Witold Lutoslawski kumartaa perinteelle vuonna 1988 valmistuneessa pianokonsertossaan. Virtuoosisuudessaan se kuulostaa Prokofjevin jatkeelta, mutta silti sen rikkaissa soinneissa kuluu myös eletty modernismin elämä. Alun lintukonsertti, jossa pianon ja orkesterin viserrykset ja pyrähdykset täyttävät vähitellen ilman, on lumoava. Krystian Zimerman kantaesitti teoksen ja myös levytti sen pian sen jälkeen säveltäjän johdolla. Sir Simon Rattlen ja berliiniläisten kesken syntyy kuitenkin niin valpas ja energinen yhteys, että uusi versio perustelee itsensä. Nuoren Zimermanin elegantti iskevyys on tallella, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.