Ooppera ja laulumusiikki

Tämä levy ilmestyi Deccan julkaisemana kymmenen vuotta sitten ja nosti tuntemattomuudesta Alessandro Striggion (1536/37–1592), renessanssin monikuoroisuuden taiturin. Sekä motetti Ecce beatam lucem että messu Ecco si beata giorno on sävelletty 40:lle äänelle ja rinnastuvat siten Thomas Tallisin tunnettuun motettiin Spem in alium samanlaiselle äänimassalle. Kymmenistä erillisistä stemmoista ei synny tehokasta kontrapunktia, vaan ihmisäänien ja renessanssisoitinten elävänä aaltoileva valtameri. Striggio toimi Firenzessä Medici-suvun palveluksessa ja erikoistui kirkkomusiikkia enemmän maallisiin madrigaaleihin, joista I Fagiolinin levyllä on seitsemän […]

  ”Älä katso laulujani” pyytää Virpi Räisäsen ja belgialais-ranskalaisen Danel-kvartetin herkullisesti katettu levy. Blicke mir nicht in die Lieder on tässä ensimmäinen Mahlerin Rückert-lauluista, jotka kuullaan Frederick Neyrinckin antoisan vihjeellisenä kvartettisovituksena. Räisäsen ja suomalaisille tutun jousikvartetin yhteisymmärrys on inspiroitunutta, ja pahoitella voi vain, etteivät kaikki hiljaiset sävyt pääse levyllä oikeuksiinsa. Yli-Iin Kierikkikeskuksessa tehdyssä äänityksessä on rauhattomuutta, joka karkottaa jonkin verran kamarimusiikillista intimiteettiä. Räisäsen hieno tekstinkäsittely uppoaa silti syvälle Mahlerin onnen ja menetyksen maisemaan. Rückert-lauluja seuraa […]

Bach aloitti uransa Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorina vuonna 1723, ja tapahtuman 300-vuotismuistoksi Hans-Christoph Rademann ja Stuttgartin Gaechinger Cantorey aloittivat levysarjan, joka tulee käsittämään (ainakin) kaikki Bachin ensimmäisenä toimintavuotenaan säveltämät kantaatit. Gaechinger Cantorey levytti aikoinaan kaikki Bachin kantaatit Helmuth Rillingin johdolla, mutta nyt orkesteri on aseistettu periodisoittimin ja Silbermann-urkujen ja cembalojen kopioilla. Rademannilla on käytössään viimeisimmän Bach-edition (BWV3) nuotit, mutta lopputuloksessa suurinta vaikutusta ei tee tarkka taustatyö vaan esityksien lämpö ja elävyys. Tuplalevyn viisi kantaattia ovat ensimmäiset, […]

Elisabeth Jacquet de la Guerren (1669–1729) Ovidiuksen Metamorfooseihin perustuva Céphale et Procris oli vuonna 1694 ensimmäinen naisen julkaisema ooppera. Se sai aikanaan laimean vastaanoton, ja nykyäänkin on muistutettu Joseph-François Duché de Vancyn libreton sekavuuksista. Tarina, jossa otsikon rakastavaisten tietä toistensa syliin piinaavat kierot kilpakosijat, ei ole uusi tai yllättävä. De la Guerre vuodattaa kuitenkin poikkeuksellista herkkyyttä Lullyn patentoimaan ranskalaiseen oopperatyyliin. De la Guerre tunnetaan parhaiten taidokkaasta soitinmusiikistaan, ja oopperassa se kuuluu nasevina orkesterinumeroina ja lauluosuuksien […]

Laura Hynnisen Ratsut kopsuttavat avausraidalla välittömästi edellisen, menestyksekkään Otilia-levyn jatkoksi. Harpunsoiton, omaäänisen laulun, rajattujen tekstien ja harkittujen tehosteiden yhdistelmä tavoittaa jälleen maagisen arjen, elämän pienistä paloista koostuvan suuren todellisuuden. Yhtä persoonallisesti musiikissa yhdistyvät tekninen viimeistely ja naivistinen vilpittömyys, jolla hevoset, koirat, auringon lämpö ja veden liplatus kohdataan ennakkoluulottomasti. Hynnisen taide on sukua tajunnanvirtaiselle modernismille, mutta sen tavoitteena ei ole niinkään kontrollin puutteesta haltioituva vapauden tunne kuin yksityiskohtiin pureutuva tarkkuus. Se antaa musiikille jäntevän profiilin ja […]

