Aulis Sallisen Kamarimusiikki nro. 10 kantaesityksenä Naantalin musiikkijuhlilla 14.6., Korean Chamber Orchestra, solisteina Elina Vähälä, viulu ja Laura Hynninen, harppu, kapellimestarina Ralf Gothóni.
Paul Hindemithin henkeä seuraillen Aulis Sallinen on nimennyt jo kymmenen teostaan hiukan lakonisesti kalskahtavalla Kamarimusiikki-tittelillä – toki useillakin niistä on jo tutuksi käynyt, runollisempi lisänimi, jolla ne yleensä tunnetaankin.
Kymmenes Kamarimusiikki oli kuitenkin ainakin vielä kantaesityksessään lisänimeä vailla, joskaan en olisi hämmästellyt, vaikka itämaisuus, kiinalaisuus lähinnä, olisi tuotu esiin jo teoksen otsikossa.
Kiinalaisuus, sen mukana kulkevat viehättävät harmonian sävyt olivat mielestäni kovasti sydämeen käyviä, mutta kaikenlaista pikkusievyyttä Sallisen teos karttaa, vaikka päättyykin hempeästi duurikolmisointuun kuin Sibeliuksen Bardi ikään.
Arkaaisin sävyin alkava musiikki säilyttää elegisen luonteensa loppuun saakka, ja vaikka vauhdikkaita käänteitäkään ei puutu, hienoinen surumieli pitää pintansa aivan teoksen päätökseen saakka. Kokonaisuudessaan Kamarimusiikki 10 kuulosti korviini yhdeltä innoittuneimmista ja rikkaimmista Aulis Sallisen viime vuosien teoksista, nimittäin niistä, jotka olen ollut tilaisuudessa kuulla.
Kamarimusiikki 10 ottaa paljon irti soolosoitinten, viulun ja harpun soinnin eroista mutta myös niiden yhteisistä mahdollisuuksista. Harpisti Laura Hynnisen ja valtavan urakan Naantalissa tehnyt viulisti Elina Vähälän kaltaisille syvällisille muusikoille näinkin hiljaisin äänenpainoin rakentuva musiikki tarjoaa yllin kyllin saumaa näyttää osaamisensa ja musikaalisuutensa.
Konsertin alun lyhyessä esittelypuheenvuorossaan säveltäjä muistutti mieleen, miten länsimainen taidemusiikki on otettu kaikkine ilmiöineen vastaan Kaukoidässä. Huomio on epäilemättä oikea, siitäpä oivallisena esimerkkinä juuri illan orkesteri, Korean Chamber Orchestra erinomaisine valmiuksineen.
Mutta laajemmin musiikkikulttuuria ja -kulttuureja tarkastellessaan tulee vääjäämättä huomanneeksi aasialaisen musiikin huomattavan vaikutuksen aina viime vuosisadan alusta asti – Debussy ja indonesialainen gamelan, Messiaen ja intialainen musiikki, eikä sivuuttaa sovi jazz-kitaristi John McLaughlinin asemaa sillanrakentajana lännen ja idän välillä.
Ralf Gothóni oli taas kerran suvereeni paitsi kantaesityksen johtajana myös niin Haydnin pianokonserton solistina kuin Dvorákin E-duuri Serenadin kapellimestarina.
Matti Lehtonen
