Musiikkikulttuuriin tarvittaisiin huumoria, mutta sen tekeminen on taitolaji. Ehkä mieleenpainuvimman kuulemani Nessun dorma -tulkinnan on tarjonnut ”Anu Komsi, tenori” säestäjänään Eloa-festivaaliorkesteri, joka samalla hoilasi kuoro-osuuksia. Olin tikahtua nauruun, mutta samalla kyyneleet tulivat silmään. Tämän syksyn Eloa-teos, immersiivinen Aave on kuulija heitti yleisön scifidystopiaa ja poliittista satiiria yhdistelevään ”taidelarppiin”, jossa ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Loppukohtauksessa astraalimekaanikot onnistuivat kauhukseen vapauttamaan Prokofjevin hengen, ja orkesterin soittaessa vimmatusti Tuhkimo-baletin keskiyökohtausta näkösälle tanssahteli joukko keppihevosratsukkoja. Eloa-kollektiivin mieltymys […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.