Moniääninen madrigaali on yksi renessanssin hienoimpia musiikillisia saavutuksia, joka on viime vuosina jotenkin luiskahtanut varjoon. Monteverdin ja Gesualdon teoksia levytetään ahkerasti, mutta kumpikaan ei oikeastaan kuulu lajin valtavirtaan. Ferrarassa koko uransa vaikuttanut Luzzasco Luzzaschi (n. 1545–1607) sen sijaan kuuluu, mutta mitään tavanomaista hänen ”salaisessa” musiikissaan ei ole. Herttua Alfonso II perusti hoviinsa 1570-luvulla ensiluokkaisen sopraanoyhtyeen, joka myös soitti eri renessanssisoittimia. Valikoidulle yleisölle he pitivät salaisia konsertteja, jonka musiikista vastasi hoviurkuri Luzzaschi. Kolmelle sopraanolle sävellettyjen eksklusiivisten […]

Kun pitkät kaiut sekoittuvat loitotessansa pimeässä, syvässä ykseydessä, joka on laaja kuin yö ja kuin kirkkaus rannaton, niin äänet, värit, tuoksut vastaavat toisiaan.” Alphan levylehdykän lainaus (suom. Yrjö Kaijärvi) Baudelairen Pahan kukista pohjustaa osuvasti Sandrine Piaun orkesterilaulujen kokoelmaa. Tämä on yksi viime vuosien lumoavimpia laulumusiikin julkaisuja. Ranskalainen tähtisopraano kuulostaa haltioituneen inspiroituneelta kumppaninaan orkesteri, joka myötäilee laulajaansa kuin säämiskäinen hansikas. Ohjelma etenee Berliozin romantiikasta impressionismin kautta nuoren Brittenin lauluihin Paul Verlainen ja Victor Hugon teksteihin. Äänet, […]

Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot ovat yhdistäneet mielikuvituksensa ohjelmaan, jossa kohtaavat italialainen varhaisbarokki, kalevalainen runonlaulu ja suomalainen kansanmusiikki. Säätyvallan huippuaikoina syntynyttä taidemusiikkia voi syystä luonnehtia elitistiseksi. Tästä leimasta modernit barokkimuusikot ovat rimpuilleet irti tekemällä taiteellisia poikkileikkauksia, joissa myös kansan syvät rivit tulevat kuulluksi. Alban levyllä aloitetaan kalevalaisesta maailman synty -myytistä ja jatketaan italialaisbarokin alkuräjähdykseen 1600-luvulla. Kolmanneksi pyöräksi tulevat kansanmusiikkisovitukset Samuli Rinta-Nikkolan paljon käytetystä nuottikirjasta (1809). Kokonaisuudesta syntyy enemmän rinnakkaisuniversumien kohtaaminen kuin mikään symbioosi. Laaja soitinvalikoima tuo esiin […]

Dvořákin hengellisistä sävellyksistä tunnetaan parhaiten järkälemäiset Requiem ja Stabat Mater, joiden monumentaalinen mitta voi tuntua ylivoimaiselta. Vuonna 1892 valmistunut nelikymmenminuuttinen D-duuri-messu oli tilausteos, jonka Dvořák orkestroi myöhemmin. Václav Smetáčekin ytimekäs tulkinta hienoine solistikvartetteineen muistuttaa, että teos kuului aikoinaan säveltäjän suosituimpiin. Niiden joukkoon kuuluvat edelleenkin tsekinkieliset Raamatulliset laulut, jotka Dvořák sävelsi USA:ssa kotimaataan kaihotessaan. Jindrich Jindrak on hieno ja vivahteikas mutta myös vanhatestamentilliseen julistukseen yltävä baritonisolisti. Levyn harvinaisuus on samaisella Amerikan-matkalla syntynyt Te Deum, jossa Dvořák […]

Modernistiset säveltäjät saivat 1900-luvun alussa kansanmusiikista piristävän ja maanläheisen impulssin, jota on folklorististen teosten myöhemmissä tulkinnoissa kainosteltu. No, ei tässä: Prahan filharmoninen kuoro tuo esiin Stravinskyn, Janacekin ja Bartokin teosten itäeurooppalaiset juuret, huumorin ja kursailemattoman reippauden. Levyn laukaisualustana toimii Stravinskyn ”Venäläiset talonpoikaishäät” vuoden 1917 versiossaan. Täydellä kuorolla sooloäänineen, viiden pianon ja lyömäsoitinten kanssa tämä on tasapainoinen tulkinta, jossa kiihkeän juhlatunnelman ohella soi koskettava lempeys ja onnen odotus. Janacekin Rikadlan tsekkiläiset lastenlorut kuulostavat pidäkkeettömiltä, ja kuorosta […]