Musiikkikilpailut herättävät ajoittain pohdintoja kilpailemisen mielekkyydestä taiteessa. Kriittistä pohdintaa syntyy luontevammin, jos kilpailuissa menestyvät väärät osallistujat.
Suomessa musiikkipedagogista maastoa on aikojen saatossa keskeisesti muovannut opettajien ja heidän opettajiensa koulutushistoria. Näin on syntynyt luontevasti sukupolvilta toisille siirtynyt käsitys oikeasta tai väärästä tavasta soittaa ja tulkita musiikkia.
Parhaissa luostarilaitoksissa kehittyminen on antanut opetuslapsille valmiudet ulottua musiikin tulkitsemisessa syvälle. Toisin on käynyt väärän apotin oppilaille.
Kilpaileminen on suoriutumista annetusta tehtävästä paremmin kuin muut – tai se toinen. Kilpailu on Telluksen historiassa laajasti määritellen luonnonvalinnan ja lajien olemassaolon perusaineenvaihduntaa.
Taiteessa kilpailua on ollut aina. Sen toisen plastisuus, ääni, olemus, suoritus on viehättävämpi ja vaikuttavampi kuin tämän toisen. Täysin objektiivista totuutta ei taiteen arvioimisessa ole. Esiin astuu Suuri Muuttuja: Maku, subjektiivinen näkökulma. Joskus tähän ominaisuuteen yhdistyy saumattomasti Suuren Persoonan syvempi ymmärrys taiteesta, sen tekemisestä, ja elämästä yleensä.
Arvioimisessa kokemus ja näkemys on toki arvokasta. Taidemusiikin kilpailujen tuomariston säännöissä on yhä useammin tämä haluttu ominaisuus suojattu kilpailijoiden eduksi: Tuomaristo ei saa keskustella keskenään kilpailun aikana kandidaattien esityksistä. Näin tuomariston yksittäinen jäsen ei voi vaikuttaa persoonallaan ja oikeaksi kokemillaan mielipiteillä kilpailun juryn muiden jäsenten ratkaisuihin.
Musiikki ammattina on kilpailua. Ne, jotka hyväksyvät tosiasian eivätkä anna sen häiritä elämäänsä, pärjäävät, mutta jos kilpailemisesta tulee oman tien löytämistä häiritsevä elementti, saattaa tuo kilpailullinen elementti arjessa invalidisoida muusikon elämää.
Lapsia valmennetaan vertailun maailmaan ensimmäisestä soittotunnista alkaen, sillä jos muusikoksi varttuvalle lahjakkuudelle ei kehity luontaista halua jakaa omaa näkemystään musiikista, jää soittaminen tulevaisuudessa lähinnä ajankäytön muodoksi. Jokainen opettaja kilpailee tiedostamattaan oppilaillaan omassa yhteisössään.
Ja onhan harrastusta aloittavan lapsen opiskelupaikka ansaittu usein pääsykoearvioinnin perusteella. Myöhemmin opinnoissa menestymistä pisteytetään erilaisissa yhteyksissä vertaamalla opittua aikaisempaan osaamiseen – ja muiden kehitykseen.
Olen toiminut työurani aikana monen musiikkikilpailun tuomaristossa. Aina kilpailu on luonut kestonsa mittaisen lähes hurmoksellisen tunnelman, jossa kilpailijoiden menestystä jännitetään ja heidän taiteelleen omistaudutaan.
Liian usein kuitenkin käy niin, että kilpailun jälkeen samojen suosikkien konserteissa ei näy elettäkään menestyksestä. Yleisö ei lähde liikkeelle, kilpailun synnyttämä tunnelma ja noste puuttuvat.
Ja on hyvä muistaa, että suuri osa esittävän säveltaiteen kiinnostavista nimistä kiertää konserttilavoja ilman kilpailujen suomaa vihkimystä.
Myös säveltäjät kilpailevat. Olen toiminut Brysselissä pidettävän Tactus-sävellyskilpailun tuomaristossa kilpailun perustamisesta lähtien, toistakymmentä vuotta. Tarkoitus on ollut antaa nuorille säveltäjille mahdollisuus kirjoittaa suurelle sinfoniaorkesterille. Satojen partituurien joukosta on kilpailuun valittu neljä orkesteriteosta; teokset on harjoitettu ja taltioitu viikon aikana Brysselin filharmonisen orkesterin toimesta, ja lopuksi tuomaristo on valinnut voittajan.
Joidenkin kilpailujen jälkeen päätimme, että siirrämme kilpailuelementin hieman taustalle ja käytämme viikon mahdollisimman tehokkaasti edistääksemme lahjakkuuksien tulevaisuutta.
Kehitimme formaatin, jossa juryn jäsenet ohjaavat kilpailijoita viikon aikana myös heidän erityistarpeissaan: orkestraatiossa, harmoniassa, musiikillisessa argumentoinnissa ja neuvotteluissa tilaajien, kustantajien ja levy-yhtiöiden kanssa.
Tuomariston kokoonpano on valittu niin, että säveltäjien lisäksi juryyn kuuluu erilaisia musiikkielämän vaikutusvaltaisia toimijoita. Nuorten säveltäjien uran tueksi on luotu verkosto, jonka jäseniltä saa tarvittaessa neuvoja.
Olemme siis sitoutuneet tukemaan lahjakkuuksia pitkään.
Tätä mallia olisin valmis soveltamaan myös instrumentalistien kilpailuihin. Niitä voi ja pitää kehittää. Jokaisen entiteetin tulee aika ajoin tehdä toiminnastaan vaikuttavuusarvio. Jos aina tehdään niin kuin ennen, niin tuloksetkin harmaantuvat päättäjien mukana.
Kimmo Hakola
