CD-levyt

Prokofjev tutustui sellotaiteilija Mstislav Rostropovitshiin sodan jälkeen, kun neuvostopäättäjät kävivät säveltäjän kimppuun formalismisyytöksin. Sellosonaatti op. 134 oli ensimmäinen Rostropovitshille valmistunut teos, ja sen jälkeen säveltäjä laajensi aiemman sellokonserttonsa orkesterin roolia vahvistavaksi sinfonia-konsertoksi. Rostropovitshilla oli sormensa pelissä entistä atleettisemmassa soolotekstuurissa, ja Christian Poltéra on virtuoosiotteillaan hänen manttelinperijänsä. Poltéra levytti äskettäin Brahmsin sellosonaatit, joissa korvia hiveli hänen Stradivarius-sellonsa muhkea sointi. Myös Prokofjevin sinfonia-konsertossa juhlitaan sen rikkailla sävyillä, syvillä bassoäänillä ja oopperamaisesti laulavalla ylärekisterillä – ehkä äänityksen vähän […]

Mozartin huilukonsertoista on syntynyt harvakseltaan periodilevytyksiä. Francois Lazarevitch ja hänen Saint Julienin Muusikkonsa korjaavat asian ja lisäävät kahden huilukonserton seuraksi samoihin aikoihin (1778) Pariisissa valmistuneen konserton ja huilulle ja harpulle. Lazarevitch on joukkoineen levyttänyt aiemmin renessanssi- ja barokkimusiikkia ja tarttuu nyt suuremmalla kokoonpanolla Mozartin klassismiin reippaan ennakkoluulottomasti. Lazarevitchin mattasointinen huilusaundi on poimittu äänityksessä etualalle, mutta ei häiritsevästi. Mozart ei saanut tilatusta kolmesta huilukonsertosta valmiiksi kuin kaksi, ja niistäkin jälkimmäinen on sovitus oboekonsertosta KV 271. Lazarevitch […]

Magnus Lindberg teki läpimurtonsa 1980- ja 90-luvuilla uusien sointien pelottomana tutkimusmatkailijana. Dynaaminen draama ja eteenpäin suuntautunut optimismi eivät ole kadonneet hänen musiikistaan, mutta niiden rinnalle on hivuttautunut jonkinlaista seesteisyyttä. Tuoreessa (2024) yli puolituntisessa alttoviulukonsertossa on paljon tuttua aloittavista vaskifanfaareista lähtien. Kokonaisuuden voi hahmottaa eräänlaisena kirkastumistarinana, jossa Lindberg on tavoittanut alttoviulun omimman saundimaailman ja ympäröi sen taiten räätälöidyllä orkesteriosuudella. Silti jatkuvissa nousuissa ja laskuissa syntyy toisinaan vaikutelma, että tämä vuoristorata on ajettu aiemmin tehokkaammilla vaunuilla. Lawrence […]

Anton Brucknerin syntymän 200-vuotisjuhlavuosi on tuottanut yllättävän vähän painokkaita puheenvuoroja. Paavo Järvi levytti Brucknerin sinfoniat aiemmin Frankfurtissa, mutta Alpha-merkille Zürichissä Tonhalle-orkesterin kanssa syntyneet tallennukset ovat olleet persoonallisempia. Yhdeksäs sinfonia jäi Brucknerilta kuoleman myötä kesken, ja vaikka erilaisia täydennysyrityksiä on ollut, suurin osa esityksistä päättää tarinan kadotuksen ja lunastuksen välille jännittyneeseen Adagioon. Järven Zürichissä käyttämä nuottieditio on ”Originalfassung”, mutta asialle ei kannata laittaa liikaa painoa, sillä olennaiset erot kasvavat tulkinnasta. Järvi ei kaihda sinfonian kuolemanenteitä, mutta […]

Ortodoksinen kokoöinen vigilia on lauantaina ja juhlapyhien aattona toimitettava jumalanpalvelus, jossa on sekä kiinteitä että juhliin liittyviä vaihtuvia osia. Uspenieta eli Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlaa on vietetty 500-luvulta lähtien 15.8., ja juhlalla on erityinen merkitys sille nimetyissä pyhätöissä, kuten Helsingin Uspenskin katedraalissa. Vuonna 1945 painettu Kirkkojuhlien opas kertoo, että ”Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen johdosta kirkko opettaa myös meille, että kuolema ei ole meidän olemisemme häviö, vaan ainoastaan siirtyminen maasta taivaaseen, katoavasta ja häviävästä ikuiseen kuolemattomuuteen.” Tuota […]

Joidenkin äänilevyjen julkaiseminen on lähestulkoon rikollista, mutta harvoin liikutaan niin syvällä rikoksien syövereissä kuin tällä Alban julkaisulla. Julia Korkman on kuorolaulussa kouliintunut sopraano, joka päätyökseen toimii oikeuspsykologina. Hänen yhteiskunnan laitapuolella kulkevassa lauluohjelmassaan syytekynnys on pidetty matalalla, ja sen vuoksi samaan selliin mahtuu lauluja hyvin erilaisista tyyli- ja rikoskategorioista. Karua suomalaista rikoshistoriaa edustavat Balladi Olavinlinnasta, Hallin Janne ja Rosvo-Roope ja kansainvälistä seurapiiririkollisuutta Cole Porterin It’s allright with me ja Miss Otis regrets – Anything Goes olisi […]

