Nykymusiikissa pitäisi kaiken olla mahdollista, mutta tyylien sijasta rajalinjoja vetävät toisinaan kokoonpanot. Suurelle orkesterille sävellettäessä laitetaan mielellään kaikki herkut peliin, erityisenä huomion kohteena lyömäsoitinvalikoima. Kamariorkesterit ja ensemblet ovat erikoistuneempia ilmiöitä, joille on tullut tavaksi kartoittaa soittotapoja, virityksiä, sointurakennelmia ynnä muuta. Niin tekee myös saksalainen Enno Poppe (s. 1969) hampurilaiselle Ensemble Resonanzille säveltämissään teoksissa. Hän korostaa itse mikro- ja makrotasojen, viimeisilleen hiottujen yksityiskohtien ja suurten rakenteiden saumattomuutta, mutta säveltäjän johtamissa esityksissä korostuu detaljeihin kiinnittyvä tekninen […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.