CD-levyt

Igor Stravinskya ei mainita yleensä sinfonikkona, vaikka hän sävelsi neljä – tähän levytettyjen lisäksi Psalmisinfonian (sekä julkaisemattoman varhaisteoksen) – sinfoniaa, siinä missä Schumann tai Brahmskin. Epäilemättä hän tarkasteli sinfonian ideaa germaanisen perinteen ulkopuolelta, mutta juuri siksi hänen teoksensa ovat kiinnostava lisä 1900-luvun sinfoniakirjallisuuteen. Siihen uskoo myös Dima Slobodeniouk, joka tarjoilee Espanjan Corunassa toimivan Galician sinfoniaorkesterin kanssa pirteät tulkinnat Stravinskyn kolmesta soitinsinfoniasta. Toisen maailmansodan aikana syntynyt Sinfonia kolmessa osassa on periaatteessa abstrakti teos, johon aikakausi on […]

Hongkongissa syntyneen, Berliinissä asuvan sellisti Trey Leen ”Keskeytetyt vuodenajat” alkavat keväisissä tunnelmissa. Schubertin sellolle ja pianolle sovitetuista liedeistä koostuva sikermä kallistuu pian syksyyn ja lopuksi Winterreisen talviseen lohduttomuuteen. Leen sello laulaa verevästi ja ehkä enemmän oopperamaisella kuin liedmäisellä otteella, mutta viesti pianisti Georgy Tchaidzen kanssa menee perille. Astor Piazzollan Neljä Buenos Airesin vuodenaikaa Lee soittaa tarttuvalla svengillä ja innostaa mukaansa myös Emilia Hovingin johtaman Englantilaisen kamariorkesterin. Piazzollan Kesässä on barokkisia mausteita, jotka rakentavat siltaa levyn […]

Kolmas sinfonia on viimeinen pala Osmo Vänskän Minnesotassa levyttämästä Mahlerin sinfonioiden kokonaislevytyksestä. ”Totuus, mitään siihen lisäämättä ja mitään pois ottamatta”, luvataan usein amerikkalaisissa oikeussalidraamoissa. Vänskälle totuus on partituurissa ja muu informaatio – säveltäjän puheet, kirjeet ja muut selitykset – ovat korkeintaan aihetodisteita, joiden perusteella tulkintaa ei voi langettaa. Kolmannessa sinfoniassa se tarkoittaa erittäin tarkkaa ja viimeisteltyä soittoa, joka BIS:n hienon äänityksen avustamana paljastaa muhkeasta teoksesta yksityiskohtia, joita tuskin missään muussa levytyksessä on kuultu. Siitä hyötyy erityisesti […]

Sami Junnosen 24 karaatin kultahuilu, jonka hänelle on valmistanut japanilainen Muramatsu, soi hurmaavan ilmeikkäästi ranskalaisissa 1900-luvun alun huilukonsertoissa. Värejä riittää pastoraalisesta heleydestä ekspressiiviseen täyteläisyyteen, kirkkaasta säihkeestä alarekisterin mystisiin ääniin. Junnonen on levyllä virtuoosisessa vauhdissa ja valottaa teoksia kiinnostavasti. Ibertin konsertto soi särmikkäänä mutta avaa hitaassa osassa vitsikkään tarinoijan vakavan puolen. Jolivet yhdisti uusklassismiin vaikutteita niin antiikin kulttuureista kuin dodekafoniasta. Huilukonserttoa kuunnellessa voi kuvitella antiikin huilumyyttejä Panista alkaen, mutta myös soittimen dionyysinen puoli tulee esiin villeissä […]

Kansallispukuinen maalaisväki lyö vinhasti pyörien lapikasta lattiaan ja käsiä yhteen. Turistimaisiakin mielikuvia voi tulla mieleen Dvorakin Slaavilaisia tansseja kuunnellessa. Kustantaja Simrockin tilaamat tanssit olivat Dvorakin suurimpia menestyksiä hänen elinaikanaan sekä kotiin pianolla kokeiltavaksi että hehkeinä orkesterinumeroina, joille ei oikein löydy paikkaa nykyajan ohjelmasuunnittelussa. Maalaistaustainen säveltäjä tunsi hyvin furiantit, sousedskat, skocnat ja dumkat, mutta latasi niihin isolla orkesterilla säihkettä ja paatosta, joka nosti ne agraarisilta juurilta konserttisalien seurapiireihin. Tanssit ovat täynnä orkestraalisia ja harmonisia hienouksia, unohtamatta […]

