CD-levyt

Mahler luonnehti kolmannen sinfoniansa etenemistä evoluutioksi, jossa nietzscheläinen luontokäsitys kuljettaa ihmistä kohti täydellistä ja yhä kaivattua tietoisuutta: ”Luonnon ääni aina ja kaikkialla!… Nyt se on koko maailma, luonnon koko totaliteetti, joka on herätetty syvästä hiljaisuudestaan soimaan ja kaikumaan.” Valtaisaa koneistoa vaativa konsepti on sinfoniakirjallisuuden suurimpia haasteita, joka ei levylläkään ole onnistunut kovin usein. Teoksessa riittää hurjuutta, kummallisuuksia ja kosmeettista kauneutta, joiden yhteiselo edellyttää vakaata otetta mutta myös rohkeutta seurata säveltäjän mielikuvitusnäkyjä. Maris Jansons on levyttänyt […]

Poétesses symphoniques on otsikkona La Dolce Voltan levylle, joka luotaa ranskalaisten naissäveltäjien traditiota 1800-luvulta meidän päiviimme. Aihepiiriä kartoitettiin laajalti Bru Zanen kahdeksan levyn Compositrices-julkaisussa, mutta Metzin Kansallisorkesterin ja David Reilandin esityksissä ”sinfonisten runoilijattarien” jatkumo tulee esiin tiiviistettynä. César Franckin kaitseman Augusta Holmesin (1847–1903) sävelrunossa Andromeda ei ole vain miessankarin pulasta pelastama neito, vaan kokonaisvaltaisempi tulkinta tähtitaivaalle päätyvästä myyttisestä naisesta. Lili Boulangerin (1893–1918) hieno myöhäisimpressionistinen diptyykki ”Kevätaamu-Surullinen ilta” on viime aikoina yltänyt suomalaisorkestereidenkin ohjelmistoon. Mel Bonisin […]

Yhdysvallat pullistelee muun ohella säveltäjiä, mutta jos pitäisi valita yksi koko monikansaista ja -kulttuurista maata edustava taidesäveltäjä, niin tällä hetkellä se olisi John Adams (s. 1947). Adams on monilla amerikkalaista kulttuurihistoriaa luotaavilla teoksilla tuntunut myös hakeneen tuota roolia, mutta hän ei ole epäröinyt tökätä sormeaan myöskään kansakunnan kipukohtiin. Adams luokiteltiin aikoinaan minimalistiksi, ja suuntauksen herkeämättömästä pulssista ja monistuvasta muuntumisesta muistuttaa vuonna 1988 valmistunut Fearful Symmetries. William Blaken kuuluisasta runosta nimensä napanneesta teoksesta ei löydy liekehtiviä […]

Tämä levy ilmestyi Deccan julkaisemana kymmenen vuotta sitten ja nosti tuntemattomuudesta Alessandro Striggion (1536/37–1592), renessanssin monikuoroisuuden taiturin. Sekä motetti Ecce beatam lucem että messu Ecco si beata giorno on sävelletty 40:lle äänelle ja rinnastuvat siten Thomas Tallisin tunnettuun motettiin Spem in alium samanlaiselle äänimassalle. Kymmenistä erillisistä stemmoista ei synny tehokasta kontrapunktia, vaan ihmisäänien ja renessanssisoitinten elävänä aaltoileva valtameri. Striggio toimi Firenzessä Medici-suvun palveluksessa ja erikoistui kirkkomusiikkia enemmän maallisiin madrigaaleihin, joista I Fagiolinin levyllä on seitsemän […]

  ”Älä katso laulujani” pyytää Virpi Räisäsen ja belgialais-ranskalaisen Danel-kvartetin herkullisesti katettu levy. Blicke mir nicht in die Lieder on tässä ensimmäinen Mahlerin Rückert-lauluista, jotka kuullaan Frederick Neyrinckin antoisan vihjeellisenä kvartettisovituksena. Räisäsen ja suomalaisille tutun jousikvartetin yhteisymmärrys on inspiroitunutta, ja pahoitella voi vain, etteivät kaikki hiljaiset sävyt pääse levyllä oikeuksiinsa. Yli-Iin Kierikkikeskuksessa tehdyssä äänityksessä on rauhattomuutta, joka karkottaa jonkin verran kamarimusiikillista intimiteettiä. Räisäsen hieno tekstinkäsittely uppoaa silti syvälle Mahlerin onnen ja menetyksen maisemaan. Rückert-lauluja seuraa […]

Erik Nygårdin ja Folke Gräsbeckin Souvenir-levy on kuin hyppy aikakoneeseen. Matka vie jonnekin aikaan ennen sotia, Fritz Kreislerin, Misha Elmanin tai Vasha Prihodan kaltaisten viulistilegendojen seuraan. Ohjelmasta syntyy vanhan hyvän ajan salonki- ja encore-numeroiden hittikimara, jossa laajin kokonaisuus on Pavel Kohanskin sovitus Manuel de Fallan espanjalaisista kansanlauluista. Historiakuvaa vahvistavat Kreislerin 1700-luvun tyyliin säveltämät teokset, joiden romanttiset koordinaatit kuulostavat nykyään ilmeisiltä. Kotimaisen mausteen viuluminiatyyrien helminauhaan tuovat Merikannon ”Hidas valssi” ja Järnefeltin Kehtolaulu. Myös Nygårdin ja Gräsbeckin […]

