lauantai marraskuu 23. 2024

Uusia sointeja

Orkesterimaailman valitettaviin ominaisuuksiin kuuluu se, että orkesterin soittimiston ei ole reiluun sataan vuoteen sallittu uudistua orgaanisesti peilaamaan muuttuneen maailman muuttuneita ilmaisutarpeita. Orkesteri musiikintuottamisyksikkönä on jäädytetty vastaamaan 1900-luvun alun yhteiskunnallista ja musiikillista todellisuutta. Monet niistä orkesterisoinneista, joilla säveltäjät pyrkivät heijastelemaan omaa aikaamme, tuotetaan romantiikan musiikin ääni-ideaalin mukaisten soittimien tietoisella väärinkäytöllä, etsimällä alun perin ei-toivottuja hälyn ja ambivalenssin värejä soittimista, jotka eivät lähtökohtaisesti niitä halua tuottaa. Yhtälö on kaukana ideaalista.

Sinfoniaorkesterin viitekehyksessä on kuitenkin toteutumassa paikallisesti merkittävä asia, jolla on kansainvälistä kantavuutta. Uutta soitinta ollaan lanseeraamassa sinfoniaorkesterin yhteyteen. Maa on Suomi, kaupunki Helsinki, paikka Musiikkitalo ja soitin Rieger Orgelbaun uudet konserttisaliurut. Kun soittimen valmistuttua niille ja sinfoniaorkesterille aletaan säveltää uutta musiikkia, toteutuu viimein tilanne, jossa edes yksi orkesterin noin sadasta soittimesta on suunniteltu myös oman aikamme musiikin tarpeet huomioiden.

Yksi prosentti ei ole häävi suhteellinen osuus, mutta tämä nimenomainen sadasosa on soinnillisesti monipuolinen ja liikkuu äänimassan ja dynamiikan suhteen poikkeuksellisen laajalla skaalalla. On kaikki syy olettaa, että sulautuessaan perinteiseen orkesterisointiin Musiikkitalon konserttisaliuruilla on aito mahdollisuus laajentaa sinfoniaorkesterin värikirjoa ja ilmaisullisia mahdollisuuksia. Säveltäjänäkökulmasta uusien konserttisaliurkujen erityisen kiinnostavia ominaisuuksia ovat muun muassa ¼-sävelaskeläänikerrat, oktaavin 31 osaan jakava äänikerta sekä urkujen ilmanpaineen säätelymahdollisuus, jonka avulla on mahdollista tuottaa ison äänimassan glissandoja. Urkuihin kaavaillut 123 äänikertaa tarjoavat epäilemättä paljon muutakin, soittimen koko potentiaali käynee ilmi vasta valmiin soittimen käyttöönoton myötä.

Musiikkitalon konserttisaliurkuihin latautuu paljon odotuksia. Urkurit ammattikuntana toivovat ymmärrettävästi uuden soittimen laajaa hyödyntämistä niin soolo- kuin solistisoittimena. Musiikkitaloa käyttävien ja siellä vierailevien orkestereiden kantarepertoaarin esittämisen näkökulmasta rakenteilla oleva soitin puolestaan täyttää monia kiusallisia aukkoja – ei enää syntetisaattoria R. Straussin Also sprach Zarathustrassa tai Mahlerin 2. sinfoniassa, kiitos! Musiikkitalolle ja sen pääkäyttäjille – ja miksei myös laajemmin Suomen musiikkielämälle – uudet urut tuovat epäilemättä myös markkinointi- ja statusarvoa, mikä lepää pitkälti sen tosiseikan varassa, että uruista tulee poikkeuksellisen isot ja meluisat. Otsikkotasolla näyttävä revittely ”maailman isoimmista” konserttisaliuruista ei kuitenkaan sinänsä ole erityinen kansallisen ylpeyden aihe – semminkin, kun sen taustalla on ollut käytännön pakko yrittää paikata soinnillisesti keskinkertaisen Musiikkitalon puutteita. Sinne suunniteltavien urkujen on pakko olla massiiviset, jotta isolle urkusoinnille leimallinen fyysisen läsnäolon tuntu on mahdollista saavuttaa Musiikkitalon kaltaisessa kuivan kliinisessä akustiikassa.

Oma näkökulmani urkujen käyttömahdollisuuksiin on säveltäjälähtöinen: mitä sellaista rakenteilla olevilla konserttisaliuruilla voi tehdä, jota ei aiemmin ole tehty – sellaista, joka voisi viedä musiikkia taidemuotona eteenpäin; tuottaa uusia sointeja, värejä, harmonioita, tilallisuuden kokemuksia? Väheksymättä urkujen uuden soolo- ja konserttorepertoaarin merkitystä, näen isossa mittakaavassa Musiikkitalon konserttisaliurkujen suurimmat mahdollisuudet sittenkin orkesterin ilmaisumahdollisuuksien laajentajana – siis ensisijaisesti orkesterisoittimena.

En näe mitään periaatteellista estettä sille, etteikö Musiikkitalossa toimivan kahden sinfoniaorkesterin ja konserttisaliurkujen yhtälö voisi johtaa uuteen orkesterimusiikin renessanssiin, jossa Helsinki olisi maailman uutta luovan musiikkielämän keskus vetäen puoleensa magneetin lailla keskeisiä musiikkia uudistavia luovia voimia. Tämä skenaario vaatii toteutuakseen sujuvaa yhteistyötä Musiikkitalon sisällä, mutta ennen kaikkea halua ja uskallusta tuottaa jotain uutta ja merkityksellistä. Musiikkitalon uudet konserttisaliurut ovat valtava mahdollisuus, jonka sössimistä on syytä välttää.

KOLUMNISTIT

Aleksi Barrière
2 VIESTIT0 KOMMENTIT
Johan Tallgren
15 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
35 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
17 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mioko Yokoyama
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
48 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT