CD-levyt

Helvi Leiviskä oli säveltäjä, jonka nimi takavuosina muistettiin, kun tuli puhe säveltävistä naisista Suomessa. Se ei paljon auttanut, sillä hänen musiikkiaan esitettiin kitsaasti. Sen vuoksi vuonna 1945 valmistunut suuri viulusonaatti on nykykuulijoille löytö, intohimoinen ja taiturillinen eepos, joka tekee sykähdyttävän vaikutuksen Linda Suolahden ja Tiina Karakorven levytyksessä. Suolahden hehkuva ja liukasliikkeinen viulusointi vapauttaa hitaasta osasta impressionistista mystiikkaa ja ääriosista sankarillista eetosta. Ann-Elise Hannikaisen (1946–2012) Zafra valmistui Sibelius-viulukilpailuja varten 1980-puolivälissä, kun Suomessa avattiin korvia aivan toisiin […]

Terhi Dostalin valikoima suomalaisia pianokappaleita sisältää tervetulleita harvinaisuuksia, joista ensimmäisenä voi mainita Aarre Merikannon pianokappaleet op. 20 vuodelta 1919. Mutta ei Ilmari Hannikaisen romanttinen pianotaituruuskaan ole levyillä liian hyvin edustettuna, ja Dostal karakterisoi Fantastiset variaatiot op. 19 säihkyvin värein ja nasevin rytmein. Kolme pientä valssia – tietysti ranskaksi otsikoituna – kimmahtavat myös varmoin askelin ja harkitulla rubatolla. Levyn päällimmäinen vaikutelma on suorituskykyinen tehokkuus, joka ehkä seuraa osaltaan kovanpuoleisesta äänityksestä. Merikannon Pan, Uni tai Kuutamo soivat […]

Böömiläinen puhallinmusiikki on vuosisatainen ilmiö, ja aikoinaan sillä oli myös oma saundimaailmansa. Suomessakin vieraillut englantilainen, vuonna 2018 perustettu Orsini-yhtye ei tavoittele noita piukeita ja vienosti vibreeraavia sointeja, mutta he ovat muuten oivaltaneet tsekkiläisen puhallintaiteen ilmavan ja juurevan ajatusmaailman. Böömistä tulivat maineikkaat puhallinsoittajat ja -säveltäjät jo Mozartin aikoihin, mutta Orsini aloittaa Beethovenin lapsuudenystäviin kuuluneesta Antonin Reichasta, joka puhallinkvintettoaan op. op.88/2 säveltäessään vaikutti Pariisin konservatoriossa. Reichan noin 25 puhallinkvintettoa ovat lajityypin perusta, ja sinfonisiin mittoihin ja ilmaisuun […]

  Carl Friedrich Abel: Allegro A18, Sonaatti a-molli B93, Andante D-duuri A10. Carl Philipp Emanuel Bach: Sonaatti Wq 136. Georg Philipp Telemann: Fantasia TWV 40:36. Johann Sebastian Bach: Trio BWV 1025 (sov.). André Lislevand, gamba, Jadran Duncumb, luuttu ja teorbi, Emil Duncumb, fortepiano. Arcana A549.       Arcanan levyillä tarkastellaan gambataiteen iltaruskoa 1700-luvun puolivälin tienoilla. Vaikka gambataiteen huippu sijoittui ranskalaiseen barokkiin, pisimpään perinnettä vaalivat saksalaiset säveltäjät, joiden teoksissa tyylimurros tulee hyvin esiin. Gambisti Guido […]

Djuro Zivkovic (s. 1975) on ruotsinserbialainen Grawemeyer-palkittu säveltäjä ja Ruotsin akatemian jäsen, jonka musiikki liikkuu läntisten ja itäisten koulukuntien välillä. Kekseliäs ja toimelias soittimellisuus viittaa ensin mainittuun, jossa henkevinä esikuvina ovat toimineet Messiaen ja Takemitsu. Itäinen perinne kumpuaa bysanttilaisortodoksisesta mystiikasta, jolle modernina esikuvana on toiminut mm. Gubaidulinan musiikki. Rakkauden linnake (Citadel of Love, 2020) suurelle kamariyhtyeelle on pystytetty 1000-luvun munkki Nikitas Stithatoksen ajatuksille, ja siitä kasvaa Rauhaan johtava hiljaisten sävyjen henkinen matka. Zivkovicin musiikki on […]

Mieczyslaw Weinbergin (1919–1986) Aamunkoitto (Zarja) oli tarkoitettu Lokakuun vallankumouksen nelikymmenvuotisjuhliin, mutta jäi esittämättä. Ehkä alkusoitosta puuttui tulisin aatteen palo, mutta samalla klassistinen ote tekee teoksesta nyt helpommin lähestyttävän. Weinbergin ystävänsä Šostakovitšin muistolle vuonna 1976 säveltämä sinfonia nro 12 on eri lajin eläin, tinkimätön ja vereslihaisen rohkea eepos. Vanhemman kollegan tyyli on läsnä riekkuvassa scherzossa sekä syvällä kyntävässä hitaassa osassa. Ääriosat liikkuvat kuulaasta surusta repivään katkeruuteen, ja John Storgårdsin johtamat BBC:n filharmonikot eivät jätä mitään puolitiehen. […]

Luonto lienee musiikillisen ilmaisun ikuisimpia inspiraation lähteitä, mutta kun nykykuulijaa ”ladataan luonnolla”, mukaan tulee myös huolta ja omantunnon kolkutusta. Andrea Tarrodi on tullut tunnetuksi koristeellisista orkesterikappaleista, mutta Malin Bromanille ja Pekka Kuusistolle sävelletty kahden viulun konsertto Acanthes (2017) on jännitteisempi ilmestys. Teoksen innoituksena toimineet Henri Matissen maalaamat akanttikukat ovat paitsi värikkäitä, myös piikikkäitä, mikä tuo teoksen edetessä purevuutta soolo-osiin ja hyökyilevään jousistoon. Se saa myös lopussa kiteytyvät kansanmusiikkilainat tuntumaan luontevilta. Mats Larsson Gothen Lied von […]

Dora Pejačević (1885–1923) syntyi kroatialaiseen aatelissukuun, jonka elämäntavan ja etuoikeudet hän koki itselleen vieraaksi. Musiikista tuli väline laajemman elämänpiirin ja tunneilmaisun hahmottamiseen, ja hänestä tuli kansakuntansa pioneeri monissa sävellysmuodoissa. Pejačević aloitti säveltämisen tyylipuhtaana myöhäisromantikkona, mutta kokemukset sairaanhoitajana I maailmansodan aikana toivat teoksiin rohkeaa särmää. Richard Straussin tai Skrjabinin vaikutus tuntuu taustalla, mutta ei sumenna Pejačevićin persoonallista orkesteritaituruutta. Hänen elämänsä päättyi ennenaikaisesti synnytyksen jälkeiseen sepsikseen. Pejačević esittäytyy täysiverisenä romantikkona vuonna 1913 valmistuneessa g-molli-pianokonsertossa, joka aaltoilee vajaassa […]

Grażyna Bacewiczin (1909–1969) musiikki on noussut kohinalla marginaalista, vaikka ei se täysin unohduksissa ole ollutkaan. Sen sijaan hänen taiteensa kuitattiin usein ”uusklassiseksi”, ymmärtämättä täysin, mitä klassistinen asenne merkitsi ensin natsien ja sitten Neuvostoliiton miehittämässä Puolassa. Abstraktiin draamaan ja kirkkaaseen logiikkaan tähtäävät sinfoniat edustivat tuossa ympäristössä vaarallista protestia. Bacewiczin kolmas (1952) ja neljäs sinfonia (1953) eivät ole konservatiivisia vaan pelottomasti eteenpäin katsovia ja konflikteja kaihtamattomia teoksia. Ne saavat kerrassaan uljaat tulkinnat Sakari Oramon johtamalta BBC:n sinfoniaorkesterilta, […]

Kitarasta ei taida olla kokonaisen orkesterin vastustajaksi, ja sen vuoksi konserttojen säveltäjät usein pyrkivät laajentamaan tekstuureja epäperinteisiin suuntiin. Antti Auvinen marssittaa Tapiola Sinfoniettan kokoonpanoon mm. munaleikkureita, puruleluja, hiekkapaperia ja arkaaisia sähkösoittimia, joista syntyvä absurdius on varsin hienovaraista. Lotta Wennäkosken Susurrus-konserton otsikko viittaa kahiseviin, suhiseviin ja rapiseviin ääniin, joita solisti ja orkesteri kilvan loihtivat. Riikka Talvitie hyödyntää cembaloa sekä rock- ja jazz-kitaristien käyttämää e’bowta, vieläpä ilman ironiaa (Without Irony). Kaikki kolme teosta on räätälöity Petri Kumelan […]

Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot ovat yhdistäneet mielikuvituksensa ohjelmaan, jossa kohtaavat italialainen varhaisbarokki, kalevalainen runonlaulu ja suomalainen kansanmusiikki. Säätyvallan huippuaikoina syntynyttä taidemusiikkia voi syystä luonnehtia elitistiseksi. Tästä leimasta modernit barokkimuusikot ovat rimpuilleet irti tekemällä taiteellisia poikkileikkauksia, joissa myös kansan syvät rivit tulevat kuulluksi. Alban levyllä aloitetaan kalevalaisesta maailman synty -myytistä ja jatketaan italialaisbarokin alkuräjähdykseen 1600-luvulla. Kolmanneksi pyöräksi tulevat kansanmusiikkisovitukset Samuli Rinta-Nikkolan paljon käytetystä nuottikirjasta (1809). Kokonaisuudesta syntyy enemmän rinnakkaisuniversumien kohtaaminen kuin mikään symbioosi. Laaja soitinvalikoima tuo esiin […]

Dvořákin hengellisistä sävellyksistä tunnetaan parhaiten järkälemäiset Requiem ja Stabat Mater, joiden monumentaalinen mitta voi tuntua ylivoimaiselta. Vuonna 1892 valmistunut nelikymmenminuuttinen D-duuri-messu oli tilausteos, jonka Dvořák orkestroi myöhemmin. Václav Smetáčekin ytimekäs tulkinta hienoine solistikvartetteineen muistuttaa, että teos kuului aikoinaan säveltäjän suosituimpiin. Niiden joukkoon kuuluvat edelleenkin tsekinkieliset Raamatulliset laulut, jotka Dvořák sävelsi USA:ssa kotimaataan kaihotessaan. Jindrich Jindrak on hieno ja vivahteikas mutta myös vanhatestamentilliseen julistukseen yltävä baritonisolisti. Levyn harvinaisuus on samaisella Amerikan-matkalla syntynyt Te Deum, jossa Dvořák […]