Liian usein uusi teos joutuu tyytymään yhteen esityskertaan. Suomalainen Kamariooppera teki hienosti antaessaan uudet tulemiset kahdelle oivalliselle ja tunnelmaltaan täysin vastakkaiselle pienoisoopperalle, joita yhdistivät Maritza Núñezin libretot. Núñez on tullut tunnetuksi suomalaisella oopperakentällä oivaltavista, musiikille tilaa antavista libretoistaan. Hänellä on silmää kiinnostaville oopperarakenteille ja mainio taipumus nyrjähtäneisyyteen.
Viime vuonna kantaesitetty Daniel Filippo on poikkeuksellinen kamariooppera, jossa omaperäinen idea myös saadaan kantamaan aivan loppuun asti. Ensinnäkin kyse on kolmen säveltäjän, Max Savikankaan, Lauri Toivion ja Tuomas Turriagon yhteisteoksesta, jossa säveltäjät – alttoviulistina, huilistina ja pianistina – myös toimivat teoksen soitinyhtyeenä. Toisekseen Daniel Filippon psykotrillerimäinen konsepti on erityisen kunnianhimoinen: kukin säveltäjä luo omassa erillisessä näytöksessään erilaisen näkökulman nimihenkilön hajoavaan mieleen ja käsityskykyä hylkivään traumaan. Suomenlinnan Tenalji von Fersenin tiiliholvit antoivat esitykselle sopivan klaustrofobiset puitteet.
Yhden laulajan oopperaksi Daniel Filippo ei voisi olla kaueampana monologista. Kontratenori Teppo Lampelan henkeäsalpaava roolisuoritus särkyy eräänlaisessa psyyken peilisalissa loputtomiksi heijastuksiksi, joita lähes huomaamaton liukuminen altto- ja baritonirekisterin sekä puheäänen välillä tuo esiin. Vilppu Kiljusen henkilöohjauksessa päähenkilöstä kuoriutuu tavattoman monisyinen haavoittuneen mielen kuva. Núñezin minimalistisessa libretossa on vain vähän tekstiä, mikä siirtää painopistettä soitinyhtyeelle – siitä tulee päähenkilön myllertävä alitajunta.
Teos hiipii Max Savikankaan modernistisesta ja hivenen Pierrot lunaire -henkisestä unimaailmasta Lauri Toivion aistillisen neoimpressionismin kautta Tuomas Turriagon virtaviivaisesti helmeilevään sävelkieleen. Kunkin säveltäjän osuudessa tämän oma soitin on pääroolissa kuvastaen psykoanalyysimäisen prosessin vaihtuvia näkökulmia.
Jokainen näytös kirkastaa kuvaa, joka alussa on painajaismaisen säröinen ja vasta vähä vähältä, paljastus paljastukselta, avautuu tarinaksi traumatisoituneesta lapsesta, joka ei vielä aikuisenakaan tiedä, mikä on totta, mikä kuvitelmaa ja mikä mahdollisesti vain psykiatrin – hänen yliminänsä? – manipulaatiota. Lapsen suhde vanhempiin, identiteetin häilyvyys, elämän- ja kuolemanvietit eros ja thanatos sekä lopun hämmennys mielen monimutkaisuuden edessä antavat oopperalle arkkityyppistä painavuutta. Kompleksi teos säilyy tyylikkään hallittuna loppuun saakka ja saa aivot raksuttamaan, mutta tarjoaa myös suuria tunteita ja hätkähdyttävyyttä kuin trillerielokuva. Eipä paljastetakaan sen enempää, koska toivottavasti Daniel Filippoa nähdään Suomessa vielä useita kertoja!
Tämän jälkeen Markus Fageruddin Välilasku oli kuin makea jälkiruoka tuhdin aterian päätteeksi. Vuonna 2012 kantaesitetty eroottis-koominen lyhytooppera nähtiin myös Turun Kamarioopperafestivaalilla 2013. Tulivuoresta purkautuneen tuhkapilven vuoksi lentoliikenne ajautuu kaaokseen, ja suomalainen musikaalilaulaja (Reetta Ristimäki) sekä norjalainen plastiikkakirurgi (Juha Kotilainen) joutuvat jumiin Amsterdamin lentokentälle. Flirttailu vyörähtää intohimoksi ja avautumisiksi omasta elämästä.
Espanjankielisen libreton ja brasilialaiseen musiikkiin erikoistuneen Pipoka-trion (Jarmo Julkunen, kitara, Harri Kuusijärvi, harmonikka, Petri Keskitalo, tuuba) myötä Fageruddin musiikki leimahtaa säännöllisin väliajoin arkisen toteavasta kuumiksi lattarirytmeiksi ja laulunumeroiksi. 45-minuuttinen teos on nokkelasti rytmitetty, ja tangohtavat purskahdukset kytkeytyvät hyvin kokonaisuuteen. Ne myös istuvat henkilöhahmoihin, jotka Kimmo Kahran ohjauksessa näytetään eroottisten seikkailijoiden karikatyyreinä. Libreton vahvuus on siinä, että koomisten kliseiden ja suorastaan ärsyttävän tunkkaisten sukupuoliroolien alta paljastuu ihmisiä myötätuntoa herättävine elämänkohtaloineen.
Ristimäki ja Kotilainen tavoittavat teoksen henkeen sopivan mutkattoman ja puheenomaisen laulutavan hienosti. Oopperaformaatin ja musiikin mahdollisuuksia käytetään komedian välineinä: seksikohtauksessa Riitta Röpelisen suunnittelema, välitilamaisuutta kuvastava pahvilaatikkoseinämä revitään kappaleiksi, ja soittimet imitoivat estoitta aktin ääniä. Harmonikan soittamat kännykän soitto- ja tuuttausäänet sekä Jarmo Julkusen laulamat kafkamaiset lentokenttäkuulutukset saivat nauramaan.
Auli Särkiö-Pitkänen
Suomenlinnan Tenalji von Fersen 1.8. klo 18.30
Suomalainen Kamariooppera: Daniel Filippo & Välilasku
