Carl Maria von Weberin kaksi pianokonserttoa kuuluvat lajityyppinsä länkkärikategoriaan: ne ovat oopperasäveltäjän toimintaseikkailuja, joissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lienee pianistien hienohelmaisuutta, etteivät suorasukaisesti viihdyttävät teokset esiinny ohjelmissa useammin. Ronald Brautigam on toiminnan mies, jonka fortepiano – Paul MacNultyn kopio vuoden 1819 Conrad Graf -soittimesta – on tämän musiikin luotettava kilparatsu. Perkussiivisesti rämähtävä ja juoksutuksissa kimalteinen ylärekisteri sekä tuikeasti potkaiseva alarekisteri tuovat tähän musiikkiin värejä, joita modernilla konserttiflyygelillä ei tavoiteta. Parikymmenminuuttiset C- ja Es-duuri-konsertot […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.