Elämässä tuntuu olevan toisinaan kuplivaa ja nopeasti kihelmöivää pintaa. Aivan kuin musiikissa. Syvästi värähtelevää pohjavirettä ja hiljaisuutta. Kaiken merkityksellisyyttä ei ehdi tapahtuman hetkellä huomata. Läheisen ystävän poistuessa maailma tuntuu pysähtyvän. Erikoista ilon ja syvän surun ja ikävän vuoropuhelua. Kiitollisuutta jaetuista hetkistä. Leif Segerstamin kanssa niitä oli monta. Lauloin kesällä 2006 Savonlinnan oopperajuhlakuorossa. Leif johti Tannhäuseria. Siinä oli taikaa. Energia välittyi pienille monitoriruuduille linnan ahtaille käytäville asti. Leifin suuret kädet halasivat avosylin koko maailmaa. Päätin […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.