CD-levyt

Sibeliuksen musiikkia tulkitaan nykyisin enimmäkseen suomalaiskapellimestarien voimin ja kohtalaisen samanmielisistä lähtökohdista. Santtu-Matias Rouvali etsii Sibelius-levytyksissään uusia näkökulmia, ja se on useimmiten virkistävää. Neljäs sinfonia ei ole hänen käsissään pelkkä synkän itsetutkiskelun monoliitti vaan avautuu ensimmäisessä osassa yllättävän idyllisiin näkyihin. Scherzoa hallitsee nokkela kisailu, ja vaaran tuntu vain välähtää lopussa. Adagio kuulostaa eniten sarjalta erillisiä kohtauksia vaikka yhdistää voimat komeaan nousuun. Tempot vaihtelevat paljon myös energisessä finaalissa, jossa moniselitteisistä päätöstahdeista ei selvitä ilman reippaita levennyksiä. Göteborgin […]

Helsingin kaupunginorkesteri on kantaesittänyt suuren osan Sibeliuksen sävellyksistä, mutta on vaikea sanoa, kuinka paljon pitkästä perinteestä on tihkunut hiljaista tietoa. Tämä valikoima säveltäjän varhaisempaa tuotantoa kertoo, että liikutaan tutuissa maisemissa, joita pyritään raikastamaan objektiivisella otteella. Niinpä Karelia-sarjassa painopiste osuu hienovaraisesti eriteltyyn menuettiin ja ääriosista on siivottu takavuosien nationalistinen kalske. Varhaisteokseksi on laskettava myös alun perin mieskuorolle sävelletty Rakastava-sarja Kantelettaren runoihin, vaikka jousiversio syntyi viisitoista vuotta myöhemmin. Runoista huokuu kansanomaista eroottisuutta, mutta Susanna Mälkin tulkinta korostaa […]

Tämä valikoima Kaija Saariahon musiikkia on koottu Ranskan radion konserteista, joissa Radion filharmonista orkesteria johtavat Ernest Martinez-Izquierdo, Hannu Lintu ja Olari Elts. Nykymusiikkia esitetään usein toteavan objektiivisesti, mutta konserttitilanne tuo teoksista esiin tunnetta ja tulkintaa, joka painottaa Saariahon taiteen mystisiä ulottuvuuksia. Ei liene epäselvää, että urut olivat Saariaholle tärkeä soitin, ja Maan varjoissa (2013) urut ovat tasaveroinen vastinpari suurelle orkesterille. Molemmat hakeutuvat eri suunnista kohti harmonista ja musiikillista yhteyttä, ja kamppailu on enemmän henkistä painia […]

Laura Hynnisen Ratsut kopsuttavat avausraidalla välittömästi edellisen, menestyksekkään Otilia-levyn jatkoksi. Harpunsoiton, omaäänisen laulun, rajattujen tekstien ja harkittujen tehosteiden yhdistelmä tavoittaa jälleen maagisen arjen, elämän pienistä paloista koostuvan suuren todellisuuden. Yhtä persoonallisesti musiikissa yhdistyvät tekninen viimeistely ja naivistinen vilpittömyys, jolla hevoset, koirat, auringon lämpö ja veden liplatus kohdataan ennakkoluulottomasti. Hynnisen taide on sukua tajunnanvirtaiselle modernismille, mutta sen tavoitteena ei ole niinkään kontrollin puutteesta haltioituva vapauden tunne kuin yksityiskohtiin pureutuva tarkkuus. Se antaa musiikille jäntevän profiilin ja […]

Tashkentissa syntynyt Bezhod Abduraimov on jo jonkin aikaa kolkutellut pianistisia tähtiportteja ja tullut tunnetuksi mm. Prokofjevin musiikin tulkkina. Levytyksissään hän on esiintynyt edukseen romanttisen kantaohjelmiston parissa, varmaotteisena virtuoosina, jonka tulkinnoista on jäänyt kaipaamaan persoonallista silausta. Prokofjevin kymmenen pianosovitusta Romeon ja Julian balettimusiikista kertovat Abduraimovin hallitsevan säveltäjän graafisen, mutta runollisesti herkän tyylin. Tanssivat rytmit kimmahtavat napakasti, vaikka sukuvihan purkaukset voisivat olla pelottavampiakin. Päätöskohtaus, Romeo ja Julia ennen eroamistaan, on riipivän suloinen. Levyn hienoin kokonaisuus on uzbekkisäveltäjä […]

Matthew Locke (1622–1677) oli varhemman englantilaisen barokin kiehtova ja omapäinen tyyppi, joka muistetaan Kaarle II:n hovisäveltäjänä ja kiistakirjoituksistaan. Hänen teoksissaan englantilaisen gambaconsortin perinne siirtyi Cromwellin puritaanisen tasavallan ajasta kuningasvallan palauttaneelle restauraatioajalle. Mutta Locke oli kaukana konservatiivisesta perinteenvaalijasta, ja hän toi arkaaisten fantasioiden rinnalle uusia tansseja. Tämä musiikki on Laurence Dreyfusin, Emilia Benjaminin, Jonathan Mansonin ja Markku Luolajan-Mikkolan muodostaman Phantasm-yhtyeen ydinosaamista. On nautinto kuunnella soittoa, joka on kokonaan vapautunut välineiden ja soittotapojen demonstroinnista eläväksi musiikin tulkinnaksi. […]

