Ooppera ja laulumusiikki

Laulut olivat Arnold Schönbergille 1900-luvun alussa portti myöhäisromantiikasta moderniin ekspressionismiin. Suuri osa laulajista liikkuu pääosin tonaalisilla vesillä, jonka vuoksi näitä liedejä kuulee harvoin niin konsertissa kuin levylläkin. Englantilaissopraano Claire Booth korjaa asiaa levyllään, joka on otsikoitu ”Ekspressionistiseksi musiikiksi”. Opuskokonaisuuksien sijaan Booth ja pianisti Christopher Glynn ovat ryhmitelleet laulut kolmen laulun nippuihin, jotka on nimetty ”Odotukseksi”, ”Lihaksi”, ”Nocturneksi”, ”Vihaksi”, ”Satiiriksi”, ”Ajatteluksi”, ”Talvikuviksi” ja ”Kyyneliksi”. Niissä ekspressionistisista ääritiloista poiketaan tuon tuosta pohdiskelevaan pessimismiin. Booth ja Glynn heittäytyvät […]

Kielimuuri lienee suurin syy siihen, että pienempien kielialueiden lauluja kuulee niin harvoin muualla kuin kotimaassaan. Äänilevyllä kynnys madaltuu, kun tekstit voi lukea alkukielellä ja englanniksi. Magdalena Kozena on tshekkiläinen, mutta samalla kansainvälinen tähti, joka aviomiehensä Sir Simon Rattlen kanssa tuo Martinun, Dvorakin ja Krasan lauluihin sekä kansainvälistä glamouria että syvälle juurtunutta paikallistuntemusta. Martinu luokitellaan yleensä uusklassikoksi, mutta aivan nuorena sävelletyt japanilaiset kansanrunot (Nipponari) kallistuvat surumieliseen impressionismiin. Niiden lakoninen, mutta ytimekäs ilmaisu saa kypsän vastineen vuosikymmeniä […]

Monteverdin Orfeo ei vuonna 1607 ollut maailmanhistorian ensimmäinen ooppera, mutta ainakin varhaisin ”musiikkitarina”, jolla on vakiintunut paikka ohjelmistossa. Antiikin runon laulajan tragedia on ollut levytyksissään vuodesta 1939 alkaen myös eräänlainen historiallisen esitystavan ilmapuntari. Tuohon historiaan on kirjattu periodityylin voittokulku, mutta ei ihan suoraviivaisesti, sillä moni lämpenee Harnoncourtin ja Jürgensin vuosikymmenien takaisille levytyksille muistakin kuin nostalgiasyistä. Orfeo on teos, joka jättää esittäjilleen paljon tulkinnanvaraa, ja Stéphane Fuget ja Les Épopées-orkesteri loistavat erityisesti teoksen soitinosuuksissa. Versaillesin palatsin […]

Tämä levy ilmestyi Deccan julkaisemana kymmenen vuotta sitten ja nosti tuntemattomuudesta Alessandro Striggion (1536/37–1592), renessanssin monikuoroisuuden taiturin. Sekä motetti Ecce beatam lucem että messu Ecco si beata giorno on sävelletty 40:lle äänelle ja rinnastuvat siten Thomas Tallisin tunnettuun motettiin Spem in alium samanlaiselle äänimassalle. Kymmenistä erillisistä stemmoista ei synny tehokasta kontrapunktia, vaan ihmisäänien ja renessanssisoitinten elävänä aaltoileva valtameri. Striggio toimi Firenzessä Medici-suvun palveluksessa ja erikoistui kirkkomusiikkia enemmän maallisiin madrigaaleihin, joista I Fagiolinin levyllä on seitsemän […]

  ”Älä katso laulujani” pyytää Virpi Räisäsen ja belgialais-ranskalaisen Danel-kvartetin herkullisesti katettu levy. Blicke mir nicht in die Lieder on tässä ensimmäinen Mahlerin Rückert-lauluista, jotka kuullaan Frederick Neyrinckin antoisan vihjeellisenä kvartettisovituksena. Räisäsen ja suomalaisille tutun jousikvartetin yhteisymmärrys on inspiroitunutta, ja pahoitella voi vain, etteivät kaikki hiljaiset sävyt pääse levyllä oikeuksiinsa. Yli-Iin Kierikkikeskuksessa tehdyssä äänityksessä on rauhattomuutta, joka karkottaa jonkin verran kamarimusiikillista intimiteettiä. Räisäsen hieno tekstinkäsittely uppoaa silti syvälle Mahlerin onnen ja menetyksen maisemaan. Rückert-lauluja seuraa […]

