jollakin korostetulla tavalla huomioon ja asetettava kilpailijoiden eteen teknisesti mahdollisimman vaativaa soitettavaa? Vai onko vain sävellettävä teos tietylle soittimelle niin kuin tekisi minkä tahansa tilauksen?
Lähempänä jälkimmäistä olevaan ratkaisuun päätyi Minna Leinonen (s. 1977), kun häneltä tilattiin teos Uudenkaupungin Crusell-viikon huilukilpailua varten. Tuloksena oli huilulle ja jousiorkesterille sävelletty Luvetus (2016-17). Teos kuullaan huilukilpailun finaalissa 29. heinäkuuta; Jousia-kamariorkesteria johtaa Janne Nisonen.
”Kun Crusell-viikon taiteellinen johtaja Harri Mäki tilasi teoksen, hän ei esittänyt mitään toiveita huilunkäytön suhteen. Kirjoitin teoksen niin kuin minkä tahansa tilauksen tälle kokoonpanolle”, Leinonen kertoo. ”Tosin kilpailun puheenjohtaja Petri Alanko, jota konsultoin teoksen huiluosuudessa, sanoi että mikrointervallit ja teoksessa käytetyt laajennetut soittotekniikat voivat olla joillekin osallistujille uusi asia.”
Leinosen lähtökohta korostaa myös sitä, että tekninen haastavuus ei välttämättä edes ole kilpailuteoksessa olennaisinta.
”Suurimmat erot esityksissä tulevat luultavasti nimenomaan tunneilmaisun suhteen”, Leinonen arvelee.
Kilpailuteoksen säveltäminen on palkitsevaa, koska teokselle on automaattisesti tiedossa useampia tulkintoja. Vajaan kymmenen minuutin kestoinen Luvetus esitetään pakollisena numerona huilukilpailun finaalissa, johon voidaan sääntöjen mukaan ottaa enintään neljä kilpailijaa. Toisaalta Leinonen toivoo, että Luvetus ei jäisi pelkän ”kilpailuteoksen” asemaan.
”Harri Mäki ja Petri Alanko arvelivat, että tälle on todennäköisesti käyttöä myöhemminkin.”
Vaikka Mäki jätti Leinoselle vapaat kädet huiluosuuden teknisen haastavuuden ja olemuksen suhteen, yksi toive hänellä oli säveltäjälle:
”Festivaalin teemana on ’Rakkaat naapurit’, ja se liittyy Suomi 100 –vuoteen. Harri kysyi, voisiko tämä olla jotenkin mukana teoksessa. Toive itse asiassa vain helpotti sävellystyön aloittamista, sillä minulla on usein teoksissani lähtökohtana musiikin ulkopuolelta saatuja ajatuksia ja virikkeitä.”
”Halusin kuitenkin mennä itsenäisyyttä kauemmaksi menneisyyteen ja kiinnostuin vanhoista karjalaisista itkuvirsistä. Itkurunouden erikoisin tunnusmerkki on niiden sala- tai piilokieli: uskomuksellisista syistä henkilöille ja asioille piti keksiä metaforiset nimivastineet, minkä lisäksi esi-isien arveltiin ymmärtävän enää itkukieltä. Kävi ilmi, etteivät itkuvirret olleetkaan niin yksiulotteisia kuin olin aluksi ajatellut; ne eivät ole pelkkiä valituslauluja, on myös muita tunteita, rakkautta ja toivoa.”
Teoksen nimi Luvetus tarkoittaa juuri itkuvirttä. Itse asiassa sana ”itkuvirsi” on syntynyt myöhemmin tutkijoiden kielenkäytössä.
Itkuvirsien lähtökohta on vaikuttanut monella tasolla Leinosen teokseen. Se heijastuu jo solistisessa asetelmassa, jossa huilua voi ajatella esi-itkijänä ja jousistoa yhteisönä, mutta itkuvirsien esikuva on vaikuttanut myös itse sävelkieleen ja musiikilliseen ilmaisuun:
”Poimin itkuvirsistä minua kiehtoneita musiikillisia ilmiöitä. Rytmisesti inspiroivaa itkuvirsissä oli se, ettei niissä ollut yhtenäistä runomittaa ja metriä, se saattoi olla vapaata ja monimutkaista. Laskevat melodiat olivat ominaisia itkuvirsille, ja vähitellen melodioihin saattoi tulla mikrointervalleja.”
Rikas sointimaailma on tässä niin kuin Leinosella yleensäkin yksi hänen musiikkinsa keskeisistä piirteistä. Se tulee esiin usein hälyn rajoille ulottuvana karheutena ja monina uudenlaisina soittotapoina, joita Luvetuksessa esiintyy sekä solistilla että jousistolla. Usein niiden kautta syntyy kohtaamispaikkoja solistin ja jousiston, esi-itkijän ja yhteisön välille. Jousistolla sointikirjon jatkeena ovat muutaman kerran käytettävät liukupillit (slide whistle) ja kukkopillit.
”Kukkopillit lähentävät luvettelijan ja yhteisön ilmaisua erityisesti teoksen loppupuolen intiimeimmässä kohdassa, jossa huilua soitetaan pelkällä suukappaleella”, Leinonen selittää.
Sointikirjoa täydentävät myös huokaukset ja itkukielen hellittelysanat solistin ja jousten osuudessa.
”Riippuu tulkinnasta, kuullaanko itkuvirsikieli sanoina vai enemmän sointina, suhinana. Mutta esimerkiksi sana ’Luvetus’ voi kyllä kuulua musiikista myös sanana”, Leinonen pohtii.
Kimmo Korhonen
