torstai heinäkuu 31. 2025

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri perui loputkin kevätkautensa konsertit

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konserttitoiminta on päätetty keskeyttää toukokuun loppuun saakka maan hallituksen linjauksia noudattaen. Maaliskuun puolivälissä orkesteri ilmoitti peruvansa konsertit huhtikuun 13. päivään asti pandemian vuoksi. Tuolloin kuitenkin kerrottiin orkesterin seuraavan tilannetta ja ajankohtaisia suosituksia loppukevään osalta. Toimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi vaikuttavat paitsi yleisötapahtumiin myös orkesterin työskentelyyn. Tiedotteen mukaan muusikot harjoittelevat tällä hetkellä pienryhmissä, ja orkesterilla on suunnitelmissa lähettää kevään aikana striimattuja kamarimusiikkikonsertteja, joista tiedotetaan myöhemmin. Kevään toteutumattomista konserteista Beethoven 8, Kokkolan 400-vuotisjuhlavuositapahtuma Kokkolan seudun soivaa […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muuta luettavaa Rondossa