Kahdeksankymppisen Kalevi Ahon työpajasta lähtee teoksia tasaisena virtana, mutta merkkejä sarjatuotannosta tai patenttiratkaisuista ei kuulu. Solistisissa teoksissa hän inspiroituu kunkin instrumentin erityispiirteistä ja kertoo kitaran olleen viritystapansa, hiljaisen volyyminsä ja soittotekniikkansa vuoksi erityinen haaste. Ismo Eskeliselle räätälöity kitarakonsertto (2018) onnistuu selättämään nämä ongelmat kitarakliseitä karttavalla soolo-osalla ja taitavalla orkesterinkäsittelyllä. Seitsenosaisesta teoksesta kasvaa vaihteleva ja vahvojen kontrastien liki puolituntinen draama, jonka tummissa väreissä erottuu toisinaan häivähdys Shostakovitshia, nuoren Ahon johtotähteä. Eskelinen on armoitettu kantaesittäjä, jonka sormista […]

Laulut olivat Arnold Schönbergille 1900-luvun alussa portti myöhäisromantiikasta moderniin ekspressionismiin. Suuri osa laulajista liikkuu pääosin tonaalisilla vesillä, jonka vuoksi näitä liedejä kuulee harvoin niin konsertissa kuin levylläkin. Englantilaissopraano Claire Booth korjaa asiaa levyllään, joka on otsikoitu ”Ekspressionistiseksi musiikiksi”. Opuskokonaisuuksien sijaan Booth ja pianisti Christopher Glynn ovat ryhmitelleet laulut kolmen laulun nippuihin, jotka on nimetty ”Odotukseksi”, ”Lihaksi”, ”Nocturneksi”, ”Vihaksi”, ”Satiiriksi”, ”Ajatteluksi”, ”Talvikuviksi” ja ”Kyyneliksi”. Niissä ekspressionistisista ääritiloista poiketaan tuon tuosta pohdiskelevaan pessimismiin. Booth ja Glynn heittäytyvät […]

Kielimuuri lienee suurin syy siihen, että pienempien kielialueiden lauluja kuulee niin harvoin muualla kuin kotimaassaan. Äänilevyllä kynnys madaltuu, kun tekstit voi lukea alkukielellä ja englanniksi. Magdalena Kozena on tshekkiläinen, mutta samalla kansainvälinen tähti, joka aviomiehensä Sir Simon Rattlen kanssa tuo Martinun, Dvorakin ja Krasan lauluihin sekä kansainvälistä glamouria että syvälle juurtunutta paikallistuntemusta. Martinu luokitellaan yleensä uusklassikoksi, mutta aivan nuorena sävelletyt japanilaiset kansanrunot (Nipponari) kallistuvat surumieliseen impressionismiin. Niiden lakoninen, mutta ytimekäs ilmaisu saa kypsän vastineen vuosikymmeniä […]

Monteverdin Orfeo ei vuonna 1607 ollut maailmanhistorian ensimmäinen ooppera, mutta ainakin varhaisin ”musiikkitarina”, jolla on vakiintunut paikka ohjelmistossa. Antiikin runon laulajan tragedia on ollut levytyksissään vuodesta 1939 alkaen myös eräänlainen historiallisen esitystavan ilmapuntari. Tuohon historiaan on kirjattu periodityylin voittokulku, mutta ei ihan suoraviivaisesti, sillä moni lämpenee Harnoncourtin ja Jürgensin vuosikymmenien takaisille levytyksille muistakin kuin nostalgiasyistä. Orfeo on teos, joka jättää esittäjilleen paljon tulkinnanvaraa, ja Stéphane Fuget ja Les Épopées-orkesteri loistavat erityisesti teoksen soitinosuuksissa. Versaillesin palatsin […]