Olli Koskelin (s. 1953) on hionut verkkaan modernia taidettaan. Vaikka Alban levyn ohjelma muistuttaa kuvataiteilijoiden retrospektiivisiä näyttelyjä, kokonaisuuden otsikko, Presentness (”Tämänhetkisyys”) painottaa tässä-ja-nyt-olemista. Kaksi teoksista, Courbures pianolle ja Exalté klarinetille, on sävelletty 1980-luvulla, eivätkä tässä kuultavat esitykset ihan tavoita alkuperäisesittäjien, Jouko Laivuoren ja Kari Kriikun, korvat avaavaa inspiraatiota. Molemmat teokset ovat tarkoin muotoiltuja, mutta silti vapautuneesti liikehtiviä virtuoosikappaleita. Tuomas Malin tulkinta vuodelta 2006 poimii hellästi Courburesin lopun hiljaiset sävyt, mutta Gleb Kanasevich saa Exaltén kuulostamaan […]

Bachin viululle ja klaveerille säveltämissä sonaateissa on paljon hitaita osia, mistä seuraa, että musiikissa korostuu melodinen taito ja tunneilmaisu. Se on houkutellut soittajia toisinaan väärille jäljille, mutta Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Tuija Hakkila tähtäävät koruttomaan, parhaimmillaan vilpittömän sydämelliseen tunneilmaisuun. Levytyksen USP on Hakkilan soittama Gottfried Silbermannin vuonna 1747 rakentaman fortepianon kopio (Andrea Restrelli). Bachin tiedetään viimeisinä vuosinaan soittaneen Silbermannin varhaisia fortepianoja, ja vaikka sonaattien levytyksissä käytetään yleensä cembaloa, fortepiano on perusteltu ja kiinnostava vaihtoehto. Eksoottisimmillaan, kuten […]

1929 julistaa BR Klassikin uutuus kannessaan, ja Eduard Künneken (1885–1953) Tanssillinen sarja tervehtii kuulijaa Weimarin tasavallan sätkivillä foxtroteilla, syntisen kaihoisilla bluessävelillä ja romanttisesti kaartelevilla Boston-valsseilla. Künneke oli Max Bruchin oppilas, joka sai jazz-herätyksen 1920-luvulla ja keskittyi sen jälkeen repäiseviin näyttämöteoksiin. Tänzerische Suite, alaotsikoltaan Concerto grosso jazzyhtyeelle ja suurelle orkesterille, on uuteen mediaan eli radioon vuonna 1929 tilattu teos, jossa Künneke kiskoo saksalaiset aistien valtakuntaan, jonka natsit vähän myöhemmin tuomitsivat turmioksi ja rappioksi. Myös Hanns Eisler […]

Georges Gurdjieff (s. 1866–1949) oli armenialaissyntyinen filosofi, mystikko ja muusikko, joka ukrainalaissäveltäjä Thomas de Hartmannin avustuksella laati musiikkia palvelusmenoihinsa ja erikseen esitettäväksi. Gurdjieffin esoteerinen ajatusmaailma herätti 1900-luvun alussa suomalaisten mielenkiinnon, ja nykyisin sitä edustaa hänen kirjojaan suomentanut Karatas-seura. Gurdjieff oli värikäs ja mielipiteitä jakanut hahmo, jonka tie kulki Armeniasta keisarillisen Venäjän kautta Ranskaan. Hänen sävellyksensä pohjautuvat armenialaiseen perinnemusiikkiin samaan tapaan kuin taidepiireissä suositun Komitas Vartapedin. ECM on levyttänyt Gurdjieffin musiikkia jazzpianisti Keith Jarrettin kanssa, mutta […]

Bartókin Konsertto orkesterille on 1900-luvun musiikin suuria klassikoita, jota on viime vuosina lähestytty yhä enemmän musiikillisena kuin soittoteknisenä haasteena. Näin tekevät myös Alexandre Bloch ja Lillen orkesteri, joka tähtää tavallista kevyempään ja läpikuultavampaan sointiin. Avausosa kuulostaa suorastaan rennolta, ja toisen osan paripelit voisivat kuvata nykyaikaista ihmissuhdekomediaa. Elegiassa on huolella tyyliteltyä draamaa, mutta ei draamaa syventävää painajaistunnelmaa. Finaali on ketterästi taituroiva ja optimistinen, mutta kokonaisuudesta puuttuu sellainen tarkkuus ja varmuus, jonka Susanna Mälkki ja HKO levytyksessään […]

Moniääninen madrigaali on yksi renessanssin hienoimpia musiikillisia saavutuksia, joka on viime vuosina jotenkin luiskahtanut varjoon. Monteverdin ja Gesualdon teoksia levytetään ahkerasti, mutta kumpikaan ei oikeastaan kuulu lajin valtavirtaan. Ferrarassa koko uransa vaikuttanut Luzzasco Luzzaschi (n. 1545–1607) sen sijaan kuuluu, mutta mitään tavanomaista hänen ”salaisessa” musiikissaan ei ole. Herttua Alfonso II perusti hoviinsa 1570-luvulla ensiluokkaisen sopraanoyhtyeen, joka myös soitti eri renessanssisoittimia. Valikoidulle yleisölle he pitivät salaisia konsertteja, jonka musiikista vastasi hoviurkuri Luzzaschi. Kolmelle sopraanolle sävellettyjen eksklusiivisten […]