Kamarimusiikki ymmärretään usein huomaavaisen vuoropuhelun taiteeksi ja aisteja valpastuttavien nyanssien hienosäätelyksi. No, ei tässä. Patricia Kopatshinkajan, Reto Bierin ja Polina Lestshenkon trio soittaa ohjelmansa kuin oltaisiin kuukauden kestäneen kamarimusiikkijuhlan loppukonsertin kolmansilla jatkoilla. Toisin sanoen erittäin väkevästi, ellei suorastaan päällekäyvästi. Valitut teokset kestävät käsittelyn verraten hyvin, ja varmaa on, etteivät esitykset jätä ketään kylmäksi. Levyn kaksi klassikkoa ovat Poulencin klarinettisonaatti ja Bartókin Kontrastit. Klarinettisonaatissa korostuu 1920-luvun ilakoiva ote, vaikka teos olikin säveltäjänsä viimeisiä vuodelta 1963. Samoin […]

Händel muistetaan muusikkona cembalotaituruudestaan, mutta hänen ensimmäinen työpaikkansa oli viulupultissa Hampurin Gänsemarktin oopperassa. Vähän myöhemmin aikalaisraportit kertovat hänen ohjeistaneen Roomassa Arcangelo Corellia viulunkäsittelyssä, joten Händelin asiantuntemusta viulusäveltäjänä ei tarvitse ihmetellä. Suomeenkin odoteltu barokkiviulisti Bojan Čičić sekä cembalisti Steven Devine (Jacob Kirckman 1756) soittavat levyllään Händelin kaikki viulusonaatit, mutta mistään yhtenäisestä kokonaisuudesta ei ole kyse. Levyn seitsemän sonaattia, yksi sonatiini oratoriosta Il trionfo del Tempo ja erilliset sonaatinosat ovat syntyneet pitkin Händelin uraa, usein muiden projektien […]

Janne Mertanen on ainut suomalainen pianisti, joka levyttää Chopinin keskeisintä ohjelmistoa Sonyn tapaiselle kansainväliselle merkille. Kilpailu pianomusiikin klassikoiden parissa on tietenkin armoton, eikä tässä kannata legendojen levyjä ottaa vertailuun. Mutta tekninen taso on noussut niin, että lukemattomat hyvinkin nuoret virtuoosit soittavat näitä teoksia teknisesti aivan suvereenisti. Mertasen valttina ei olekaan pianistinen osaaminen sinänsä, jos sillä tarkoitetaan taiturillisuutta, voimaa ja nopeutta, vaan kokemuksen kautta sisäistynyt tyylitaju ja eleganssi. Hänellä on luontainen fraseerausaisti ja melodian kannattelun kyky, […]

Brahmsin kaksi sellosonaattia tulevat säveltäjäuran vastakkaisilta laidoilta. E-molli-sonaatin draama on tummaa ja vakavaa ja brahmsilaisittain impulsiivista. F-duuri-sonaatissa tunneilmaisu on hienostuneempaa, barokkisten mallien mukaisesti etäisempääkin. Christian Poltéran Stradivarius-sello sytyttää molemmat teokset tunteikkaisiin liekkeihin: ylärekisteri kajahtaa kuin oopperatenorilla, mutta varsinainen voima ja paatos tulevat mureana soivasta alarekisteristä. Yleensä näissä sonaateissa saa pelätä, että sello-osuus jää tuhdin pianosatsin jalkoihin, mutta nyt tilanne on – osin äänityksen ansiosta – miltei päinvastoin. Ronald Brautigamin soittama Streicher-fortepianon (1868) kopio tarjoaa tavallista […]

Joskus tuntuu, ettei mikään vanhene niin nopeasti kuin uusi musiikki. Vaikka median taipumuksena on juosta viimeisten villitysten perässä, alkaa takavuosien saavutuksista hiljalleen siivilöityä esiin aikaa uhmaavaa taidetta. Wihuri-säätiön viimeisimmän Sibelius-palkinnon saanut Tristan Murail (s. 1947) on edustanut ranskalaista spektraalimusiikkia, joka 1980-luvulla suuntasi myös monia suomalaismodernisteja. Sen vuoksi Murailin teokset istuvat hyvin kotimaisiin, Saariahon ja Lindbergin musiikkiin tottuneisiin korviin. Spektraalimusiikki on toisinaan typistetty yläsävelsarjojen analyysiin pohjautuviksi harmonianäytöksiksi, mutta Murailin käsissä suuresta orkesterista tulee suuri, kiemurteleva ja […]

Perusklassikoita levytetään yhä, vaikka katalogeissa on näytteitä kymmenittäin, ellei sadoittain. Musiikin tulkinta muuttuu jatkuvasti, eivätkä Mendelssohnin sinfoniat kuulosta nykyään samanlaisilta kuin Karajanin tai Sawallischin aikoihin. Kuuluvin ero on syntynyt historiatietoisesta musiikintulkinnasta, jota Mendelssohn itsekin aikanaan edusti nostaessaan Bachin suurteokset unohduksista. Maxim Emeljantshev on ansainnut kannuksensa periodiyhtye Il Pomo d’Oron peräsimessä, mutta hän on nykyisin myös normaalisoittimin varustetun Skotlantilaisen kamariorkesterin johtaja. Nimensä velvoittamana orkesteri pureutuu erityisen antaumuksellisesti Mendelssohnin ”Skotlantilaiseen” sinfoniaan. Hidas johdanto avautuu kuin aavemainen näky […]