Musiikinopetus perustuu yhä mestari-kisälli -suhteille, näistä syntyvät sukuhaarat voivat ulottua yllättäviin syvyyksiin. Otetaan esimerkiksi huilu. Sen opettajagenealogiaa seuratessa voi päätyä Ranskan vallankumouksen jälkeiseen Pariisin konservatorioon, Milanon La Scalaan, Fredrik II Suuren hoviin 1740-luvun Berliiniin, 1700-luvun alun Dresdeniin ja Konstantinopoliin sekä Ludvig XV:n Versailles’hin. Mitä tästä pitkästä verkostosta on käytännön soittoon jäänyt? Oppilaani astuu luokkaan ja alkaa koota huiluaan. ”Mitä kuuluu”, kysyn? Hän vastaa: ”Ihan hyvää”. Jatkan jutustelua ja asetan nuottitelineen oikealle korkeudelleen. ”Muuten, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.