SEBASTIAN FAGERLUNDILLA on suurten projektien aika. Tässä kuussa kuullaan hänen uusi orkesteriteoksensa Drifts.
”Kyllä tämä on ihanteellinen tilanne. Säveltäjän työ on pitkäjänteistä, mutta kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua valtavasti asioita.”
On helppoa olla samaa mieltä säveltäjä Sebastian Fagerlundin (s. 1972) kanssa. Hänen teoksiaan esitetään ahkerasti Suomessa ja ulkomailla, levyjä hänen musiikistaan ilmestyy hyvään tahtiin ja uusia tilauksia tulee monelta suunnalta. Taustalla vaikuttaa perinteikäs ja arvovaltainen kustantaja Edition Peters, jonka kanssa Fagerlund valitsee tarjotuista sävellystilauksista kiinnostavimmat. Hän jakaa aikaansa Helsingin ja Amsterdamin välillä, jossa hän toimii Concertgebouw’n residenssisäveltäjänä. Vuoteen 2019 saakka tilauskirja on jo käytännössä täynnä, ja pitkälle vietyjä suunnitelmia on 2020-luvun alkuvuosiin saakka.
Fagerlundin läpimurtoteos oli klarinettikonsertto (2006), joka lopullisesti nosti hänet ikäpolvensa suomalaisten säveltäjien eturiviin. Sen jälkeen tuotanto on karttunut useilla kiitosta keränneillä teoksilla, joista orkesteriteos Ignite (2010) sai arvostetun Teosto-palkinnon, fagottikonsertto Mana (2014) puolestaan oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston sävellyspalkintoon. Esikoisooppera Döbeln (2009) on sittemmin saanut seuraa Kansallisoopperan tilaamasta, Ingmar Bergmanin elokuvaan perustuvasta Höstsonatenista (2014-16), jonka kantaesitys on tämän vuoden syyskuussa, pääroolissa ruotsalaistähti Anne Sofie von Otter.
Hyvä tilanne on antanut Fagerlundille mahdollisuuden hahmotella tuotantoaan suurempina kaarroksina. Sitä kuvastaa uusi orkesteriteos, aivan tämän vuoden alussa valmistunut Drifts (2016-17), jonka Radion sinfoniaorkesteri kantaesittää Hannu Linnun johdolla Helsingin Musiikkitalossa 5. toukokuuta. RSO:n lisäksi tilaajia ovat Göteborgin ja Galician sinfoniaorkesterit.
”Ryhdyin jo edellisen orkesteriteoksen Stoneworkin (2014-15) aikana miettimään, kun tulossa oli useita isoja tilauksia, että halusin tehdä orkesteritrilogian. Stonework on sen ensimmäinen teos, ja nyt kuultava Drifts on toinen osa. Se teos, jota seuraavaksi alan säveltää, orkesteriteos Hollannin radion orkesterille, BBC:n orkesterille ja RSO:lle, on trilogian suurin, tavallaan sen kokoava teos”, Fagerlund kertoo.
Vaikka on kyse väljästä trilogiasta, jokainen sen osista on oma, täysin itsenäinen teoksensa. Fagerlund ei silti sulje pois ajatusta, että teokset voisi esittää myös kokonaisuutena. Driftsin asema trilogian keskimmäisenä osana vaikutti myös hänen sävellyssuunnitelmiinsa, ainakin aluksi:
”Kun puhuin tästä alun perin Hannu Linnun kanssa, ajattelin, että ryhdyn tekemään hidasta teosta. Tämä on kyllä alussa aika hidas ja pitkälinjainen, mutta sitten karkasi vähän mopo käsistä, siellä tapahtui niin paljon väliäänissä ja pinnalla, että se tuli aika intensiiviseksi ja nopealiikkeiseksi. Jostain syystä hitaan teoksen säveltäminen on minulle haastavaa.”
Vaikka nopea materiaali alkoi kuin puoliväkisin työntyä esiin hitaasta musiikista, ei alkuperäinen hitaan musiikin ajatus suinkaan kokonaan unohtunut. Jännite rakentuu itse asiassa juuri hitaamman ja nopeamman musiikin välille, ja ne limittyvät tai asettuvat myös päällekkäisiksi kerrostumiksi.
”Tässä on aika pitkälinjaista melodiikkaa mukana, ja luulen, että tätä edeltänyt oopperaprojekti Höstsonaten ja sen pitkät vokaalilinjat ovat vaikuttaneet siihen.”
Fagerlund toteaa, että virikkeitä ja samanhenkistä ainesta siirtyy hänellä usein erityyppisistä teoksista toiseen. Hän pitääkin tärkeänä tehdä teoksia, jotka asettavat vaihtelevasti erilaisia haasteita.
”Olen todennut hyväksi sen, että minulla on isojen kokoonpanojen kanssa rinnalla myös kamarimusiikkia. Sain juuri valmiiksi Delft Chamber Music Festivalille okteton, joka on kirjoitettu samalle kokoonpanolle kuin Schubertin oktetto. Ja nyt on seuraavan orkesteriteoksen rinnalla syntymässä toinen jousikvartetto.”
Fagerlund on mieltynyt tiettyihin ilmaisutyyppeihin, tekstuureihin ja materiaaleihin, joita hän käyttää ja kehittelee uusiin muotoihin uusissa teoksissa.
”Esimerkiksi uudessa Drifts-teoksessa on alussa harpun, pianon ja timpanin sointi, joka on peräisin aiemmasta äärimmäisen lyhyestä ja ytimekkäästä aiheesta, jota on tässä laajennettu ja hidastettu. Mutta vaikka orkesteritrilogian teoksissa on samoja perusainesosia, teosten ilmaisu ja lähtökohdat ovat erilaisia.”
Kimmo Korhonen
