Teosluettelo

Kun kulttuurin alan freelancereiden työkalenterit tyhjentyivät koronapandemian rajoitustoimien myötä, jäi monelle vuorokauteen aiempaa enemmän vapaita tunteja. Oma ajankäytöllinen ratkaisuni ei ollut leimallisen luova. Käytin satoja tunteja pikkutarkkaa järjestelmällisyyttä ja säntillisyyttä vaativaan sekalaisen informaation kokoamiseen ja järjestämiseen yhtenäistettyyn ja ennalta määriteltyjen kriteerien mukaiseen muotoon: kävin läpi koko säveltuotantoni ja selvitin mahdollisimman kattavasti mitä, missä ja milloin olen tähänastisen elämäni aikana tehnyt. Annoin keräämäni datan säveltäjien teosluetteloiden kokoamisen erityisosaaja Heikki Poroilan käyttöön, joka sen pohjalta toimitti ja julkaisi kirjana painetun teosluetteloni.
Lähtiessäni mukaan projektiin oletin oman osuuteni olevan triviaali ja työmäärältään vähäinen. Minullahan oli sentään täydellisin olemassa oleva tieto kartoitettavasta tehtäväkentästä, kattava arkistomateriaali sekä lisäksi ensi käden muistitieto tehdystä! Nyt – 230 listatun teoksen, puolen sadan sovituksen ja varsinaisen teosluettelon ulkopuolelle jätetyn nuoruudentyön kartoittamisen päätteeksi – ymmärrän tehtävän olleen tosiasiassa varsin kuormittava. Tajusin pian, että omat mielikuvani ja muistijälkeni olivat monessa tapauksessa huteria, toisinaan yksinkertaisesti vääriä. Työskentelyprosessit olivat usein puutteellisesti dokumentoituja ja luonnosmateriaali hajallaan, osin jopa kadoksissa. Valmiita teoksia oli muutettu ja korjattu jälkeenpäin ilman selkeitä päivämäärätietoja. Teoksista oli rinnakkaisia versioita ja sovituksia, joiden kronologian selvittäminen oli vaivalloista ja turhauttavaa. Kohtasin omassa teoskartoituksessani siis käytännössä kaikki samat ongelmat kuin historiallisten säveltäjien teosluetteloita kokoavat musiikintutkijat.

Pulmallisimmiksi osoittautuivat teokset, joiden säveltämisestä oli kulunut eniten aikaa. Ongelmia aiheutui niin omien muistikuvien haalistumisesta kuin lähdemateriaalin puutteellisuudesta. Mihin tahansa käsillä olleeseen nuottipaperinpalaseen raapustettujen varhaisteosten luonnosten tunnistaminen ja ajoittaminen oli hankalaa. Kaikesta näki, että ennen sävellystyön ammattimaiseksi ja systemaattiseksi kehittymistä ei ollut mitään erityistä syytä dokumentoida tekemisiään, saati olettaa, että yksittäisillä luovuuden pyrskähdyksillä voisi olla mitään kiinnostavuutta tulevaisuudessa.
Säveltämisen muuttuessa vuosien saatossa harrastuksesta ammatiksi alkoi teosten sävellysprosessien dokumentaatio täsmentyä. Lähdemateriaalista piirtyykin esiin selkeä kehityskaari nuoren opiskelijan rönsyilevyydestä ja joka suuntaan sinkoilevasta energisyydestä ammattimaisempaan ja fokusoituneempaan työskentelyyn.
Teosluettelon kasaamisen pari vuotta kestäneen prosessin suurin opetus oli muistutus omien muistikuvien epäluotettavuudesta. Tuntuu hämmästyttävältä, kuinka jopa kohtuullisen tuoreilla muistoilla tuntuu ajoittain olevan pyrkimys irtaantua todellisuudesta ja alkaa elää omaa elämäänsä monilta osin parannellussa fantasiamaailmassa. Siinä kaoottisuuden ja sattumanvaraisuuden elementit pyrkivät muuttumaan jäsennellyksi suunnitelmallisuudeksi ja selkeydeksi, ja moni tosiasia yksinkertaisesti vain häviää mielestä. Kuitenkin oma muistitieto – niin epäluotettavaa kuin se usein onkin – muodostaa ratkaisevan eron asiat itse tehneen ja asioita ulkoa päin ja viiveellä selvittämään pyrkivän välillä. Muistitieto on harvoin täysin oikein, mutta usein ainakin sinne päin, ja yhdistettynä muihin saatavilla oleviin tiedon murusiin tarjoaa mahdollisuuden oikeisiin päätelmiin.

Toinen silmät avaava kokemus oli sen ymmärtäminen, kuinka tavattoman puutteellisia tietomme historiallisten säveltäjien tuotannosta hyvin todennäköisesti ovatkaan. Kun vielä valmiin kirjan viimeisillä tarkistuskierroksilla korjasin kirjaimellisesti satoja itse tekemiäni virheitä, voin vain arvailla vaillinaisen lähdemateriaalin pohjalta tehtyjen historiallisten säveltäjien teosluetteloiden aukkojen tosiasiallista laajuutta ja tosina esitettyjen tietojen epätarkkuuksia. Loppupäätelmänä tästä kaikesta ajattelen, että jos kokee halua oman luovan perintönsä dokumentointiin, kannattaa tarttua toimeen itse, ja mielellään vielä täysissä hengen ja ruumiin voimissa ollessaan. Kukaan muu ei nimittäin pysty tekemään teoskartoitusta samalla tarkkuudella ja täsmällisyydellä kuin asianosainen itse.