Musiikkitalon Black Box 16.12. klo 18
Pähkinänsärkijä 2.0.
Nurmijärven Tanssiopiston oppilaita
ArtsOrchestra, joht. Kaapo Ijas
Lotta Wichmann, koreografia
Tuulikki Blom ja Tytti Arola, ääni- ja visuaalinen suunnittelu
Baletti kuuluu jouluun. Perheenä mennään katsomaan Pähkinänsärkijää, Joutsenlampea tai vaikka Lumikuningatarta. Voisiko jokin muu kuin idealisoitu sadun lumo olla syy viedä lapsi balettiin? Voiko klasikkobaletti olla relevantti? Tällaisia kysymyksiä ei Suomessa useinkaan esitetä, mutta Taideyliopiston opiskelijoita ne askarruttivat. Vastauksena syntyi uusi, 5.–9. luokkalaisille suunnattu versio Tshaikovskin Pähkinänsärkijästä, jonka taideopiskelijoiden tiimi toteutti yhdessä Nurmijärven Tanssiopiston 13–16-vuotiaiden tanssijoiden kanssa. Klassisen baletin perinteisyyden säilyttämiseen vedotaan usein juuri lapsikatsojilla, mutta minkälaisen kuvan nostalgisointi antaa tästä taidemuodosta ja klassisesta musiikista? Pähkinänsärkijä 2.0:n tavoitteena oli osoittaa, että klassinen balettimusiikki voi puhutella meitä suoraan ja tarjota muutakin kuin eskapismia. Tärkeä tehtävä, jossa se onnistui varsin hyvin. Eilisen iltaesityksen lisäksi tänään tarjottiin lisäksi kaksi koululaisnäytöstä.
Tuulikki Blomin ja Tytti Arolan tyylikkään videoteoksen animoidut konvehdit, Barbie-nuket ja muut esineet loivat arkisen arvoituksellisen ilmapiirin, joka tuntui kuitenkin liikaa luottavan siihen, että katsojat tuntevat baletin juonen. Viitteellisyys toimii usein paremmin kuin merkitysten osoitteleminen, mutta tässä tapauksessa tarinan piirteet upposivat turhan paljon hämärän peittoon. Hiirten hyökkäys oli muuntunut eräänlaiseksi zombie-epidemiaksi, joka valtasi Claran ystävät. Kivasta koreografiasta huolimatta uhka ja sen puhdistuminen eivät selvästi välittyneet, jolloin loppuhuipennus jäi ilmaan roikkumaan.
ArtsOrchestra on taideyliopistolaisista ja mm. Metropolian opiskelijoista koostuva opiskelijaorkesteri. Kamariorkesterikokoista joukkoa ketterästi johtanut Kaapo Ijas oli sovittanut Pähkinänsärkijästä napakan ja sopivasti katkelmallisen sarjan, jonka sisään Blomin ja Arolan äänisuunnittelu pääsi hauskasti liukumaan. Fuusioituessaan vahvistettu kamariorkesteri ja elektroniikka sytyttivät hehkeään romantiikkaan neonvalomaisen, kirkkaan hohteen. Sen sijaan, että nykykeinot olisivat leikanneet Tshaikovskin musiikkia, ne antoivat sille uutta verevyyttä. Tutut kappaleet, jotka yleisö vaikutti tunnistavan, puhdistuivat banaaliudesta. Orkesterin vahvistus oli enimmäkseen toimivaa.
Yhdessä kokemisen riemu sitoi esitystä, eivätkä muusikotkaan pysyneet lestissään. Sibelius-Akatemian opiskelijat huilisti Jacintha Damström ja celestaa soittanut Aino Rättyä hyppäsivät mukaan tanssiin väläyttäen vahvaa sirkus- ja tanssitaustaansa. Suurin osa orkesterin jäsenistä oli Sibelius-Akatemian musiikkikasvastuksen opiskelijoita, niin myös ääni- ja videosuunnittelijakaksikko. Kyseessä olikin MuKalaisten voimannäyte ja osoitus heidän halustaan tehdä töitä lasten ja nuorten musiikkielämysten puolesta.
Auli Särkiö