Bach aloitti uransa Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorina vuonna 1723, ja tapahtuman 300-vuotismuistoksi Hans-Christoph Rademann ja Stuttgartin Gaechinger Cantorey aloittivat levysarjan, joka tulee käsittämään (ainakin) kaikki Bachin ensimmäisenä toimintavuotenaan säveltämät kantaatit. Gaechinger Cantorey levytti aikoinaan kaikki Bachin kantaatit Helmuth Rillingin johdolla, mutta nyt orkesteri on aseistettu periodisoittimin ja Silbermann-urkujen ja cembalojen kopioilla. Rademannilla on käytössään viimeisimmän Bach-edition (BWV3) nuotit, mutta lopputuloksessa suurinta vaikutusta ei tee tarkka taustatyö vaan esityksien lämpö ja elävyys. Tuplalevyn viisi kantaattia ovat ensimmäiset, […]

Elisabeth Jacquet de la Guerren (1669–1729) Ovidiuksen Metamorfooseihin perustuva Céphale et Procris oli vuonna 1694 ensimmäinen naisen julkaisema ooppera. Se sai aikanaan laimean vastaanoton, ja nykyäänkin on muistutettu Joseph-François Duché de Vancyn libreton sekavuuksista. Tarina, jossa otsikon rakastavaisten tietä toistensa syliin piinaavat kierot kilpakosijat, ei ole uusi tai yllättävä. De la Guerre vuodattaa kuitenkin poikkeuksellista herkkyyttä Lullyn patentoimaan ranskalaiseen oopperatyyliin. De la Guerre tunnetaan parhaiten taidokkaasta soitinmusiikistaan, ja oopperassa se kuuluu nasevina orkesterinumeroina ja lauluosuuksien […]

Laura Hynnisen Ratsut kopsuttavat avausraidalla välittömästi edellisen, menestyksekkään Otilia-levyn jatkoksi. Harpunsoiton, omaäänisen laulun, rajattujen tekstien ja harkittujen tehosteiden yhdistelmä tavoittaa jälleen maagisen arjen, elämän pienistä paloista koostuvan suuren todellisuuden. Yhtä persoonallisesti musiikissa yhdistyvät tekninen viimeistely ja naivistinen vilpittömyys, jolla hevoset, koirat, auringon lämpö ja veden liplatus kohdataan ennakkoluulottomasti. Hynnisen taide on sukua tajunnanvirtaiselle modernismille, mutta sen tavoitteena ei ole niinkään kontrollin puutteesta haltioituva vapauden tunne kuin yksityiskohtiin pureutuva tarkkuus. Se antaa musiikille jäntevän profiilin ja […]

Moniääninen madrigaali on yksi renessanssin hienoimpia musiikillisia saavutuksia, joka on viime vuosina jotenkin luiskahtanut varjoon. Monteverdin ja Gesualdon teoksia levytetään ahkerasti, mutta kumpikaan ei oikeastaan kuulu lajin valtavirtaan. Ferrarassa koko uransa vaikuttanut Luzzasco Luzzaschi (n. 1545–1607) sen sijaan kuuluu, mutta mitään tavanomaista hänen ”salaisessa” musiikissaan ei ole. Herttua Alfonso II perusti hoviinsa 1570-luvulla ensiluokkaisen sopraanoyhtyeen, joka myös soitti eri renessanssisoittimia. Valikoidulle yleisölle he pitivät salaisia konsertteja, jonka musiikista vastasi hoviurkuri Luzzaschi. Kolmelle sopraanolle sävellettyjen eksklusiivisten […]

Kun pitkät kaiut sekoittuvat loitotessansa pimeässä, syvässä ykseydessä, joka on laaja kuin yö ja kuin kirkkaus rannaton, niin äänet, värit, tuoksut vastaavat toisiaan.” Alphan levylehdykän lainaus (suom. Yrjö Kaijärvi) Baudelairen Pahan kukista pohjustaa osuvasti Sandrine Piaun orkesterilaulujen kokoelmaa. Tämä on yksi viime vuosien lumoavimpia laulumusiikin julkaisuja. Ranskalainen tähtisopraano kuulostaa haltioituneen inspiroituneelta kumppaninaan orkesteri, joka myötäilee laulajaansa kuin säämiskäinen hansikas. Ohjelma etenee Berliozin romantiikasta impressionismin kautta nuoren Brittenin lauluihin Paul Verlainen ja Victor Hugon teksteihin. Äänet, […]