Bengt Johansson (1914–1989) muistetaan säveltäjänä ja Yleisradion ääniteknikkona, joka jälkimmäisessä työssään perehtyi Harald Andersénin lanseeraaman kamarikuorosaundin hienouksiin. Sen myötä hänestä tuli 1960-luvulla merkittävä suomalaisen kuoromusiikin uudistaja, jonka teokset vaipuivat kuitenkin unohduksiin, kun säveltäjien valtavirta hiihteli eroon kuorokulttuurista. Ehkä vaikutuksensa oli myös hänen musiikkinsa neutraalilla, atonaalisissa käänteissään viileällä perusolemuksella. Nyt Ahjo Ensemble ja johtajansa Julia Lainema todistavat, että Johanssonin musiikki on muistamisen arvoista. Johanssonin kuorotekstuurilla on esikuvanaan muinainen moniääninen teknologia, mutta soinnun- ja äänenkäytöltään modernina. Perinteikkyys […]

  Pariisin olympialaisista jäi mieleen ranskalaisen kulttuurin näyttävä esillepano. Se saattoi olla osa pitkän tähtäyksen projektia, jossa Ranskan nykyinen ja historiallinen taideosaaminen tuodaan entistä selvemmin ja määräävämmin eurooppalaisen kulttuurin keskiöön. Muualla kulttuuribudjetteja leikataan ja taidetuotantoa supistetaan, mutta esimerkiksi äänilevykentällä ranskalaisten satsaukset muistuttavat 1600-luvun taidepyrkimyksiä. Alpha on noussut yhdeksi taidekentän tuotteliaimmista ja innovatiivisimmista äänilevymerkeistä. Venetsiasta käsin operoiva Bru Zane on tuottanut ylellisiä romanttisen oopperan ja ranskalaisten naissäveltäjien julkaisuja. Ja suoraan Versaillesista ilmestyy solkenaan Chateau de Versailles […]

Klaus Mäkelä aloittaa Shostakovitshin sinfonioiden levyttämisen kolmella teoksella, joissa kuvastuvat Stalinin varjostaman uran traumaattiset käänteet 1930-luvulta. Mahleriaanisen monumentaalinen neljäs sinfonia jäi vuonna 1936 harjoitustelineisiin, kun Pravdassa murskattiin säveltäjän ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth. Vuonna 1937 valmistui viides sinfonia, säveltäjän vastauksena ”oikeutettuun kritiikkiin”. Synkästä avausosasta riehakkaisiin jälkiosiin siirtyvä kuudes sinfonia syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Mäkelä tuntuu haluavan nostaa Shostakovitshin musiikin Stalinin varjosta, mikä monien arvostelijoiden mielestä on tarkoittanut teosten kipupisteiden valkopesua. Neljättä sinfoniaa hän lähestyy miltei […]

Seikkailuja Beethovenin työpöydällä   Sveitsiläis-malesialainen pianisti See Siang Wong päättää kolmanteen osaan Beethoven-trilogiansa, jossa hän tuo esiin säveltäjän unohdettuja tai keskeneräisiä, luonnosten pohjalta täydennettyjä pianoteoksia. Sarja on ollut jännittävä kurkistus neron työpöydän lastuihin, lapsuuden luomuksiin ja arkistojen löytöihin. Ennen muuta se kertoo pianistin valtavasta tyylitaidosta, sivistyksestä ja kyvystä uppoutua Beethovenin mielenmaisemiin. Kolmas levy alkaa Beethovenin E-duuri-pianosonaatin op. 109 luonnoksista tehdyllä versiolla, jonka sveitsiläinen pianisti ja säveltäjä Jürg Wyttenbach teki vuonna 1986. Ei tätä raakakiveä voi […]

Juho Pohjonen kuuluu pianisteihin, jotka eivät tyydy pyörittelemään perusohjelmistoa. Hän on toiminut aktiivisesti kamarimuusikkona, mutta tässä yhteistyökumppaniksi on valikoitunut kaksi klaveerisäveltäjää, jotka päältä katsoen kuuluvat sekä eri aikakausiin että eri maailmoihin. Jollain merkillisellä tavalla Pohjonen kuitenkin osoittaa, miten Jean-Philppe Rameaun barokkisarjat ja Aleksandr Skrjabinin pianosonaatit kuuluvat toisilleen. Molemmat inspiroituivat aikakautensa filosofisista suuntauksista ja sävelsivät kosketinsoittimille vapaasti ja virtuoosisesti. Molemmat höystivät musiikkiaan rikkaalla ornamentiikalla, Rameau barokki- ja Skrjabin jugendtyylisellä. Barokkiteoksia soitetaan nykyään enenevästi modernilla pianolla, ja […]

Itsenäisesti opiskellut Pertti Jalava (s. 1960) on päässyt useampien sävellyskilpailujen palkintosijoille, mutta tarvinnut urallaan sinnikkyyttä pärjätäkseen establishmentin ulkopuolisena säveltäjänä. Albumi And I Left The Door Open on kiinnostava kokoelma Jalavan duo- ja trioteoksia vuosikymmenten varrelta jousille, huilulle, harpulle ja kitaralle. Muusikot soittavat vaihtelevissa kokoonpanoissaan hyvin yhteen, ja äänitys kuulostaa mainiolta. Vaikka Jalavan ”klassisessa modernissa” on kuultavissa myös Alban Bergin tai Kalevi Ahon hengenheimolaisuutta, on vahviten läsnä impressionismi – myös näkymiin ja kirjallisuuteen viittaavissa teosnimissä, kuten […]