Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin peräkkäiset konsertit esittelivät vastakohtaista antia, aistillis-demonista ja taivaallista. Kummassakin tyylissä olisi voitu mennä vielä pidemmälle, vaikka laadukasta musisointia kuultiinkin.
HKO:n kausikorttiyleisö saattoi vähän hätkähtää, kun serbialainen viulisti Nemanja Radulovic asteli lavalle: ollaanko rock-areenalla? Viulistin heavy metal -tyylinen kampaus ja parta, tiukat nahkahousut ja korkeavartiset saappaat ovat kieltämättä outo ilmestys klassisella lavalla. Mutta kun Radulovic alkoi soittaa Chaussonin Poèmea, ulkoinen kuva kääntyi hauskasti: kuultiin hiljaisesti unelmoivaa ja sisäistynyttä soittoa.
Sittemmin Radulovic ja kapellimestari Ludovic Morlot alleviivasivat teoksen aistillista hekumaa, jossa katsotaan taaksepäin Wagneriin mutta myös eteenpäin impressionisteihin. Viulisti liikkui lavalla vapaasti ja ryyditti ilmaisuaan kehonkielellä. Kun ulkoiseen olemukseen tottui, visuaalis-auditiivinen vaikutelma oli tehokas.
Vastaavista rock-tyylisistä imagotempauksista mieleen tulee lähinnä Nigel Kennedy, joka 80-luvulla tuli tunnetuksi punk-viulistina. En silti usko, että niin hän kuin Radulovickaan haluavat pukeutumisellaan kerätä pelkästään huomiota, ja varsinaiseen vallankumoukseen nämä konstit ovat liian köykäiset. Tiukan klassisen esiintymiskoodin rikkominen antaa kuitenkin henkistä liikkumatilaa ja sallii shown sanan myönteisessä mielessä.
Sitä oli tarjolla Ravelin Tziganessa, jossa Radulovic sai paljastaa demonisen puolen itsestään. Villiksi riehaantuva mustalaistanssi oli myös fyysisenä suorituksena näyttävää ja värikästä. Tällaisia esityksiä pitäisi tarjota nuorelle kuulijakunnalle, jonka mielikuvissa klassinen musiikki on tylsän juhlavaa.
Samaa voi sanoa ranskalaisen nykysäveltäjän Yahh Robinin teoksesta Ashes, joka yhdistää grunde-rockin rosoisuutta ligetiläiseen kenttätekniikkaan ja säveltäjän IRCAM-oppeihin.
Teos hahmottuu alun räjähdyksiä ja romuraudan kalinaa seuraavana pitkänä rappiotilana, jossa musiikki vaappu orkesterin 78 instrumentin soittaessa kukin omaa linjaansa. Mieleen tuli kuva ydinpommin räjähdyksen jälkeisestä autiosta maisemasta.
Prokofjevin kolmas sinfonia perustuu säveltäjän oopperaan Tulienkeli, jossa musta magia sekoittuu seksuaaliseen hurmioon. Musiikki vilisee pirunsarvia. Hitaassa osassa viivähdetään nunnaluostarissa, mutta demonit voittavat kolmannen osan aavemaisessa viuhdonnassa ja finaalin välivaltaisissa purkauksissa.
Ludovic Morlot johti asiallisesti, mutta aivan sellaista maanisuutta ja röyhkeyttä HKO ei teokseen saanut mikä pitäisi jännityksen yllä ja perustelisi rumasti soivan orkestraation.
Aivan päinvastaisissa tunnelmissa oltiin päivää aiemmin RSO:ssa, jossa Kent Nagano johti Brucknerin kahdeksannen sinfonian. Versio oli 1930-luvun pätevän musiikkitieteilijän Robert Haasin tekemä, ja se istuu orkesterille paremmin kuin säveltäjän omaa nuotinjälkeä (mikä se sitten olikaan – hän muutteli teoksiaan alinomaa) jäljittävät versiot.
Mittasuhteiltaan hurja, puolitoistatuntinen hengen kilvoittelu sinfonia joka tapauksessa on, ja sen pariin täytyy antautua ajankulun unohtaen. Naganon selväpiirteinen ja läpeensä analysoitu tulkinta antoi paljon nautittavaa. Esimerkiksi hänen tapansa rakentaa pitkäjänteisiä crescendoja, tasapainottaa vaskia ja eriyttää polyfonisia linjoja takasi sen, että sinfonia ei tuntunut staattiselta, vaan suunta oli koko ajan selvilla. Wagner-tuuban soittajatkin osasivat asiansa.
Toisaalta Nagano ja RSO eivät pystyneet löytämään teoksen sisäistä maailmaa ja tarjoamaan pyhyyskokemusta niin kuin parhaat tulkinnat. Nagano teki työtään kuin arkkitehti, ei niinkään kuin hengenmies. RSO:lla on vielä paljon oppimista aidosta Bruckner-soinnista.
Tässä tullaankin Hannu Linnun kaudella hyvässä vedossa olleen orkesterin suurimpaan heikkouteen: jousisoinnin tiettyyn kylmyyteen ja pehmeän filharmonisen kulttuurin puutteeseen. Orkesteri soi paikoin kuin teräksiset amerikkalaisorkesterit. Osasyy tähän saattaa olla soittajien instrumenttien laatu. Toivottavasti tähän asiaan saadaan pian ratkaisu.
Harri Kuusisaari
