Arvio: Tampere Jazz Happening, Telakka 30.10.2020. Amanda Blomqvist, Selma Juudit Alessandra.
Uutuus ja muutos kumpuaa nuoruudesta, ja siksi valinta Tampere Jazz Happeningin vuoden 2020 perjantain päällekkäisten keikkojen välillä osui Telakkaan, jossa esiintyivät ahvenanmaalainen rumpali-laulaja Amanda Blomqvist sekä laulaja-kosketinsoittaja Selma Savolaisen yhtye Selma Juudit Alessandra. Tampere Jazz Happening on tuonut naisartisteja – jazzin vähemmistöä – esille kiitettävästi viime vuosina, tosin on hyvä kysymys, meneekö kumpikaan eilisillan artisteista oikein jazznimikkeen alle.
Ahvenanmaalaisen Blomqvistin tapauksessa vaikutteet tuntuivat tulevan ennen kaikkea taidepopin ja –rockin sekä vapaan improvisaation kentän puolelta. Soolona rumpusetin takana on Jazz Happeningissa esiinnytty vain kerran aiemmin, ja vain rummuista ja laulusta koostuva yhdistelmä on (ainakin länsimaisesta rytmimusiikin vinkkelistä) todella harvinainen. Blomqvist vieläpä haluaa esittää joka kerralla myös jotain uutta; rajat läpisävellyksen, aihioiden ja improvisaation välillä jäivät kutkuttavan tuntemattomiksi kuulijan vinkkelistä.
Blomqvistin työkaluna toki oli myös sampleilla ladattu kontrolleri, jolla hän myös aloitti settinsä lyömällä pitkää, kaikuisaa laulunuottia moninkertaiseksi sumuisaksi kuoroksi. Sitä seuranneessa rumpujen ja (live-)laulun vokaaliäänteiden aksentoivassa yhteispelissä oli kiehtovaa primitiivisyyttä. Blomqvist siirtyi suoraan kappaleista toiseen; toisen kappaleen harvat puhelaulut uusista vuosista, aluista ja lopuista sopivat jumittavaan rumpukomppiin. Kolmannen ”osan” tyylivaikutteet olivat suoraan kuin Björkiltä lainattuja; vuosituhannen vaihteen estetiikka kuului konsertissa ylipäätään vahvana, minkä lisäksi glitchaavaa avantgardea, trap-rumpukoneita ja ambientia saattoi kuulla paikoittain. Rakenteellisempien osien välissä samplematot ja vispilöiden sipsutus olivat riemukasta korvahierontaa. Jazz-briljeeraaja Blomqvist ei yrittänytkään olla, mutta tekemisestä paistoi koko ajan johdonmukaisuus ja suodattunut taiteellinen näkemys sekä hurmaava raamien ulkopuolinen luomisnäkemys. Viimeistään improvisoidussa encoressa Blomqvist päästi energistä tykittelyäkin valloilleen.
Selma Savolainen oli napannut Selma Juudit Alessandra –nelikkoonsa jazz-orientoituneet soittajat – Artturi Röngän koskettimiin, Joonas Tuurin sähköbassoon ja Jesse Ojajärven rumpuihin. Savolaisen sävellykset vaikuttivat saaneen vaikutteita 1900-luvun lopun jazzin ja 2000-luvun alun taide-r&b:n ohella myös 90-luvun vaihtoehtoisen rockin ja popin maailmasta, grungenkin haamun liikkuessa jossain taustalla. Groovet istuivat hyvin bändille, joka hoiti tonttinsa hillitysti ja mallikkaasti.
Sen sijaan laulumelodiat tuntuivat välttelevän mieleenpainuvuutta, kulkien kevyen muttei korvaan pistävän jännitteisillä tasoilla, saavuttamatta kuitenkaan niiden purkamista. Se toi mieleen taidelukiobändin, joka rikkoo jotain toimivaa vain tehdäkseen asiat uudella tavalla. Englanninkielisiä lyriikoita vaivasivat klassiset ei-natiivin kirjoittajan ongelmat: toisaalta liian suoraviivaisen sanaston käyttö vailla metaforakerroksia ja yksityiskohtaisemman sanaston nyansointeja, toisaalta lyriikoitten rytmitys ei vastannut englannin luontaista poljentoa, kielen rytmiikkaa ja runojalkoja.
Savolaisen laulutyyli oli venyttelevän liukuva ja alavireisesti intonoiva (mikä vaikutti olevan tietoinen valinta, eikä kontrollin puutetta), mutta henkilökohtaisesti en tästä esteettisestä valinnasta pitänyt. Toisin kuin Blomqvistin paljaasta omintakeisuudesta, en löytänyt Savolaisen tyyliin autenttista yhteyttä, mikä kuitenkin on yksi musiikin tärkeimpiä illuusioita taiteenlajina. Kappaleiden ollessa affekteiltaan hyvin samankaltaisia kävi kokonaisuus loppua kohden puuduttavaksi; hetkittäisiä hyviä kirkkauden hetkiä kuitenkin löytyi, kuten loppupäässä kuultu Miles Apart.
Santeri Kaipiainen
EDIT 1.11.2020 16:48 Selma Juudit Alessandran rumpali on Jesse Ojajärvi, ei Joonas Ojajärvi.
